tiistai 8. syyskuuta 2009

Labour weekend

Perjantaina riemu oli suurimmillaan, kun edessä oli 3 päivän viikonloppu. Aina syyskuun ensimmäisenä maanantaina Amerikassa vietetään Labour Day- nimistä juhlaa, mikä vastaa osittain suomalaisten vappua eli juhlitaan ahkeria työläisiä. Tosin serpentiini, munkit ja terästetty sima puuttuu, myöskään perinteistä Ulliksen piknikkiä täällä ei ole. Saaliiksi pidennetystä viikolopusta tuli kahdet kotibileet ja shoppausmatka Greensboron, 5 kertaa "meidän Myllyn" kokoiseen tavarataivaaseen. 

Ensiksi vuorossa oli jenkkifutarien juhlat, jotka oli lauantaina. Suomalaiset futarikörmyt, Matti ja Anssi, johdatti meidät joukkuetovereidensa huomaan. Talo oli kirjaimellisesti täynnä, sillä muutama 150 kiloa painavaa jättiläistä, täyttää helposti jo pelkän olohuoneen. Juhlapaikan alakerrassa oli iso kellari, jossa paikalliset niin tummat kuin vaaleatkin päästelivät oikeinkin rentoja ja estottomia tanssiliikkeitä menemään toisiaan vasten. Muut suomalaiset vanhemmat opiskelijat varoittelivat etukäteen, etten järkyttyisi nuorten amerikkalaisten irrotteluista. Ei auttanut, olen vieläkin shokissa ja nään painajaisia. Kello kahden hujakoilla, alkoi juhlat kyllästyttää ja nukkuminen houkuttaa. Yksi suomalaisista futareista lähti saattaa minua kotiin, sillä yksin käveleminen pimeellä on tiukasti kielletty ja etenkin vaaleat, nuoret tytöt ovat hyvinkin haluttua riistaa täälläpäin. Vielä kotimatkan ratoksi saimme melkein osuman rattijuopon autosta, joka yhtäkkiä suistui väärälle puolelle tietä. 

Sunnuntaiaamulla juhlista selvittyämme, lähdimme ajamaan kohti Greensboroa. Matka on lähestulkoon sama, kuin ajaisi Loimaalta Turkuun. Olin ainoa tyttö matkassa, joten ostoskeskuksen suuruus ja kaikki putiikit ei herättäny muissa osaanottajissa suurta innostusta, pojat ehtivät syömään kaksi kertaa lounaan minun kierrellessä kauppoja. Perjantaina saatu opintotuki tukee nyt Gapin ja Dillard'sin putiikkeja. 

Vaatteiden, kenkien tai ihan minkä tahansa ostaminen on täällä huomattavasti halvempaa ja valinnanvaraa on. Danvillessa on muutama outlet- kauppa, Ross ja Marshall. Molemmista löytyy paljon mm. Ralph Laurenia, Guessiä ja Calvin Kleiniä. Kaikki irtoo 6 eurosta ylöspäin... Vaikka kaikki Amerikassa ei aina ihan toimikaan, niin ainakin hinnat on hyvät. 

Sunnuntai-ilta meni taas juhlimisen merkeissä. Tällä kertaa bileet heitti ruotsalais-brittiläis-suomalais-kuusikko. Talossa on 10 huonetta+ 4 wc+keittiö ja tietenkin, niin kuin kellä tahansa opiskelijalla kuuluu, takapihalla mollottaa uima-allas. Paikkaa on ekasta viikonlopusta lähtien kutsuttu nimellä "Party house". Juhlat sujuivat oikein hyvin ja ihmisillä oli mukavaa, kunnes joku sanoi "Cops are here!" Tietenkin.. Eli bileet saivat perinteisen lopun; 6 poliisia hurautti pihaan puoli 2 aikaan ja meno päättyi siihen. Kotimatkalla pohdeimme, eikö Amerikassa tosiaan oo muita pidätettäviä, kuin 20-vuotiaat yliopisto-opiskelijat.

Labour day ei sujunut niin työvapaana, kuin mitä nimi antaa ymmärtää. Viikonlopun rellestämisen ansiosta, koulutehtäviä oli enemmän kuin tarpeeksi. Ei siinä auttanut muuta kuin avata paras ystäväni, yli 1000- sivuinen Calculus ja muutama muu kirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti