tiistai 22. helmikuuta 2011

President's Day

Tenniskauden, midtermien, ja sosiaalisten kuvioiden kilpailussa, blogin päivittely jää valitettavasti vielä toistaiseksi pahasti jalkoihin, joten päivittely on ajoittain hyvin satunnaista.
Kello on minuutin yli puolenyön ja edessä on vielä lukemista huomisiin espanjan, sekä englannin kirjallisuuden tentteihin. Jälkimmäinen käsittää 1700- luvun brittiläisen runouden, jonka vanhasta englannista ja skottilaisista slangeista en ymmärrä oikeestaan yhtään mitään.

Viime viikonloppu oli poikkeuksellisesti neljä päivää, sillä maanantaina juhlittiin, toiset enemmän ja toiset vähemmän, Barack Obamaa eli "Presidentin päivää." Matkustimme perjantaina 400 mailin päähän Tampaan pelaamaan Webber International Universityä ja lauantaina Eckerd Universityä vastaan . Webberissä opiskelee kaksi suomalaista opiskelijaa, jotka kumpikin sattumalta opiskeli vuoden Averettissa, tosin vuoden aikaisemmin kuin minä. Koska tämän semesterin olen ainoa suomalainen täällä, oli tosi mukava puhua suomea muutenkin kuin Skypen kautta.

Pelit meni hyvin ja joukkueemme voitti perjantaina 8-1 ja lauantaina 6-1. Bussi kaarsi takaisin kampukselle 11 aikaan lauantai-iltana. Neljän pelin, 8 tunnin autossa istumisen ja miesjoukkueen kyseenalaisten juttujen jälkeen, silmäpussit roikku suupielissä, eikä jalka enää noussut yhtä porrasta korkeammalle.








Miamin miljoona kaupungissa on joskus todella ärsyttävää olla kaiken ruuhkan keskellä, mutta kun itsellä ei ole kiire, on mukava kävellä ympäriinsä kahvi kädessä muita ihmisiä tuijotellen. Sunnuntaipäivä meni South Beachillä. Gabriellan, Enion ja Eversonin kanssa haettiin aamun kahvit Starbucksista ja suuntasimme Lincoln Roadin sunnuntaitorille. Torin tarjonta on tietenkin eri Loimaan toripäiviin verrattuna. Tietenkin Lincolnin torilla myydään turistikrääsää, mutta sen lisäksi sieltä saa myös tuoreita mangoja, ananaksia, avocadoja ja muita hedelmiä.








Maanantain vapaapäivä meni Key Biscanella tennistä pelaten. Biscanella pelataan Sony Ericsson- turnaus aina marraskuun lopussa ja samoilla kentillä ammattilaiset harjoittelee ennen kisaa. Ensimmäisessä suunnitelmassa oli mennä tenniksen jälkeen snorklaamaan, mutta myöhästyimme veneestä, joten päädyimme melomaan Key Westille, mikä on puolisentoista tuntia Miamista.Viikonloppu oli kaikin puolin mukava.

Tänään pelasimme kotona Bates Universityä vastaan, joka oli tullut Mainesta asti Floridaan. Voitimme 8-1. Tällä viikolla pelataan vielä kaksi peliä, torstaina ja lauantaina. Ensi maanantaina alkaakin jo Spring Break, mutta sekin menee tennistä pelaten. Peliaikatauluun on merkitty ensi viikolle kolme vieraspeliä. Sadetta en ole nähnyt kahteen viikkoon ja rusketus on sen mukainen. Skandinaavi-iho kiittää.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Viikonloppu


Tenniskausi alkoi viime perjantaina Southeastern Universityä vastaan Tampassa, noin kolmisen tuntia Miamista ja jatkui lauantaina kotipelillä. Kauden aikana pelaamme kaikkiaan 15 koulua vastaan, joista puolet on konferenssipelejä, eli tärkeämpiä pelejä jotka vaikuttaa joukkueen kauden lopulliseen sijoitukseen.

Systeemi on sama kuin viime vuonna. Joukkue pelaa kolme nelinpeliä ja kuusi kaksinpeliä. Yhdestä voitetusta pelistä tulee aina yksi piste ja joukkue joka saa ensin viisi pistettä voittaa. Okei, en tiedä oliko yhtään selkeä selitys, mutta jotenkin noin se toimii. Tällä viikolla pelataan neljää yliopistoa vastaa, joista kolme on konferenssipelejä.

Joukkueen kanssa on ihan mukavaa ja tulemme toimeen keskenään, mikä on toivottavaa varsinkin tällaisina kausina, kun kotipelejä on neljä ja loppuihin matkustetaan koulun pienessä bussissa. Oma suosikkini joukkueessa on tietenkin läheisin kaveri ja samalla nelinpeliparini italialais-australialainen Gabriella, jonka brittiaksenttia tulvivaa suuta ei saa hiljentymään millään muulla kuin aidolla italialaisella tuorepastalla, ja sitä nyt ei tunnetusti löydy Amerikasta hirveän helpolla.



sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Terve sunnuntai


Vaikka viikonloppu alkaa aina torstaina ja vapaata on kolme päivää, silti viikonloppu tuntuu liian lyhyeltä. Tää viikonloppu meni lähinnä flunssaa parannellessa ja toivoen, että siitä pääsis eroon mahdollisimman pian. Uskon amerikkalaisten lääkkeiden voimaan...
Sunnutaiaamuna ensimmäistä kertaa tuntu, että happi kulkee taas oikeeta tietä ja silmät ei muuraudu umpeen. Heräsin tapani mukaan kolme tuntia aikasemmin, kuin ketään muu kampuksella viikonloppuaamuisin, joten keitin itselleni suomalaista kahvia, nappasin kirjan ja pyyhkeen kainaloon, ja suuntasin koulun altaalle ottamaan päivän ensimmäiset UV-säteilyt.




Sunnuntain lounaan söin neljän brasilialaisen kanssa missäs muuallakaan kuin brasilialaisessa ravintolassa. En ymmärrä, miks brasialaisesta ruoka ei ole vielä saavuttanut yhtä suurta julkisuutta, kuin vaikka italialainen ruoka. Viime semesterillä kaverin opastuksella tutustuin Miamin downtownissa olevaan Camila's nimiseen ravintolaan. Sen jälkeen oon jo seonnut laskuissa, kuinka monta kertaa siellä olen käynyt. Jos saatte joskus mahdollisuuden kokeilla brasilialaista kanastroganoffia ja varofaa (maissijauhoa) ainoa asia mikä saattaa sen jälkeen harmittaa on stroganoffin aihettamat lisäkilot..

torstai 3. helmikuuta 2011

Kipeänä..


Vaikka matkustaisi tuhansien kilometrien päähän kylmää ja vilustumista karkuun, niin jotenkin se vuotava nenä ja särkevät hartiat löytää uhrinsa. Kausiflunssat on normaalia, niin Suomessa kuin Floridassakin. Oma kotiapteekkini ei ole kummoinenkaan ja epäilen, että muutama vanha Multitabs ei auta tähän flunssaan, joten jouduin varautumaan Camisan lääkkeihin. Eilen illalla kämppis antoi pienestä muovipussista kaksi vihreää tablettia, jotka haisi pahemmalta kuin kalanmaksaöljy. Muutaman tabletin ja veden saattelemana, nukahdin saman tien. Seuraava asia mitä muistan on kun heräsin seuraavan aamuna ja katselin ympärilleni miettien missä mahdan olla. Ainakin nukuin hyvin.


Onneksi amerikkalainen apteekki on valikoimansa ja säännösten suhteen avomielisempi, kuin suomalainen. Lääkkeet, mitkä Suomesta saisi vain oman lääkärin reseptillä, täällä ne löytyy hyllystä Puuha Pete-laastareiden vierestä. Tänään siis aion matkata paikalliseen apteekkiin, CVS:ssään.


Muutama päivä sitten julkaistiin tämän kauden rankingit ja meidän joukkue on rankattu maan 14. Pelaamme NAIA:ta, mikä eroaa viime vuotisen koulun NCAA:sta muutamilla eri säännöillä. Viimeksi kerroin tenniskauden alkavan tänä lauantaina. Ensimmäinen peli kuitenkin peruttiin ja seuraava on viikon päästä lauantaina, Orlandossa. Luvassa on reilu kolmen tunnin bussissa istuminen sekä, kiitos miesten joukkueen, paljon huonoja vitsejä.

Lopuksi muutama kuva viime päiviltä.













tiistai 1. helmikuuta 2011

UPIU

Toimittajan ura jatkuu taas. Kun vuosi sitten keväällä kirjottelin artikkeleita koulun lehteen, niin tänä keväänä kirjotan UPIU nimiselle sivustolle. Advisorini innoittamana valitsin kurssin "Advanced Journalism" jossa teemme yhteistyötä UPI- editorien kanssa.
Jotkut saattavat tietää UPI:n, joka on samanlainen uutistoimisto, kuin AP tai Reuters. UPIU on UPI:n perustama sivusto aloitteville yliopisto journalisteille, josta sitten editorit valitsee potentiaalisia artikkeleita heidän sivuilleen oikeaksi uutiseksi.
Ensimmäisen artikkelin deadline oli tänään. Alla on osoite artikkeliin.

http://www.upiu.com/users/emilia-vuorela