Kello näytti aamulla 7.17, kun nousin ylös ja edellisenä aamuna se taisi olla 15 minuuttia enemmän. Viimisen kuukauden aikana viisari on tainnut parhaimmillaan olla 5.30 tienoilla.
Vaikka on viikonloppu ja pääsiäisloma, tai vaikka tietäisin ettei seuraavaan kuukauteen tarvitsisi edes kääntää sängyssä kylkeä, se ei juuri nukkumisrytmiini vaikuta. Ongelmana on vain, että kaikki muut täällä nukkuu ja aamupalaa ei koulun cafeteriasta viikonloppuisin irtoa ennen lounasaikaa. Seuraavaksi kolmeksi tunniksi täytyy siis keksiä jotain tekemistä. Tähän aikaan aamusta minun lisäksi kampuksella hereillä on ainoastaan oravat ja pesukarhut. Muutama lakikoulun opiskelija saattaa koputella kirjaston ovia, mutta heitä nyt joka tapauksessa ei lasketa meidän tavallisten kuolevaisten joukkoon.
Samanlainen unirytmi on ollut melkein koko vuoden ja siitä olenkin saanut lempinimet abuela, grandma, mama goose, ja Althea.. Niiden lisäksi lempinimiä on myös Flying Finn, Finland,Empuu ja yhdessä Gabriellan kanssa meitä kutsutaan "Crazy Europians" ja "Las Novias". Toisin sanoen, ketään ei tunne nimeä Emilia. Isoäidiksi kutsumista ei parantanut yhtään se, että joulunlomalta palattuani toin Suomesta mukanani virkkausvälineet, joilla tein Camisalle kaulahuivin. Okei, nyt liiottelen. Aloitin siis kutomaan kaulahuivia Camisalle ja se odottaa vieläkin puolimittaisena pöytälaatikossa.
Pääsiäisloma on tähän mennessä sujunut rauhallisesti. On ollut mukavaa, kun ei ole kiire luennolta reeneihin ja sen jälkeen hoitaa tuhat muuta asiaa. Torstain ja perjantain aamupäivät olen viettänyt kampuksen altaalla koulukirjoja sekä Paulo Coelhoa lukien ja samalla rekkamiesrusketusta korjaillen, kun taas illat huoneessa amerikkalaista laadukasta tv-tarjontaa katsoen. Jos päättötenteissä en tiedä mitään amerikan kirjallisuudesta, niin ainakin tiedän miksi kotivaimot riiteli viimeisimmässä "The Real Housewifes of New York City" jaksossa.
Koska kuitenkin kolme iltaa putkeen kampuksella viettämistä olisi ehdottomasti Miamissa ajan hukkaamista, ja toiseksi, en halua että lempinimi isoäidistä muuttuu lahnaksi tai muuksi yhtä imartelevaksi, siispä tänään on suunnitelmissa mennä ulos Brickelliin, Miamin downtowniin. Opiskelijakaverimme on kuukauden ajan asunut yhdessä alueen pilvenpiirtäjistä ja tänään on tarkoitus juhlia tupaantuliaisia. Taitaa olla vähän erilaiset kodin lämmittämisjuhlat, kuin omani oli.

kuva: http://www.hellomiami.com/commons/pages/articles/brickell_booms_with_business_and_play/200548/
Eikös se kaulahuivi vieläkään ole valmistunut!?..jotenkin kyllä arvasin, että näin siinä käy kun otat ne puikot käteesi! :D
VastaaPoistaSuomen lämpöisin kevätterveisin -Elli
Haha, ei se kyllä vieläkään oo valmis.. luulen että se on seuraavan parin vuoden projekti. Camisa valmistuu tosin vuoden päästä, joten ehkä siinä olis hyvä valmistujaislahja ;)
VastaaPoista