Perjantai-illan ratoksi ajelin South Beachille sanomaan tjänaret kahdelle vanhalle Averett-kavereille, jotka oli tullu Miamiin vajaan viikon ajaksi ennen Ruotsiin palaamista. Vaikkakin olen suuri jääkiekkofani, onnistuin kuitenkin hetkeksi jättämään historian katkeran makuiset häviöt taka-alalle ja vein ruotsalaiset brassi-ravintola Camilakseen downtowniin. Viime semesterin aikana siellä tuli käytyä varmasti toistakymmentä kertaa, tämän semesterin kerrat voi laskea yhdellä kädellä, joten ruoka maistui entistäkin paremmalta.
Niinkuin on varmaan jo monta kertaa tullut sanottua, mutta Miami on paljon muuta kuin South Beach, tai oikeastaan South Beach ei kerro Miamista yhtään mitään. Matkalla hakemaan sveduja, ajelin perinteisen I-95 sijasta sivukatuja Little Haitista, Hialeahin kautta Little Havanaan. Istuskelin yksin autossa ja muutaman kerran pysähtyessäni punaisiin jouduin hilaamaan ikkunan ylös ja lukitsemaan ovet. Tosin, se nyt on ihan järkevää täällä tehdä melkein missä kaupungin osassa vain. Jos ghetoista ei kuitenkaan sen suuremmin pelästy, tai sitten ei eksy ainakaan kovin syrjälle pääkaduista, niiltä kulmilta löytyy oikeastaan sitä aitoa kaupunkia. Jos pysähtyy kauppaan hakemaan vettä, pullo maksaa neljän dollarin sijasta vaivaisen yhden dollarin sekä tiskillä myydään "Im in
Miami Bitch"-avaimenperien sijasta käsintehtyjä rukousnauhoja.
Pysähdyin NW79th kadulla olevaan aution rakennuksen eteen, jota olen jo monesti aikasemmin ohi ajaessa katsellut ja miettinyt, että siitä pitää joskus tulla ottamaan kuva. Rakennus on Little Haitissa ja sen on ympäriinsä maalattu erilaisilla Haitia kuvaavilla symboleilla. Miamissa on tuhansia asioita, mitä haluaisin kuvata ja näyttää muille, miten tämä on muutankin, kuin silikonia ja house-musiikkia. Kaupungin monikulttuurisuudesta ei voi ikinä saada tarpeeksi. Mitä enemmän oppii tuntemaan Miamin ihmisiä ja paikkoja, sitä enemmän täällä viihtyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti