maanantai 18. huhtikuuta 2011

Regionals

Viime viikonloppu meni jälleen kerran Daytona Beachilla. Tällä kertaa pelatiin konferenssin mestaruusturnaus johon mukaan pääsi neljä parasta joukkuetta. Vaikka hävittiin semifinaaleissa, valmentaja oli joka tapauksessa tyytyväinen, sillä naisten joukkueella ei ole ollut voittokautta moneen vuoteen. Pojat sen sijaan pelasi tiensä Nationaaleihin, jotka pelataan Alabamassa toukokuussa. Jotakin hyvää tässäkin oli, pääsen lähtemään aikasemmin kohti kotia.
Ensimmäisenä iltana kaikki jokkueet kokoontuivat paikallisen pursiseuran clubille, Suomen mittakaavassa se vastaisi Halosen linnaa. Kaikki katselivat toisiaan outona, koska tätä ennen joukkueet ovat tavanneet vain tenniskentillä, missä puhtaasta tuoksusta saatika näteistä kasvoista ole tietoakaan. Floridan paahtavan auringon alla tunnin pelaamisen jälkeen näyttää auton alle jääneeltä.
Perjantaina pelattiin SCADia vastaan. Samainen koulu, missä Dean opiskelee. Naisten puolella lopulta SCAD oli parempi. Kolmen päivän matka Daytonalle oli taas kerran mukava. Matkustaminen joukkueiden kanssa on yksi parhaimmista asioista, mitä täällä tulee koettua.

Vihdoin edessä on tauko, jonka pituudesta ei sen koommin ole tietoa on. Kaudesta jäi käteen paljon matkattuja maileja, todella hyviä hetkiä, muutamia huonoja hetkiä, useita Subway-lounaita, isommat lihakset sekä rikkinäinen olka-ja kyynerpää. Muutama päivä tenniksestä tuntuu nyt ansaitulta.

























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti