Raleigh-Atlanta-New York-Lontoo-Helsinki

Luulin ostaneeni hyvät ja nopeat lennot Suomeen, jotta olisin siellä näppärästi ennen vappua. Eilen 12 aikaan sain Deltan lentoyhtiötlä tekstiviestin, että lento 6040 Raleigh-JFK on peruttu. Tietysti matka JFK- Lontoo-Helsinki ja lento Raleigh-JFK olivat eri lipuilla. Soitin tekstiviestin luettuani heti Deltalle ja he ilmoittivat, että heitä ei kiinnosta ehdinkö jatkolentooni vai en. Asiakkaan tyhmyyttä, kun varaa lennot eri lipuilla.

Herra Deltan puhelinpalvelussa antoi lennon joka olisi JFK:lla ennen Lontooseen lähtöä. Lähtö Danvillesta aikaistui tunnilla ja taas oli kiire. Erika lähti viemään mua kentälle ja puolentoista tunnin matka taittui näppärästi tunnissa. Tietysti, muutamia täpäriä ohitustilanteita saattoi tulla. Minä tutkailin poliiseja, Erika paino kaasua.

Ehdein lopulta koneisiin Raleighssa ja Atlantassa. Luulinkin, että nyt on pahin ohitse, kun istuin Atlantan koneessa kohti JFK:ta ja kapteeni kuulutti lentoajaksi 1 tunti 45 minuuttia. "Loistavaa! Nyt on puoltoistatuntia aikaa vaihtaa konetta, eikä edes tarvi juosta!" ajattelin.

Kun oli aika laskeutua, kapteeni taas kuulutti, että tuulien takia vain yksi kiitorata on käytössä saapuville ja lähteville koneille. Hyrräsimme ympyrää New Yorkin päällä seuraavat 40 minuuttia, jonka jälkeen kiitoradalla 20 minuuttia.

Nyt olen jumissa New Yorkissa. Delta Airlines ei suostu korvaamaan mitään ja laittamaan minua toiselle lennolle, koska "ne ovat eri lipuilla." Vappua taidan juhlia täPortista ulos päästyäni minulle ilmoitettiin, etten ehdi millään enää toiseen koneeseen.

Kolme puhelua Kilroyn Suomen toimistoon, kinausta lentoyhtiöiden kanssa ja lopulta onnistuin saamaan liput Lontoon kautta Helsinkiin. Lento lähtee illalla 8 pm. 12 tuntia odottelua JFK:llä. Kiitän kovasti ylimpiä voimia, että olen osa iPod-sukupolvea.

Miaamii

Perjantaina lensin Miamiin tutustumaan uuten yliopistoon. Kahden tunnin lentomatkan aikana ehti ajattelemaan yhtä sun toista ja etenkin sitä, että jos ensi syksynyä alottaakin koulun Floridassa. Eipähän tarvisi takkeja ja lakkeja ahtaa matkalaukkuun. Puol 10 aikaan saavuin Miamiin. Hetken aikaan pyörein ja ihmettelin ympärilleni tennisbägi kourassa, kunnes vihdoin löysin apuvalmentajan ja hänen miehensä.

Floridassa on ehdottomasti parasta sää ja ihmiset. Niinkuin lähes kaikki aina sanoo, että kesä on paras vuodenaika, koska kaikki ihmiset ovat niin iloisia ja huolettomia. Miamissa kesää riittää 350 päivää.

Täällä myös tulee vastaan luontokappaleita, mitä ei tule Suomessa kotimöksällä ihan aina nähtyä. Tänään näin ensimmäistä kertaa delfiinin uivan luonnon vedessä. Tätä ennen olen nähnyt niitä vain Särkänniemen delfinaariossa tekemässä arabialaisia yhtä silakkaa vastaan. Delfiinin lisäksi pelikaani tallusti vähintään itsensä kokoisen nokkansa kanssa ohitseni. Jos Helsingin kauppatori olisi lokkien sijasta täynnä pelikaaneja, ei ainakaan Suomen ylikansoittumisesta tarvitsi huolehtia. Nälkäinen ja vihainen pelikaani varmasti voisi nakata yhden jos toisenkin nuoren tytön nokkaansa.

