Gros bisous..

Ja taas mennään.

2011-08-20T00:08:00.000-07:00

Toukokuu tuli ja reilut kolme kuukautta meni. Työntäyteinen kesä on takana. Muutaman euron ja etenkin monen monta työkokemusta ja uusia ihmiskontakteja rikkaampana lähden ihan yvillä mielin takaisin Miamiin. Oikeastaan viiminen viikko kyllästytin todennäköisesti kaikki ympärilläni olevat ihmiset Miamista puhumiseen.

Kesä Suomessa oli ehdottomasti tarpeellinen. Omassa yksiössä oleilu ja vapaapäivien, ehkä joidenkin mittakaavojen mukaan, liiankin pitkäksi venyneet aamupalailut pakotti miettimään muutamaa mennyttä vuotta. Joitakin juttuja naureskeli itsekseen ja toisista sattumista taas nousi puna poskille pienestä häpeästä. En siis ymmärrä, miten joku ei viihtyisi asua yksin. Mielestäni se oli oikein antoisaa, kun vaan osaa pitää itselleen seuraa.

Lento lähti tänä aamuna klo. 6:40 Helsinki-Vantaalta, ja vaikka kuvailen aina itseäni aamuihmiseksi, se oli kyllä LIIAN aikaisin. Koska aikatauluun mukaan pitää laskea perinteisen eväskorin tekeminen, sekä muutaman peuran väistely aamuhämärällä, auto starttasi tällä kertaa puoli 3 aikoihin Sammonkadun pirtin pihalta. Lopulta kentälle päästyämme istuskelin Helsinki-Vantaan kahvilassa otsa pöydässä notkuen ja ihmettelin, miten on mahdollista että jokainen kerta kun sinne menee, lentokenttää on remontoitu, katosta roikkuu jotakin eläväntaiteen teoksia, terminaali A on siirretty K:n viereen, joka on kuitenin vielä suunnitteilla ja todennäköisesti valmistuu vuonna 2025, joten sen takia kaikki toiminta turvatarkastukset mukaan lukien, on kääritty muovipressuilla, joista ulospääseminen vaatii navigaattorin lataamisen iPhoneen. Onneksi, jotain oli kuitenkin pysynyt ennallaan, sillä kahvi oli tuttu, vanha, ylihinnoiteltu 3,70e.

Nyt istuskelen Berliinin lentokentällä ja Miamin lento taitanee olla vähäsen myöhässä. Gabriella on luvannut tulla noutamaan uuden kämppiksensä Miamin lentokentällä brassikaverimme autolla, jonka jarrulevyjen meteli lähentelee koirantaajuksia ja auto on vieraillut huollossa kolme kertaa viimeisen kahden viikon aikana. Onneksi italialaisten aikatauluntaju ja täsmällisyys eroaa skandinaavien, sitä ei italialaisilla ole, joten lennon viivästymisen ansiosta saatamme olla kentällä yhtaikaa.

Suomessa

2011-05-16T22:08:00.000-07:00

Viimeiset päivät meni todella nopeaan ja nyt kun on Suomessa niin mietin, että olis pitäny tehdä vielä muutama asia tai käydä parissa paikassa, ennen takaisin palaamista. Lisään ne ens semesterin DO-listaan. Sellaisia listoja taisi tulla tehtyä muutama tällekin vuodelle. Yksi koristi vähän aikaan dormin seinääkin, mutta en tiedä kuinka moni asia sai punaisen ruksin, ehkä kaksi.. Yhdeksän kuukautta on pitkä aika, mutta ilmeisesti sekään ei ole tarpeeksi Floridan niemessä.

Viimeisenä iltana istuttiin Arturon luona grillaamassa ja pelailemassa lautapelejä. Lämpimät illat on parhaimpia olemassa olevia asioita. Hyvää musiikkia, ruokaa, seuraa ja halpaa Coronaa. Niistä on hyvä ilta tehty.

Olin ollut Helsinki- Vantaalla 15 minuuttian kunnes ensimmäisen puhelun jälkeen kutsu kävi töihin. Jäin siis samantien Helsinkiin ja matkalaukut odottaa vieläkin purkamistaan. Työt alkoi eilen, joten tällä hetkellä majailen Helsingin Munkkivuoressa kaverin luona ainakin vielä ensi viikon. Hän myös palasi Amerikasta muutama viikko sitten, joten yhdessä ollaan kilpaan kehuttu Pirkan tuotteita, Pauligin kahvia, sekä Salattujen Elämien uskomattomia juonikäänteitä. Suomessa on kivaa.

Ainoa asia minkä voisi muuttaa on sää. +10 asteen sateiset päivät ei ihan vielä ole noussut suosikeiksi ja mahdollisuudet tehdä mitään on hyvin rajalliset. Tosin, ensi viikolla siihen on jo varmasti tottunut, ja lenkkeily vaakasuorassa sateessa kura naamalla tuntuu varmasti ihan normaalilta ensi tiistaihin mennessä. Toukokuun lopulla vapautuu kämppä, jossa on tarkoitus asua yksin elokuun puoleenväliin asti. Sen jälkeen taas palaan Camisan seuraksi kampukselle.

Matkalla kotiin

2011-05-15T03:40:00.000-07:00

Pahin osa on jo takana. Ensinnäkin pakkaus, joka venyi kaiken kaikkiaan kolmen päivän mittaiseksi. En tiedä koska viimeksi olisin niin kauan kuluttanu paikkailuun ja tavaroiden uudelleen järjestämiseen, matkalaukusta pois ottamiseen ja takaisin laittamiseen. Lopputuloksena oli oikein kompakti kokonaisuus joka oli lopulta vain 5 kiloa ylimääräistä. Onneksi ainakin vielä toistaseksi siniset silmät on Miamissa harvinaisuus, joten muutamalla vitsillä check-in-tiskin työntekijän kanssa sain lisäkilot lentokoneeseen ilman 70 euron lisämaksua.

Tällä hetkellä odottelen Lontoossa Helsinkiin lähtevää konetta. Muutaman tunnin päästä mun pitäisi olla Finskin koneessa kohti Helsinki-Vantaata. Kotiin palaamisessa on aina parasta se kun saa viimeistään viimeisellä lennolla Hesarin käteen ja lentoemännät puhuu suomea. Pisin matka on Atlannin yli lentäminen. Vaikka välin onnyt parin viimeisen vuoden aikana lentänyt edestakaisin kahdeksan kertaa, 9 tunnin konneessa istuminen tuntuu aina yhtä puuduttavalta. Nyt Miami-vuoden ajan oon suosinut Lontoon Heathrown kautta lentämistä ja Brittiläistä Virgin Atlanticia. Hyvän ruoan, kivan palvelun ja uusien elokuvien kanssa ne yhdeksän tuntia tuntuu siedettäviltä.

Kirjoittelut sikseen, muuten pitää taas perinteiseen tapaan juosta portille. Nyt lähden hakemaan viimeisen Starbucks-kahvin ennen kolmen kuukauden taukoa. Valitettavasti Paulig on pystynyt hyvin torjumaan amerikkalaisen brandin maihinnousun Suomeen, joka on kuitenkin monessa muussa maassa Euroopassa. Ehkä joskus tulevaisuudessa suomalaisetkin hakee ennen aamukahdeksaksi töihin menoa skinnyvanillacapuccinomoccafrappen.

Love your beach..

2011-05-10T20:04:00.000-07:00

Lauantaina opein, että rannalle ei saa viedä alkoholia lasipullossa. Muovipullosta juominen on täysin ok, mutta lasipullosta se täysin "No,No". Tästä muistuksena sain elämäni ensimmäisen sakon. Onneksi ei ihan järkyttävän suurista summista puhuta, sillä neljän muun kanssa jaettiin 50 dollarin sakko, mutta opiskelijan kukkaroa sakot nyt ei hirveesti helli. Sakko piti käydä maksamassa Miami Beachin kaupungintalolla, jossa oli sakkojen maksamiselle aivan oma kassaneiti. Homma hoitu siis nopeasti ja kivuttomasti.

Kun ikävin homma oli hoidettu, minnekäs muuallekaan sen jälkeen päädyttiin, kuin rannalle.. Tällä kertaa ilman Coronaa.

Camisa pakkaa..

2011-05-08T08:54:00.000-07:00

Päivän parhaimmat naurut tuli Camisan pakkaamisesta. Varmasti yhden jos toisenkin järjestelmällisen ihmisen silmät ei olisi kestänyt tätä pakkaamista. Ostos-TV:n Zipper- muovipussitilansäästäjille ei todellakaan ollut tarvetta. Camisalla oli käytössä enemmänkin maskuulisempi pakkaamistyyli, joka osottautui hyvinkin tehokkaaksi. Kaiken kaikkiaan aikaa meni 10 minuuttia. Itse istuin sängyllä ja nauroin vatsa kipeenä vaatekasaa, kunnes tajusin että Camisa on oikeasti muuttamassa kotiin, jonka jälkeen tulikin itku...

NW 79th Street

2011-05-07T06:21:00.000-07:00

Perjantai-illan ratoksi ajelin South Beachille sanomaan tjänaret kahdelle vanhalle Averett-kavereille, jotka oli tullu Miamiin vajaan viikon ajaksi ennen Ruotsiin palaamista. Vaikkakin olen suuri jääkiekkofani, onnistuin kuitenkin hetkeksi jättämään historian katkeran makuiset häviöt taka-alalle ja vein ruotsalaiset brassi-ravintola Camilakseen downtowniin. Viime semesterin aikana siellä tuli käytyä varmasti toistakymmentä kertaa, tämän semesterin kerrat voi laskea yhdellä kädellä, joten ruoka maistui entistäkin paremmalta.

Niinkuin on varmaan jo monta kertaa tullut sanottua, mutta Miami on paljon muuta kuin South Beach, tai oikeastaan South Beach ei kerro Miamista yhtään mitään. Matkalla hakemaan sveduja, ajelin perinteisen I-95 sijasta sivukatuja Little Haitista, Hialeahin kautta Little Havanaan. Istuskelin yksin autossa ja muutaman kerran pysähtyessäni punaisiin jouduin hilaamaan ikkunan ylös ja lukitsemaan ovet. Tosin, se nyt on ihan järkevää täällä tehdä melkein missä kaupungin osassa vain. Jos ghetoista ei kuitenkaan sen suuremmin pelästy, tai sitten ei eksy ainakaan kovin syrjälle pääkaduista, niiltä kulmilta löytyy oikeastaan sitä aitoa kaupunkia. Jos pysähtyy kauppaan hakemaan vettä, pullo maksaa neljän dollarin sijasta vaivaisen yhden dollarin sekä tiskillä myydään "Im in

Miami Bitch"-avaimenperien sijasta käsintehtyjä rukousnauhoja.

Pysähdyin NW79th kadulla olevaan aution rakennuksen eteen, jota olen jo monesti aikasemmin ohi ajaessa katsellut ja miettinyt, että siitä pitää joskus tulla ottamaan kuva. Rakennus on Little Haitissa ja sen on ympäriinsä maalattu erilaisilla Haitia kuvaavilla symboleilla. Miamissa on tuhansia asioita, mitä haluaisin kuvata ja näyttää muille, miten tämä on muutankin, kuin silikonia ja house-musiikkia. Kaupungin monikulttuurisuudesta ei voi ikinä saada tarpeeksi. Mitä enemmän oppii tuntemaan Miamin ihmisiä ja paikkoja, sitä enemmän täällä viihtyy.

On Holiday

2011-05-05T08:28:00.001-07:00

Kouluvuosi on takana. Viimeisestä 72 tunnista 30 tuntia meni kirjastossa, 10 tenteissä ja loput nukkumiseen ja syömiseen. Gotta love final-viikkoa. Oikeastaan vasta tänään torstaiaamuna tajusin, että nyt alkoi kesäloma. Tutkielmat, lukemiset ja artikkelit on nyt tehty. Kesäloma tuntuu ansaitulta..

Suomeen lähden vasta 14.päivä toukokuuta. Vielä muutama päivä sitten yritin saada siirrettyä Virgin Atlanticin lentoa muutamalla päivällä, mutta päädyin kuitenkin pysymään alkuperäisessä suunnitelmassa ja jäämään Miamiin viikoksi. Lämmin sää ja Miamin monet paikat, missä ei vielä ole tullut käytyä, huokutteli enemmän kuin 200e lisämaksun maksaminen ja Suomen kolea kevätsää. Toinen syy on pakkaamisen siirtäminen niin myöhäiseksi kun mahdollista. Päädyn siis taas edellisenä iltana runttaamaan tavarat matkalaukkuun ja lentokentällä tajuan, että unohdin lentoliput lipaston päälle.

Viime viikonloppu meni vieraiden kestitsemisessä. Siskon tuleminen Miamiin oli mukavinta, mitä viimiseen neljään kuukauteen on tapahtunut. Tosiaan, neljä kuukautta.. En ymmärrä mihen aika on mennyt. Päivien ajaksi vuokrasin auton ja sen aikana tuntu, että Miamissa voi oikeastaan elää ihan normaalia elämää. Pystyi menemään minne tahansa, tai milloin tahansa, ilman muiden häiritsemistä.

Seuraaville päiville ei ole juuri mitään ohjelmaa. Yhden esseen kirjoitan koulukaverille rahaa vastaan, mutta sen lisäksi muuta ohjelmaa ei juuri ole. Toivottavasti saisin muutaman kuvan lisää Miamista tietokoneen kovalevylle ja käydä ehkä niissä alkusemesterin aikana suunniteltuissa kulttuuritapahtumissa. Katsotaan mitä tapahtuu. Kampukselle en ainakaan jää.

Tiistai

2011-04-26T03:41:00.000-07:00

Kello näyttää 6.24. Näistä aikaisista aamuista on ehdottomasti hyötyä, koska ehdin paljon paremmin päivittämään blogia. Ulkona on vielä pimeää ja kaikki joka tapauksessa nukkuu, joten aamunkahvin ohella tämä on ehdottomasti hyvää aikaa huoltaa suomenkielistä sanavarastoa. Cafeteria aukeaa puoli 8 ja kirjasto 8, joten sitä ennen keitän omat kahvit ja mikrokaurapuurot. Onneksi Camisa on siunattu hyvillä unenlahjoilla, sillä meidän kahvinkeitin ja mikro eivät ole ne Wal-Martin kaikkein hiljaisimmat kodinkoneet.

Pääsiäisviikonlopun jälkeen viimeinen kouluviikko on alkanut ja on jo oikeastaan puolessa välissä, koska perjantainsinhan ei tunteja ole. Osa professoreista haluaa itsekin päästä aikasemmin kesälomalle, joten joitakin päättötenttejä ja tutkielmia on jo merkitty tälle viikolle. On vaan helpottavaa, että päivät menee nopeasti ja yhtäkkiä tajuaa, että deadline 10- sivun tutkielmalle onkin jo huomenna. Ainakin ne saa pois päiväjärjestyksestä. Tänään on viimeisen UPIU:n artikkelin deadline, torstaina presentaatio, seuraavan tiistaina kaksi tenttiä ja viikon päästä torstaina se 10-sivun tutkielma. Kun kaikki nämä on ohi, myyn englannin kirjallisuuden 3000 sivun kirjan takaisin kirjakauppaan ja pakkaan kaikki ruutupaperista sekä alleviivauskynistä muistuttavat asiat pahvilaatikkoon odottamaan ensi elokuuta.

