Midterm

Taas on se aika semesteristä kunaikaan laiskimmatkin opiskelijat vaihtaa pyjamansa normaaleihin vaatteisiin ja jaksaa raahautua ulos dormeistaan. Toinen aika, milloin voi nähdä koulun todellisen opiskelijamäärän, on semesterin final-kokeet juuri ennen joululomalle siirtymistä. Kun tentit on ohi, sama joukko taas kääriytyy takaisin Hello Kitty - tai Super Man- pyjamiinsa ja lukittautuu omiin huoneisiinsa.

Amerikkalainen yliopisto osaa aina aika-ajoin yllättää opetusmetodeillaan. Välillä vaikeustaso tuntuu hipovan ydinfysiikkaa, kun taas toisella tunnilla opetellaan 5:n kertotaulua. Tänään vuorossa oli maantiedon midterm- koe. Ymmärrän, amerikkalaisille Eurooppa on sama asia kuin Narnia ja sinne pääse vain junalla, mikä lähtee raiteelta 9 ja 3/4. Suurin osa amerikkalaisista ei poistu edes omasta osavaltiostaan elämänsä aikana. Siitä huolimatta, en olisi kuitenkaan odottanut, että yliopiston tentissä pitäisi tunnistaa viisi Euroopan maata. Lisäpisteitä sai, jos osasi merkitä Suomen pääkaupungin ja tietää, mistä sauna on oikeasti kotoisin. En sano, että olisin ollut minkäänlaisessa etulyöntiasemassa, mutta taisi siinä suomalaisuudesta olla jotain hyötyä..

Viime päivinä ilmasto on Miamissa alkanut viiletä. Hurrikaanikausi on loppusuorallaan, joten äkillisistä ukkosmyrskyistä ja painostavasta ilmasta on muutaman kuukauden tauko. Eräs aamu heräsin uudenlaiseen ääneen; huoneemme ilmastointi oli pois päältä ja oli aivan hiljaista. Ilmeisesti Miamista kotoisin oleva kämppikseni oli sulkenut ilmastoinnin, joka on selvä merkki syksyn tulosta. Samana päivänä opiskelukaverit valittelivat viilenevää säätä ja miten taas pitää ostaa uusia huppareita, ettei palele. Pohjoiseurooppalaisena voi olla kyllä eri mieltä paikallisten kanssa syksyn määritteestä.

Ainakin suomalaisille syksy tarkoittaa Kontio-kumisaappaita, tuulen takia väärinpäin kääntyneitä sateenvarjoja, kellertäviä puita ja sadetta vaakasuoraan päin naamaa, ettei sateenvarjosta oikeastaan edes ole mitään hyötyä. Se ei todellakaan tarkoita auringossa palamista tai puissa kasvavia appelsiineja.

Muutama päivä kävin kovan keskustelun erään paikallisen kanssa neljästä vuodenajasta, kun hänen mukaan kuulemma Floridassa on neljä vuodenaikaa.. Ei, vaikka floridalaiseen kalenteriin on merkitty joulukuu ja joulupukki tulee joka vuosi, se ei tarkoita että Floridassa olisi talvi. Lämpötila pysyy täällä 20 tienoilla vuoden ympäri. Kinastelusta niin tuohtuneena suustani ei tullut enää muuta kuin suomalaisia kirosanoja, joten päätin tulostaa hänelle Wikipediasta käsitteen "talvi" määritelmän, Floridan leveyspiirin ja selityksen ilmastoeroille.

Joulupukista puheen ollen, täällä on moneen kertaan kysytty, mikä on hyvä suomalainen ruoka, joka mielestäni on ehdottomasti poronkäristys. Vaikka Euroopan maat ei kaikilla ole ihan hallussa, niin silti täällä tiedetään, että joulupukki ja Petteri Punakuono ovat kotoisin Suomesta. Ei tarvitse enää amerikkalaisten miettiä, että miksi joulupukki ei pääse ihan perille asti joka joulu..

Tiistai

Syyskuu lähenee loppuaan ja aika on mennyt nopeammin kuin junnuvuosien Power Cup-leirit. Ne kun tuntu kahdelta päivältä, vaikka kyseessä oli viikon putki. Päivän rutiininin oppisi dementikkokin ulkoa, mutta silti jokainen päivä tuntuu uudelta ja erilaiselta.

Vaikka viime vuosi oli edellisessä koulussa yksi parhaimmista asioista, niin olen silti todella tyytyväinen, että päätin vaihtaa. Asiaan tietysti vaikuttaa se, että asun kampuksella ja Miamista ei tekeminen lopu. Viime päivät olenkin miettinyt, että mitä jos aika loppuukin kesken, ennen kuin jo valmistun.

Omasta rauhasta ja siisteydestä nauttivana ihmisenä, olen hyvin yllättynyt miten pienen huoneen jakaminen kämppiksen kanssa on sujunut niin hyvin. On vain yksi asia, mikä ei loksahda yhteen; itse herään aamulla aikaisin, oli se sitten viikonloppu tai koulupäivä ja kämppis taas nousee sängystä jos on ihan pakko.

Viikonloppuna kämppis sai ensikosketuksensa tennismailaan ja edellisenä iltana väriteltiin Wal-Martista ostettuja julisteita, jotka nyt koristaa huoneemme seiniä. Meillä menee siis hyvin.

Mitä tennikseen tulee, niin toinen viikko on aloitettu samaan tahtiin kuin edellinenkin. Toinen tunti reeneistä juostaan ja toinen on lajiaharjoituksia. Vielä reilu viikko ennen kuin lähdetään Daytona Beachille turnaukseen, jota koko joukkue, niin miehet kuin naisetkin, on odottanut semesterin alusta lähtien.

Dinosaurroach

Päivät kuluu nopeaan ja tulevana perjantaina on kuukausi siitä, kun Helsinki-Vantaa näkyi pienenä pisteenä.Neljäs viikko kampuksella on alkanut niinkuin kaikki muutkin, tosi tänään alkoi harjoittelu syksyn ainoaan turnaukseen, joka pelataan ensi viikolla Daytona Beachilla, neljän tunnin päässä Miamista. Maanantain harjotuksissa oli ensimmäistä kertaa kaikki paikalla sekä naisten, että miesten joukkueesta. Kahden tunnin harjoituksista ensimmäinen puolisko on fysiikkaa ja jälkimmäinen lajiharjoituksia.

Miamissa sää on yksi paikan parhaimmista asioista. Talvella sää viilenee samanlaiseksi mitä on Suomen kesä pääosan ajasta (kun viime kesää ei lasketa). Kampus on täynnä palmuja, hassun värisiä kasveja sekä meille skandinaaveille epätavallisia eläimiä, kuten pesukarhuja ja iguaaneja. Viime viikolla kämppikseni oli käveli kampuksella ja kuuli kovan tömähdyksen aivan jalkakäytävän vierestä, kun puolen metrin mittainen iguaani tippui puusta.

Kaiken eksoottisuuden keskellä olen täysin unohtanut trooppisen sään huonot puolet; torakat. Onneksi tänään tuli kuitenkin muistutus siitä ja palautti maan pinnalle vaaleanpunaisten ja neon väristen perhosten seasta. Ajattelin, etten ikinä selviäisi Mountain View Avenuen torakka-draamasta. Virginiassa kun torakat pystyi vielä litistämään nenäliinalla, niin täällä siihen tarvitaan jo huomattavasti järeämpiä juttuja. (tennismaila ja hiuslakka)

Tänään torakka pääsi jostain kolosta huoneeseemme. Floridan torakat ei mahdu tulitikkurasiaan ja kaiken lisäksi ne lentää. Kun näin torakan juoksevan kämppikseni vaatekaappia pitkin, luulin ensin että se oli hiiri. Nämä torakat varmaan syö hiiriä iltapalaksi. Se oli ISO! Ja kämppistä lainatakseni: "It was a dinosaurroach!!"

No, tietenkin molempien reaktio oli juuri se mitä tytöiltä voi odottaa; kiljuen toiselle puolelle huonetta. Niimpä molemmat seistiin sängylläni, toisissamme kiinni ja tuijotimme nurkkaan missä torakka oli, ilman minkäälaista suunnitelmaa mitä seuraavaksi. Kumpikaan kun ei halunnut koskea koko vaatekaappiin.

