Viikot, ne vaan jotenkin valahtaa käsistä ja sitten yhtäkkiä huomaakin, että on lauantai-ilta ja tajuaa että blogia ei ole taaskaan tullut päiviteltyä 20 päivään. En tiedä, onko amerikkalaisilla lyhemmät vuorokaudet tai jotain, mutta tuntuu että siinä olis vaan 20 tuntia.
Tenniskausi on startannut ja tällä hetkellä pelataan tahdilla kolme koulua/viikko. Ajomatkoja on kertynyt paljon ja istuminen valmentajamme ohjaamassa autossa on yhtä turvallista, kuin tuulettaa homoparien puolesta Alabamassa.
Viime viikolla ajoimme Roanokeen, kaksi tuntia mutkittelevaa vuoristotietä. Kyydissä oli vajaalukuinen joukkueemme eli vain neljä pelaajaa. Amerikkalainen Kristen alkoi tunnin ajomatkan jälkeen sanomaan "Katsokaa couchia." Valmentajamme silmät olivat kiinni ja pää nuokkui. Perille onneksi selvittiin turvallisesti ilman rattiin nukahtamista. Tänään matkalla North Carolinaan kävi sama juttu.
Kalenterin mukaan viikko sitten lauantaina täällä alkoi virallisesti kevät ja ilmat ovat olleet sen mukaisia. Päivien lämpötilat vastaakin oikeastaan Suomen kesää eli Miamin palamisen aiheuttamat vauriot ei juuri ole helpottuneet ja pisamat uhkaa täyttää koko naaman, kun puna naamalta laskee.
Viisi viikkoa aikaa nauttia amerikkalaisuudesta ja sitten on taas aika suunnitella, miten saisi kaikki tavarat ahdattua kahteen matkalaukkuun. Pitkää ja perusteellista aivotyöskentelyä se vaatii. Ensi syksystä ei vielä ole sen tarkempaa tietoa, että missä päin opintoja jatkaa. Jos pääsen vaihtamaan toiseen kouluun Amerikassa, olen tyytyväinen. Jos en, ehkä jään Averettiin vielä toiseksi vuodeksi. En tiedä, se toivottavasti selviää kesän aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti