Tornaaadooo

Sunnuntai-illan ratoksi päätimme Ringan kanssa käydä maailman parhaassa jäätelöpaikassa nimeltä Gold Stone ja tavaraihme Wal-Martissa. Samalla kun pistelimme Oreo- jäätelöä suuhun ihmettelimme, että miten maaliskuussa voi ukkostaa ja vettä sataa niin, ettei kahta metriä pidemmälle. Juorut kiinnosti enemmän, joten säästä puhuminen jäi sikseen. Matkalla kotiin tiet tulvi ja muutama poliisiauto hyöri valot päällä ympäri katuja. Taas kerran vaan päivittelimme, että sataapas paljon ja kylläpäs Amerikassa on huonot viemärijärjestelmät, kun kaikki vesi jää kaduille.

Lopulta kotiin päästyäni kämppis ilmoitti, että Danvillessä tornadovaroitus. Naurahdin hänen kommentille ja avasin iPod- sukupolven tiedon laajakaistan, Facebookin, jossa lähes jokaisen Averettin opiskelijan statuspäivityksessä luki "Tornado warning in Danville." Kaipa se sitten on totta. Jos blogia ei olla päivitetty huhtikuun puoleenväliin mennessä, paikallinen tornado on siinä tapauksessa todennäköisesti tuhonnut Mountain View Avenuen asunnon ja asukit.

Nyt menen keittämään kupin vihreää teetä ja katson jakson Täydellisiä naisia.

p.s. Asuntomme on tuossa isossa valkoisessa tönössä keskellä kuvaa.

Viimeinen kuukausi alkaa..

Viikot, ne vaan jotenkin valahtaa käsistä ja sitten yhtäkkiä huomaakin, että on lauantai-ilta ja tajuaa että blogia ei ole taaskaan tullut päiviteltyä 20 päivään. En tiedä, onko amerikkalaisilla lyhemmät vuorokaudet tai jotain, mutta tuntuu että siinä olis vaan 20 tuntia.

Tenniskausi on startannut ja tällä hetkellä pelataan tahdilla kolme koulua/viikko. Ajomatkoja on kertynyt paljon ja istuminen valmentajamme ohjaamassa autossa on yhtä turvallista, kuin tuulettaa homoparien puolesta Alabamassa.

Viime viikolla ajoimme Roanokeen, kaksi tuntia mutkittelevaa vuoristotietä. Kyydissä oli vajaalukuinen joukkueemme eli vain neljä pelaajaa. Amerikkalainen Kristen alkoi tunnin ajomatkan jälkeen sanomaan "Katsokaa couchia." Valmentajamme silmät olivat kiinni ja pää nuokkui. Perille onneksi selvittiin turvallisesti ilman rattiin nukahtamista. Tänään matkalla North Carolinaan kävi sama juttu.

Kalenterin mukaan viikko sitten lauantaina täällä alkoi virallisesti kevät ja ilmat ovat olleet sen mukaisia. Päivien lämpötilat vastaakin oikeastaan Suomen kesää eli Miamin palamisen aiheuttamat vauriot ei juuri ole helpottuneet ja pisamat uhkaa täyttää koko naaman, kun puna naamalta laskee.

Viisi viikkoa aikaa nauttia amerikkalaisuudesta ja sitten on taas aika suunnitella, miten saisi kaikki tavarat ahdattua kahteen matkalaukkuun. Pitkää ja perusteellista aivotyöskentelyä se vaatii. Ensi syksystä ei vielä ole sen tarkempaa tietoa, että missä päin opintoja jatkaa. Jos pääsen vaihtamaan toiseen kouluun Amerikassa, olen tyytyväinen. Jos en, ehkä jään Averettiin vielä toiseksi vuodeksi. En tiedä, se toivottavasti selviää kesän aikana.

Kuvat on aina kivempia kun tekstit

Noniin, Miami&Orlando- reissu suoritettiin kunnialla loppuun. Tässä on muutama kuva viikon reissulta.

7:00 PM lähdettiin Danvillesta. Navigaattori sanoi Miamiin saapumisajaksi 08:07 AM.

Viime viikon loma oli elämäni ensimmäinen Spring Breakki ja paras, ainakin tähän asti. Vaikkakin yksi hävitti passinsa, toinen poltti pakaransa ja kahden miespuolisen kaveriemme välille kehkeytyi loman ajaksi hyvinkin kyseenalainen suhde, mutta kaikesta huolimatta suurimmilta fyysisiltä ja henkisitä vaurioilta säästyttiin.

Viikko oli yksi parhaimmista hetkistä Amerikassa oloni aikana. Kiitos siitä aivan loistavalle kokoonpanolle. :)

Orlando, FL

Saksalainen vahvistuksemme David, sai keskiviikkona klo. 10 aikaan mukavan herätyspuhelun equadorilaiselta apuvalmentajaltamme Marcellolta. Saimme selville, että meidän pitäisi olla yhdeltä Orlandossa, koska 2:00-4:00 meidän olisi tarkoitus harjoitella. Ongelmana oli, että kuskimme eli germaani David oli tullut kaksi ja puolituntia sitten kulbilta takaisin hotelille ja oli vieläkin humalassa, tytöt loikoili rannalla ja Orlandoon ajaa yli kolme tuntia. Lisäksi vuokra-auton saisimme aikaisintaan klo.3, tosin jos haluaisimme sen aikaisemmin pitäisi maksaa 600 dollaria.

Lähdimme lopulta neljän aikaan Miamista, koska auton ja navigaattorin saannin kanssa oli ongelmia. Marcellon ja päävalmentajan vihaiset puhelut, viestit ja salaliitot meitä vastaan pidensi ajomatkaamme niin, että lopulta olimme vasta puoli 12 aikaan Orlandossa. Typerintä on kuitenkin se, että seitsemän korvaparia ei kertaakaan kuullut kummankaan valmentajista sanovan meille, että Orlandossa pitää olla klo. 13.00. Myöskään kello kahden harjoituksista ei kumpikaan valmentajista ollut sanallakaan maininnut ennen puheluja. Tästä he tulivat päätökseen, että me valehtelimme. Neljän päivän Miamissa olomme aikana valmentajamme eivät olleet ottaneet pelaajiinsa yhteyttä, kunnes sitten samana päivän kolme tuntia aikasemmin "sovittua" kellon aikaa. Tulimme lopputulokseen, että valmentajamme eivät osaa käyttää puhelinta, sähköpostia tai verbaalista ulosantiaan. Ja niin kuin päävalmentajamme aina tapaa tehdä töpättyään, niin jälleen kerran hän vetosi "senior momentiin".

Illalla kaikesta sanaharkasta selvittyä asetuimme taloksi järjestyksessä kolmanteen hotelliin tämän viikon aikana. Lopulta kaiken kruunasi se, että huomasin keskiviikon kolmen tunnin auringonoton aikana olin onnistunut polttamaan itseni niskasta nilkkoihin asti, myös jalkapöydät ja sääret. Ilmeisesti 15 asteen suojakerroin ei riittänyt. Toisaalta onko tuo ihmekään, Miami kun sijaitsee samoilla leveysasteilla kuin Sahara.

Kuvia on kertynyt matkan varrelta paljon, joten heti päästyäni takaisin Danvegasiin laittelen niitä tänne.

P.S. Orlandossa sataa torstain ja perjantain, joten pelit on peruttu eikä tennistä ei lomaan kerry ollenkaan.

Miami,FL..

Taas kerran palatakseni amerikkalaisiin college-elokuviin, road tripithän eivät yleensä ole ongelmitta sujuvia rentouttavia ajoretkiä. Meidän matka alas Floridaan noudatti samaista kaavaa ja kaikki ei mennyt täysin suunnitelmien mukaan. Kahden tunnin yöunet, navigaattorin reistailu, lukemattomat eksymiset, sekä uhkaus oikeuteen (mikä onneksi jäi vain uhkauseksi) tekivät ajosta kaikkea muuta kuin rentouttavan.

Seitsemän Averettin opiskelijaa ahtautui perjantai-iltana oikein mukavaan tila-autoon. Vuokrattu auto oli todella hieno ja suureksi haasteeksi osottautui palauttaa se samassa kunnossa takaisin. Tunnin päästä lähdöstä vuokrattu navigaattori ilmoitti hävittäneensä signaalin. Tietenkin juuri tällä hetkellä ajoimme pientä ja pimeää tietä pitkin. Tuurilla löysimme vanhan ja pienen huoltoaseman josta saimme ohjeet tielle 95, mikä lähtee maan yläosasta ja johtaa aivan Florida ala-osaan asti.

Amerikassa on osavaltiosta riippuen tietullit, joissa pitää maksaa teiden käytöstä. Matkan aikana kuljimme vähintään 4 eri tullin läpi. Ensimmäisessä tullissa työvuorossa oleva rouva antoi meille lipukkeen. Tarjosimme hänelle rahaa, mutta nainen sanoi että maksakaa vasta takaisin tullessanne. Sen jälkeen ohitimme kolme tullia pysähtymättä ja ajoimme "Sun Pass"- linjasta, mikä oli ilmeisesti täysin väärä. Oletimme, että saatu lippu oli tämä "Sun Pass", joten saisimme kulkea kaikista tulleista läpi ja "..maksaa vasta takaisinpäin tullessa".

Yhden näistä ohituksista voi kyllä laittaa täysin auton mukana tulleen navigaattorin piikkiin. McDonalds- tauon jälkeen se taas kerran hävitti signaalin ja lähdimme ajamaan väärään suuntaan. Muutaman mailin jälkeen vastaan tuli jälleen tulli, johon meidät pysäytettiin. Ärähtelevä mies antoi meille toisen lipun, sekä käyntikortin johon meidän piti soittaa ja maksaa 100 dollarin sakko. Hämmästyneinä lähdimme jatkamaan kohti Miamia.

Jouduimme luopumaan caravanistamme lauantaina. Vuokrausfirman työntekijä, temperamentiltaan alhaisen sokeritasapainon omaava latinalainen, ei riemastunut tullien ohituksista. Eikä ihmekään, kuvat jotka tallentuivat Floridan tullien valvontakameroille oli firman autosta. Näissä tapauksissa yleensä vuokrafirma joutuu maksamaan sakkomaksun. Nainen oli valmis jo laittamaan nuoret opiskelijat oikeuteen ja sanoi, että "Voitte sitten selittää siellä, miten te ette tienneet valtion säännöistä." Vartin väännön jälkeen, saimme selville että voimme myös mennä nettiin maksamaan jokainen 2,40 dollaria, jonka jälkeen kaikki on hyvin.

Säät Miamissa on ollut todella hyvät ja pisamat pimeän talven jälkeen on taas ympäri naamaa. Danvillea ei juuri ole tullut kaivattua. Huomenna (keskiviikkona) sama seitsemän hengen sakki lähtee ajamaan kohti Orlandoa, missä tapaamme loput tennisjoukkueesta. Joidenkin onneksi ja ehkä toisten suruksikin, valmentaja ei tule mukaan Orlandoon polvitähystyksensä takia. Pelkästään apuvalmentajamme, Equadorilainen Marcello, on matkassa mukana. Lisää kirjoitteluja sitten Orlandosta.

So, It's a Road Trip

Taivaalta taas satelee lunta ja mielessä elää toivo, että huomenna koulu olisi peruttu. Midterm eli tämä viikko on final-viikon jälkeen kiireisin. Nimensä mukaisesti se tarkoittaa semesterin puoliväliä. Oman midtermini on ollut ja tulee vielä olemaan kiitettävän kiireinen. Onneksi viikon viidestä tentistä kaksi on kuitenkin jo takana. Jäljellä ovat vielä taiteen, filosofian ja englannin tentit.

Todella outoa ajatella, että nyt on mennyt seitsemän viikkoa siitä kun lähdin joululomalta takaisin Amerikkaan ja jäljellä ovat toiset seitsemän. Uskomattoman nopeasti aika menee. Vaikka tekemistä on ollut jatkuvasti, niin kyllä Suomeen on monesti ehtinyt kaivata. Onneksi jälleen kerran internetin maailma on auttanut Suomi-kaipuuseen. Sarjajojen Maajussille morsian sekä Martina&Eskon jaksot on katsottu moneen kertaan, mitkä toimii täydellisenä vastapainona je

nkkiläisille, botoxin täytteisille reality-sarjoille.

Tämän viikon jälkeen alkaa ansaitulta tuntuva viiko

n loma. Ensimmäisenä suunnitelmana oli kääntä Cougar-minibussin nokka tällä kertaa kohti Atlantaa, Georgian osavaltioon. Atlantassa meidän oli tarkoitus harjoitella muutama päivä ja lähteä sen jälkeen Orlandoon, Floridaan. Valmentaja ilmoitti ylpeästi suunnitelmastaan jo viime syksynyä.

T'ällä viikolla matka sai ikävän käänteen ja couchi ilmoitti meille, että Atlanta jää täysin välistä, joten lähtisimme matkaan vasta tiistaiaamuna. Meille tämä ei tullut oikeastaan kovinkaan suurena yllätyksenä, sillä alkuviikosta valmentaja oli tilannut naisten joukkueelle peliasut lasten kokotaulukon mukaan. 10-vuotiaille tarkoitettu S-koko ei ole kovinkaan suurikokoinen, siispä nyt mekot ovat matkalla takaisin Wilsonin tehtaalle, Averettin logoilla varustettuina.

Valmentajan uusi suunnitelma lyhentää matkaa kahdella päivällä ei juuri lämmittänyt joukkueen mieltä. Ajaminen Floridaan kestää 13 tuntia, joten kahden päivän istuminen autossa kolmen päivän takia tuntui ennemminkin turhattuvalta, kuin rentouttavalta. Lopulta seitsemän hengen tennisporukalla päätimme vuokrata auton, lähteä ajamaan perjantaina tuntien jälkeen Miamiin, olla siellä keskiviikkoaamuun asti ja ajaa Miamista Orlandoon, missä tapaamme valmentajan sekä loput joukkuelaiset.

Viime viikonloppuna pelattiin ensimmäiset pelit. Sivun ylälaidassa on suora linkki (Averett-Tennis) sivulle, mistä pääsee katselemaan tuloksia, lukemaan juttuja peleistä yms.