Juoksimme ulos huoneesta käytävälle ja huusimme apua, niinkuin olisi ollut suurempikin hätä. Tyttöjen käytävälle oli onneksi eksynyt poika, joka suostui auttamaan meitä. Huoneen nurkasta löytyi reikä, josta torakka oli tullut ja mennyt takaisin, sillä sitä ei enää löytynyt. Nyt reikä on tukittu ja huomenna huone 205 suuntaa rakennuksen turvatarkastajille.

1560 miles, 60 hrs, one toe nail and lots of fun.

Matka Virginiaan ja takaisin tuli tehtyä ja neljä tyttöä suoriutui 1506 mailista(2420km) kunnialla. Kolmen päivän matka itärannikkoa ylös ja alas, oli mukavaa vaihtelua kampuksella oleskelemiselle.

Autollinen tyttöjä lähti matkaan perjantai-illalla. Ensimmäisenä ajopäivänä ei vielä päästy edes pois Floridan osavaltiosta ja päädyimme nukkumaan ensimmäisen yön hotellissa. Hotellin mukaan aamiainen oli laajempi versio perinteisestä "continental-aamiaisesta", joka tässä tapauksessa tarkoitti suurempaa valikoimaa marmelaadeista. Aamiaiseen kuuluvan paahtoleivän lisäksi, neljä vaaleaa tyttöä oli ainoa vaalea asia koko hotellissa.

Seuraavana aamuna lähdimme taas matkaan. Suunnitelmana oli että pysähtyisimme jokaisen osavaltion rajamerkin kohdalle ottamaan kuvan. Tarkasta suunnitelmasta huolimatta, ainoa kuva tuli Virginiasta, ja sekin on otettu liikkuvasta autosta.

Lauantai-iltana saavuimme Danvilleen. En olisi ikinä uskonut, että sinne meneminen voisi olla niin mukavaa. Tuntu tavallaan, että olisi käynyt kotona. Näki kaikki vanhat kaverit sekä kadut ja rakennukset olivat tuttuja. Miamissa taas kun pitää kulkea kartta kädessä jos lähtee koulun ruokalaa kauemmaksi. Jos ihan rehellinen olen, niin ehkä olisin voinu jopa jäädä Danvilleen vielä muutamaksi päiväksi.

Sunnuntaina lähdettiin kohti etelää vasta iltapäivällä ja suunnitelmissa oli pysähtyä Savannahiin hyvissä ajoin ja ehtiä syömään siellä kaupungin down townissa mukava illallinen. Savannahin kyltin ohitimme vasta illalla puoli 10 aikaan illalla, jonka jälkeen avonaisen ravintolan löytäminen oli kuin etsisi hammastikkuja Wal-Martista. Lopulta mukava sushi-ravintola suostui ottamaan meidät sisään ja ohjamaan pöytään. Kymmenen minuutin päästä tarjoilija kuitenkin tuli kertomaan, että keittiö on nyt suljettu, ja seuraavaksi ohjasi meidät ovesta ulos.

Neljä nälkäistä naista ja yksi auto, pakotti jäämään ensimmäiseen avonaiseen ruokapaikkaan, joka tuli kuitenkin vastaan vasta 15 mailin jälkeen, koska pois laskuista oli jätetty McDonalds ja Subway. Päädyimme lopulta Denny'siin ja huokasimme helpotuksesta. Teimme tilauks

en ja elämä taas näytti hetken valoisalta.

Juuri kun luulimme, että tarjoilija toisi ruokia, hän tuli kuitenkin kertomaan pahoitellen, että kokki käveli vihaisena ulos keittiöstä, joten he joutuvat valitettavasti sulkemaan ravintolan. Yksi tytöistämme purskahti itkuun ja alkoi selittää illan tarinaa, jonka tuloksena tarjoilija toi meille lohdutus salaatit talon puolesta. Salaattien jälkeen tarjoilija tulikin pöytään ruokiemme kanssa ja sanoi, että he saivatkin toisen kokin paikalle. Ajomatka jatkui yön yli ja saavuimme maanantaiaamulla 9 aikoihin Miamiin, silmäpussit poskilla roikkuen.

Ehkä koko matkan dramaattisin käänne oli lauantai-iltainen varpaankynnen irtoaminen. Saksalainen, lievästi Budlightia nauttinut David, astui suomalaisen Erikan jalanpäälle ja tuloksena, koko kynsi irtosi juuriaan myöten. Erika makasi kylppärin lattialla jalka pystyssä ja Emilia, muutaman viinilasin jälkeen kumihanskat ja pinsetit kädessä, yritti toimittaa kirurgista toimenpidettä loppuun. Onneksi on kuvia ikuistamassa tragedian.

