Kun saavuin jet lagia vielä kärsiessäni tulevaan huoneeseeni, ei amerikkalaiset eikä suomalaisetkaan kirosanat riittäneet kuvailemaan fiilistä. Huone oli 4 vuotta ollut saksalaisen tennispelaajan, Dimitrin käsittelyssä ja viimeiset 2 kk jenkkiläisen Christinan viimeisteltävänä. Tuleva kotini ei ollut selvästikään nähnyt imuria, moppia saatika roskista koko aikana. Aarteita löytyi, jos monenlaisia; käytettyjä miesten sekä naisten alusvaatteita, tekokynsiä, tyhjiä oluttölkkejä, kondomin kuoret ja tietenkin viemärit tukossa hiuksista ja karvoista. Tervetuloa uuteen kotiisi Emilia.
Kumihanskat käteen ja niin saivat kyytiä niin Dimitrin kuin Christinankin aikaan saannokset. Nyt neljän päivän jälkeen huone alkaa näyttää jo oikealta makuhuoneelta. Seinät on maalattu ja vessan kaakelien saumat pesty hammasharjalla. Sieltä täältä saatta saksalaisen herrasmiehen karvatuppo pöllähtää. Onneksi sitä varten Walmartista on hankittu 99,9% bakteereita tappava desinfiointiaine. Ennen pidin Saksaa potentiaalisena matkakohteena, nykyään en.
Kommuunimme Mountain View Avenuella on hyvinkin värikäs; yksi perulainen jatko-opiskelija, hölmön aksentin omistava etelä-afrikkalainen ja kaksi
suomalaista vaaleaverikköä. Lisäksi, eihän omakotitalo olisi mitään ilman lemmikkejä, joten täällä asustelee myös Panda niminen kissa sekä Hörö niminen kani. Etenkin suomalaisille pojille, pupun nimi aiheutta aina hyvät naurut, kun se kirjoitetaan amerikkalaisella näppäimistöllä. Kämppikset ovat aivan loistavia ja kaikki tennispelaajia. Kentät sijaitsevat 20 metrin päässä, joten toivottavasti vierailut Taco Bellissä ei näy jouluna.
Jepaa, nyt kommentointi onnistuu ilman gmail-tiliä. Saksan tapaus taitaa olla lähtöisin vanhan muurin itäpuolelta, sillä täällä oleileva vaihtari Michael on oikein sisäsiisti - ja lännestä. Mahtavaa et kämppikset on mukavia. Kuvan perusteella oikein luotettavia kavereita ;)
VastaaPoista