torstai 11. maaliskuuta 2010

Orlando, FL

Saksalainen vahvistuksemme David, sai keskiviikkona klo. 10 aikaan mukavan herätyspuhelun equadorilaiselta apuvalmentajaltamme Marcellolta. Saimme selville, että meidän pitäisi olla yhdeltä Orlandossa, koska 2:00-4:00 meidän olisi tarkoitus harjoitella. Ongelmana oli, että kuskimme eli germaani David oli tullut kaksi ja puolituntia sitten kulbilta takaisin hotelille ja oli vieläkin humalassa, tytöt loikoili rannalla ja Orlandoon ajaa yli kolme tuntia. Lisäksi vuokra-auton saisimme aikaisintaan klo.3, tosin jos haluaisimme sen aikaisemmin pitäisi maksaa 600 dollaria.

Lähdimme lopulta neljän aikaan Miamista, koska auton ja navigaattorin saannin kanssa oli ongelmia. Marcellon ja päävalmentajan vihaiset puhelut, viestit ja salaliitot meitä vastaan pidensi ajomatkaamme niin, että lopulta olimme vasta puoli 12 aikaan Orlandossa. Typerintä on kuitenkin se, että seitsemän korvaparia ei kertaakaan kuullut kummankaan valmentajista sanovan meille, että Orlandossa pitää olla klo. 13.00. Myöskään kello kahden harjoituksista ei kumpikaan valmentajista ollut sanallakaan maininnut ennen puheluja. Tästä he tulivat päätökseen, että me valehtelimme. Neljän päivän Miamissa olomme aikana valmentajamme eivät olleet ottaneet pelaajiinsa yhteyttä, kunnes sitten samana päivän kolme tuntia aikasemmin "sovittua" kellon aikaa. Tulimme lopputulokseen, että valmentajamme eivät osaa käyttää puhelinta, sähköpostia tai verbaalista ulosantiaan. Ja niin kuin päävalmentajamme aina tapaa tehdä töpättyään, niin jälleen kerran hän vetosi "senior momentiin".

Illalla kaikesta sanaharkasta selvittyä asetuimme taloksi järjestyksessä kolmanteen hotelliin tämän viikon aikana. Lopulta kaiken kruunasi se, että huomasin keskiviikon kolmen tunnin auringonoton aikana olin onnistunut polttamaan itseni niskasta nilkkoihin asti, myös jalkapöydät ja sääret. Ilmeisesti 15 asteen suojakerroin ei riittänyt. Toisaalta onko tuo ihmekään, Miami kun sijaitsee samoilla leveysasteilla kuin Sahara.

Kuvia on kertynyt matkan varrelta paljon, joten heti päästyäni takaisin Danvegasiin laittelen niitä tänne.

P.S. Orlandossa sataa torstain ja perjantain, joten pelit on peruttu eikä tennistä ei lomaan kerry ollenkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti