Yllätys olohuoneessa

Viikonloppu tuli hitaasti ja meni nopeasti. Samuli nautti Danvillen uskomattomista nähtävyyksistä neljä päivää, joihin mahtui taas yksi jos toinenkin kommellus. Aina kaikki ei vaan mene ihan niin, kuin suunnittelee.

Kahdeksan viikon odotus viimein päättyi, kun Kentuckyn tuliainen saapui Greensboron kentälle. Kämpille viimein päästyämme, olohuoneessa odotti ei niin mukava yllätys. Rakas kämppikseni etelä-afrikkalainen Dean Loock oli päättänyt pistää kolmen kaverinsa kanssa möyhybileet pystyyn, meidän olohuoneeseen. Yksi kavereista oli tuttu poika tennisjoukkueesta, mutta kahta muuta en ollut ikinä ennen eläissäni nähnyt. Nämä kaksi näytti kaiken lisäksi pottatukkineen juuri ja juuri puberteetti- iän saavuttaneilta skeittaripojilta. Koko olohuone oli täynnä savua ja pelkkä haju aiheutti tutinaa jalkoihin. Ennen Deaniin kohdistunutta raivokohtaustani en tiennyt, että englannin kieli sujuu niin nopeasti. Ilmeisesti todella vihaisena moottoriturpa toimii myös lontooksi. Selvästi kolmen viikon päästä 20 vuotta täyttävää Deania, ei voi jättää yksin kotiin. Ei edes muutamaksi tunniksi..

Amerikoissa ruohon polttaminen on hyvin yleistä ja oikeastaan melkein voisi sanoa normaalia. Jotkut opiskelijat polttelevat sitä lounaan jälkeen ja liehuvat möyhyissä loppupäivän. Toisten vanhemmat suosittelevat nuorukaisiaan ennemmin polttamaan pilveä, kuin juomaan alkoholia. Siinä on kuulemma luonnon omia raaka-aineita, joten se on lähes tulkoon ”terveystuote”. En tiedä onkohan tuohon uskominen, jos sama poppoo vetää luonaaksi Wendy’sin 970 kalorin hampurilaisen, Baconator..

Lauantaina mentiin kannattamaan Cougareita jefupeliin. Averett sai takkiin rajusti ja illalla pelaajat hukutti murheitaan Bud Lightiin. Vastustajilla oli tuleva NFL pelaaja, joka vastustaa kaikkia fysiikan lakeja. Numero 23 oli iso, vahva ja uskomattoman nopea. Cougareilta tarvittiin 8 miestä ennen kuin kaveri saatiin kaadettua maahan.

Sunnuntain brunssisuunnitelma ei mennyt ihan nappiin. Suuntana oli downtownin Bronx Boy Bagels. Sinne päästyämme paikka olikin sunnuntain lepopäivän takia suljettu. Välikevennyksenä tiedoksi, että Danville on yksi Amerikan kaupungeista, jossa on eniten kirkkoja asukaslukuun nähden. Lopulta 3 tunnin kävelyn jälkeen ja brunssiajan loputtua, päädyimme päivälliselle Pizza Hutiin.

Viimeinen takaisku tuli tiistaina. Suomalainen toverini oli lupautunut viemään Samulia takaisin Greensboron kentälle. Puolitoista tuntia ennen matkaan lähtöä hän ilmoitti, että ei pysty lähtemään. Kaikki puhelimen creditit ja lahjomistaidot käytettyäni, sain etiopilaisen Fassilin lähtemään kyytipojaksi, jonka kaasujalka ei paljoa paina ja navigaattorin lukeminenkin vähän tökkii. Samuli oli lopulta 20 minuuttia ennen lennon lähtöä terminaalissa, mutta jollain ihmeellä ehti kuitenkin Charlotteen lähtevään koneeseen.