Täällä taas

Ohoi. Taisi siinä kuukauden päivät mennä kun viime kerran päivittelin blogia. Esitän suurimmat pahoittelut..jos nyt tätä vielä joku käy lukemassa näiden hyvin hiljaisten päivien jälkeen.

Kuukauden aikana on ehtinyt kuitenkin tapahtua yhtä sun toista: remonttia, muuttamista, kirjoittamista, lisää kirjoittamista, Samulin luona vierailu, sekä kirjoittamista. Lisäksi mieliala on käynyt välillä yhtä korkealla kuin Suomen olympiamenestys.

Mountain View Avenuen kämppä alkoi taas muutama viikko sitten esitellä todellista luonnettaan. Yhtenä iltana havahduin siihen, kun sementin murusia tippui päähän. Vanha halkeama katossani oli tullut pelottavan paljon alas ja siitä pystyi katselemaan ullakolle. Seuraavana päivänä soitin vuokraisännälle, keräsin kamani ja muutin Erikoiden luokse.

Viikon evakon aikana, remonttimiehet olivat saanet katon näyttämään yllättävän hyvältä ja tarpeeksi turvalliselta, jotta huoneessa voisi taas asua.

Raksamiehet olivat joko sitten pitäneet ullakon ovea turhan pitkään auki tai unohtaneet lemmikkinsä tänne, koska viime lauantaina Villen huoneesta löytyi lepakko, ja Amerikan malliin "kaiken pitää olla isoa" myös se ruma otus oli iso. Tosin näin sen vain videolta, mutta se riitti aivan mainiosti.

Viime viikonlopun vietin Samulin luona Louisvillessä, Kentuckyssa. Kaupunki oli huomattavasti suurempi kuin osasin odottaa ja hyvin eri luokkaa kuin Danville. Siitä ehkä jo kertoo sekin, että Louisvillessä ihmiset voivat käyttää julkisia kulkuneuvoja ja käydä illastamassa muissakin "ravintoloissa", kuin Hardee's, Wendy's tai Arby'ssa, jotka ovat siis pikaruokapaikkoja. En itsekään tiedä mikä villitys on nimetä hampurilaisravintoloita ihmisten nimien mukaan.

Jos Bellarmine Universityn kolme kertaa isompaa kampusta, downtownin Hard Rock Caféa, baarikatua ja ylipäätänsä 1,5 miljoonaa asukasta ei oteta huomioon, niin meno kaupungissa oli lähestulkoon kuin Danvillessa. Hyvin samanlaista amerikkalaista elämäntyyliä sielläkin elellään. Hevosten valloittamassa kaupungissa poliisikaan ei ollut yhtään suotuisampi. Käväisimme Samulin joukkuekaverin järjestämissä "Beaver-day"-juhlissa ja ensimmäiset poliisit saapuivat paikalle puoli 12 ja toiset puoli 1, jolloin jo isäntää laitettiin käsirautoihin. En taida marista Danvillen poliiseista vähään aikaan.

Tulevana viikonloppuna on ensimmäiset pelit. Lauantaina couchimme ohjastama Cougar-vani lähtee kukonlaulun aikaan kohti Marryvilleä, missä pelaamme kahta koulua vastaan. Sunnuntaina pelaamme Roanokessa. Viikonloppu täyttyy siis peleistä, mikä onkin mukava vastapaino ensi viikon viidelle tentille.

Alla muutama kuva ja ehkä syitäkin viimepäivien hiljaiseloon.

kuvia.

Talvi saapui Danvilleen

Niin kuin viimeisimmässä postauksessa kerroinkin, lunta tuli viime lauantaina reilut 20 cm ja Danvillen pormestari oli jo lähes valmis evakuoimaan kaupunkia. Maanantaina koulu oli kokonaan peruttu ja tiistain sekä keskiviikon tunnit alkoivat vasta 10:00. Tänään (torstaina) oli ensimmäinen normaali koulupäivä, mutta ensi yöksi on luvattu lisää lunta joten huhu kiertää, että luvassa olisi taas pidennetty viikonloppu.

Lumen tulo on kyllä näyttänyt aivan uudenlaisia piirteitä tästä kaupungista. Paikallisen talven aikana olen nähnyt enemmän kävelijöitä, kuin viime syksyn aikana. Autot kun ovat kesärenkailla ja kattoluukuilla varustettuja. Aurausautoja ei myöskään paljoa näy ja jalkakäytäville voisi rakentaa iglun. Oletin Suomesta lähdettyäni, että lunta ei tarvitse nähdä seuraavaan vuoteen, turha luulo.

Danville News sai myös uutisaiheita jäisistä ja lumisista teistä. Maanantain aamuauringon paisteessa paikallinen uutisauto pysäytti minut talomme edustalla ja kysyivät haastattelua. Häkeltyneenä vastasin tietenkin myöntävästi. Kuvittelin, että nainen kaivaisi lehtiön sekä firman kynän. Toisin kuitenkin kävi, autosta nousi toimittajan työpari ja hänellä kädessään oli pelottavan iso kamera sekä microfoni. Samalla huomasin punan nousevan poskilleni ja käsieni hikoamaan -3 asteen pakkasessa.

Toimittaja kysyi mielipiteitäni lumisista teistä. Muuta ei tullut mieleeni sanoa, kuin että:"Olen kotoisin Suomesta ja meillä on lunta 4 kuukautta vuodesta. Mun mielestä tää on täysin normaalia." Tosin ulosantini oli pikemminkin ala-asteen englannin luokkaa ja kahden lauseen sanominen vei ainakin viisi minuuttia. Muutaman hassun sanan lisäksi viisiminuuttinen sisälsi paniikki-ilmeitä, sanoja honoluluksi sekä kiroilua suomeksi.