Ja vielä kampuskuulumiset loppuun;

Kaikki varmasti tietää amerikkalaisten oudon tavan kysyä "How you're doing?" ja sitten kysyjä vaan kävelee ohi, sen enempää kiinnostumatta. Olen pitkään miettinyt, että joku päivä kapinoin sitä vastaan ja alan kertomaan huolistani. No, olin ruokalassa ja samaan vaikaan tiskille osui vanha herra, joka tietysti kysyi tutun kysymyksen. Sen sijaan, että olisin vastannut "Good, and you?" aloinkin puhumaan tämän hetken pahasta addiktiostani pähkinävoihin ja miten sitä ei ole ollenkaan Suomessa ja sitten kun menen joulukuussa Suomeen, niin pitää ottaa monta purnukkaa. Taisin vielä samaan hengenvetoon puhua ilmastoeroista Euroopassa ja Amerikassa. Kaiken tarinoinnin jälkeen, herra sanoi "Okey..." ja lähti pois.

Florida-Georgia-SC-NC-Virginia

Ensimmäisiä asioita, joita oppii amerikkalaisista on täsmällisyys, tai tässä tapauksessa epätäsmällisyys. Mitä etelämmäksi mennään, sitä myöhästelevempiä ihmiset ovat. Miamissa suomalaisten "akateemista varttia" kutsutaan "Miami-ajaksi" joka tosin pätee myös luentosalin ulkopuoliseen elämään. Itse myöhästelevänä ihmisenä, tämä sopii omaan pirtaani loistavasti. Ilmapiiri on muutenkin kampuksella todella mukava, johon osasyynä on varmasti nelipäiväinen kouluviikko. Viikonloppu on siis lähes kaikille kolmipäiväinen.

Ensi maanantai, 6.9. juhlitaan taas paikallista työväen päivää. Tulevan nelipäiväisen viikonlopun kunniaksi, neljän hengen tyttökomppania kääntää auton etupuskurin kohti Virginian Danvillea. Matkalla on tarkoitus jäädä yöksi Georgian Savannahiin. Pääsen hakemaan loppuja tavaroita entisestä opiskelupaikasta ja samalla itärannikko tulee tutummaksi. Toivotaan, että Earl ehtii pois alta ennen kuin tavaroilla ahdattu auto vyöryy sen läpi.

Kesä on täällä hurrikaani-kautta, minkä on voinut ehkä uutisia seuraamalla ehkä päätelläkin. Earlin perässä seuraa kaks muuta myrskyä. Jos suunnitelee matkaa Floridaan kuumimmat kesäkuukaudet ei oo parhaimpia. Päivällä aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja olo on yhtä tukala, kuin ylikuumassa sähkösaunassa; tuntuu et happi loppuu ja hiki valuu silmiin. Alkuillasta saa taas juosta sisälle sadetta ja ukkosta pakoon salamia väistellen.

Luulin, että viime keväinen palaminen olisi muuttanut käsitystä siitä miten aurinko täällä päin palloa paistaa. Kesä Suomessa ilmeisesti palautti sen takaisin entiselleen ja niimpä olin pakannut mukaan aurinkorasvan 10 suojakertoimella, joka kaiken lisäksi edistää rusketusta. Tunti tennistä ja taas kerran olen palanut. Jouluna, kun tulen kotiin, olen vain yksi iso luomi.

Loppuun vielä kampuksen kuumimmat juorut. Yksi tennisjoukkueestamme asuu kampuksella asunnossa, jonka jakaa kuusi tyttöä. Jo ensimmäisen viikon aikana neljälle tytöistä oli tullut riitaa pojasta. Vaikka en halua tehdä sen suurempaa eroa tummien ja vaaleiden välillä, niin mainitsen silti, että kaikki neljä tyttöä ovat tummia. Tunnetusti tummempien temperamentti on eri luokkaa. Tällä viikolla tytöt oli ottaneet kunnolla yhteen ja käytävän valvoja joutui irrottamaan kaksi tyttöä toisistaan. Onneksi suurimmat vahingot olivat vain taloudellisia. Molemmat tytöt joutuvat ostamaan uudet hiuslisäkkeet ja rakennekynnet.