Lauantaiaamulla apucouchi tuli noutamaan minut hotellilta niin, että olimme yhdeksältä kampuksella. St. Thomaksen yliopistossa opiskelee lähes 500 opiskelijaa enemmän kuin Averettissa, mutta kampuksella olisi tilaa ainakin pinta-alansa puolesta huomattavasti enemmälle. Aidatun alueen sisäpuolelle mahtuu baseballkenttä, kaksi soccer-kenttää, tenniskentät sekä 10 eri rakennusta. Amerikkalaiseen tyyliin proffat ja jotkut opiskelijatkin käyttävät välimatkojen taittamiseen golf-autoa. Mikäs sen kätevämpää.

Pelaamiset ja esittäytymiset oli lounaaseen mennessä hoidettu, jonka jälkeen apuvalmentaja miehensä kanssa vei minut Miamin downtowniin, missä pilvenpiirtäjät on rakennettu aivan vedenrajaan. Rannassa kiertelyn jälkeen pariskunta osti kolme lippua ja veivät minut kahden tunnin risteilylle. Ennen tätä päivää olen pitänyt Räikkösen Helsingissä sijaitsevaa 200 neliön merenrantakämppää hulppeana. Risteilyn jälkeen, Kimin super-vene voisi toimia sinä pienenä varaveneenä, mikä roikkuu narun perässä isompien veneiden perässä. Koko risteilyn tarkoituksena oli kierrellä Miamin itserakennettuja saaria ja ihailla julkimoiden taloja. Nyt tiedän, missä Sylvester Stallone, Usher ja Naomi Campbell viettävät viikonloppujaan. Paha olohan niitä katsellessa tuli, tosin en tiedä tuliko se kateudesta vai pelkästä ajatuksesta, kuinka paljon asunnot maksavat. Samaisella rannalla on myös flunssalääkkeen keksineen amerikkalaisen herran koti, joka on kokonaiselta arvoltaan 50 miljoonaa dollaria.

Lyhyestä Miami visiitistä jäi kaikkineen oikein mukavat fiilikset. Se, että tulenko tänne syksyllä vai en, selviää todennäkösesti vasta kesän aikana.

Vielä lopuksi jo säännöksi muodostunut päivitys Mountain View Avenuen kämpästä. Viime yönä kämppikseni Johanna oli laittanut viestiä aamuyöstä. Neljä täysin tuntematonta herraa oli yrittänyt murtautua meidän asuntoon. Joku Danvillen jengi on varmaan valinnut kohteekseen Mountain View kämpän, mikä epäilemättä huokuu ulospäin vaurautta ja rahaa. Valitettavasti he tulevat pettymään sisälle päästyään, kun vastaan tuleekin biljardipöydällinen vanhaa postia ja "Working Mom"-lehtiä, tyhjiä oluttölkkejä ja haiseva roskis.

Mountain View Avenue Apt.2

Kaikillahan tapahtuu elämänsä aikana jotain sellasta mistä sitten kerrotaan lapsenlapsille, että:"Kuule sillon kun minä olin nuori.." No, luulen että asumisesta Mountain View Avenuen kämpässä tulen kertomaan aina siihen asti kunnes joku tukkii suuni.

Viime elokuussa, kun astuin ensimmäistä kertaa asuntoon sisään teki mieli lähteä samantien takaisin kotiin, Sammonkadun hoiviin. Olohuone oli täynnä viimeisen kymmenen vuoden eri asukkaan tavaroita mm. pyörä, liikennemerkkejä, pullonkorkkeja ja miesten alusvaatteita. Kun astuin tulevaan huoneeseeni, toivoin että olisin tullut väärään asuntoon.

Jotenkin tähän on kuitenkin tottunut, mitä alussa epäilin suunnattomasti. Hämähäkit ja koppakuoriaiset omassa huoneessa tai vaikka keittiönpöydällä ei enää aiheuta hyperventilaatiota, mikä oli kuitenkin jokapäiväistä vielä 6 kuukautta sitten. Olohuoneemme nurkassa on neljä viikkoa maannut kuollut torakka, mikä on Anthonyksi. Torakan vaimoke on kuollut ampiainen, Margera.

Viimeisen viikon aikana taloomme, tosin eri asuntoon, ovat paikalliset varkaat kahdesti yrittäneet murtautua. Oikeastaan ensimmäisellä kerralla he onnistui, sillä ecuadorilaisten ulko-ovi oli lukitsematta, joten tuloksena Marcellolla ei ole enää läppäriänsä eikä maisteritutkintonsa kirjoja, joita voi sitten tällä viikolla etiskellä amazonista tai ebaysta.

Toisella kerralla, viime keskiviikkona, pojat olivat heränneet siihen kun joku oli yrittänyt avata ulko-ovea. Kun ovi ei auennut, varkaat olivat yrittäneet päästä sisään ikkunasta. Tällä kertaa ecuadorilaiset ehtivät soittaa poliisit, tosin varkaita ei saatu kiinni.

Ruisleipää pääsee syömään jo ensi viikolla, tosin jos vain Islannin tulivuori sen sallii. Viikonloppuna toivottavasti selviää, missä opiskelut jatkuu ensi syksynä.

Tuliaisia kotiin...

Luulin etten enää viimeisten viikkojen aikana voisi rakastua, mutta niin vain kävi. Vajaat kolme viikkoa aikaa kerätä rahaa ja tehdä suunnitelma miten saisin herran tuotua Suomeen. Pahoittelen kotiväki, tällä kertaa teidän tuliaiset taitaa jäädä välistä.. tuon Starbucksin kahvia sitten ensi vuonna.

Easter

Pääsiäistä juhlitaan tietysti tällä hetkellä Amerikoissakin. Niinkuin halloweenin tai ystävänpäivänkin aikana, Wal-Martti laittaa parastaan ja ahtaa hyllynsä täyteen kaikenlaista juhlakrääsää, mitkä ei jää vain suklaamuniin tai keltaisiin tipuihin. Kaiken pitää olla suurenpaa Amerikassa, myös pääsiäisnoitien. Juhlan ansiosta saimme perjantaipäivän koulusta vapaaksi.

Pääsiäisen pyhät ei juuri vaikuttanut peleihimme vaan tällä viikolla pelasimme ennätysmäärän pelejä. Itselläni oli maila välissä kahdeksassa pelissä; neljässä dubbelissa sekä neljässä singelissä. Voitot tuli kaikista omista neljästä singeleistäni sekä kolmesta dubbelista. Nyt olo on kuin joku olisi hakannut muutaman päivän putkeen. Seuraavalla viikolla on kolme peliä. Jos päädytte Averettin naisten tenniksen sivuille, sieltä neljää ensimmäistä kuvaa edestakaisin klikkailemalla voi saada hyvän käsityksen kämmenlyönnistäni.

Ennen huhtikuun 28. päivää lennän vielä viikonlopun retkelle Miamiin käymään paikallisessa yliopistossa visiitillä. Jos sieltä lohkeaa sopusuhtainen stipendi, niin ensi marraskuussa ei tarvitse lunta kolata, mutta jos ei niin saatanpa syksyllä tulla takaisin Danvilleen.

Viime sunnuntain tornaado ei vienyt Danvillea mennessään ja oikeastaan itärannikon myrskyn jälkeen säät on ollut todella hyvät. Lauantaina pelasimme matsia +32 asteessa.

Muutama hassu viikko enää jäljellä, mikä on kyllä aivan käsittämätöntä. Varmaan jokaisessa tulevassa postauksessa tulen ihmettelemään sitä, miten aika on mennyt niin uskomattoman nopeasti. Seuraavien 25 päivän aikana otan kaiken irti amerikkailusta, sillä varmasti tulen jollain tavalla kaipaamaan Danville- elämääkin tulevan kesän aikana. Jollen muuta niin ainakin ihmisiä.