Althea is up.

2011-04-23T05:08:00.000-07:00

Kello näytti aamulla 7.17, kun nousin ylös ja edellisenä aamuna se taisi olla 15 minuuttia enemmän. Viimisen kuukauden aikana viisari on tainnut parhaimmillaan olla 5.30 tienoilla.

Vaikka on viikonloppu ja pääsiäisloma, tai vaikka tietäisin ettei seuraavaan kuukauteen tarvitsisi edes kääntää sängyssä kylkeä, se ei juuri nukkumisrytmiini vaikuta. Ongelmana on vain, että kaikki muut täällä nukkuu ja aamupalaa ei koulun cafeteriasta viikonloppuisin irtoa ennen lounasaikaa. Seuraavaksi kolmeksi tunniksi täytyy siis keksiä jotain tekemistä. Tähän aikaan aamusta minun lisäksi kampuksella hereillä on ainoastaan oravat ja pesukarhut. Muutama lakikoulun opiskelija saattaa koputella kirjaston ovia, mutta heitä nyt joka tapauksessa ei lasketa meidän tavallisten kuolevaisten joukkoon.

Samanlainen unirytmi on ollut melkein koko vuoden ja siitä olenkin saanut lempinimet abuela, grandma, mama goose, ja Althea.. Niiden lisäksi lempinimiä on myös Flying Finn, Finland,Empuu ja yhdessä Gabriellan kanssa meitä kutsutaan "Crazy Europians" ja "Las Novias". Toisin sanoen, ketään ei tunne nimeä Emilia. Isoäidiksi kutsumista ei parantanut yhtään se, että joulunlomalta palattuani toin Suomesta mukanani virkkausvälineet, joilla tein Camisalle kaulahuivin. Okei, nyt liiottelen. Aloitin siis kutomaan kaulahuivia Camisalle ja se odottaa vieläkin puolimittaisena pöytälaatikossa.

Pääsiäisloma on tähän mennessä sujunut rauhallisesti. On ollut mukavaa, kun ei ole kiire luennolta reeneihin ja sen jälkeen hoitaa tuhat muuta asiaa. Torstain ja perjantain aamupäivät olen viettänyt kampuksen altaalla koulukirjoja sekä Paulo Coelhoa lukien ja samalla rekkamiesrusketusta korjaillen, kun taas illat huoneessa amerikkalaista laadukasta tv-tarjontaa katsoen. Jos päättötenteissä en tiedä mitään amerikan kirjallisuudesta, niin ainakin tiedän miksi kotivaimot riiteli viimeisimmässä "The Real Housewifes of New York City" jaksossa.

Koska kuitenkin kolme iltaa putkeen kampuksella viettämistä olisi ehdottomasti Miamissa ajan hukkaamista, ja toiseksi, en halua että lempinimi isoäidistä muuttuu lahnaksi tai muuksi yhtä imartelevaksi, siispä tänään on suunnitelmissa mennä ulos Brickelliin, Miamin downtowniin. Opiskelijakaverimme on kuukauden ajan asunut yhdessä alueen pilvenpiirtäjistä ja tänään on tarkoitus juhlia tupaantuliaisia. Taitaa olla vähän erilaiset kodin lämmittämisjuhlat, kuin omani oli.

kuva: http://www.hellomiami.com/commons/pages/articles/brickell_booms_with_business_and_play/200548/

Pääsiäisloma

2011-04-21T04:08:00.000-07:00

Ennen viimistä kouluviikkoa, koulu tai oikeastaan uskonto on armahtanut meitä neljän päivän pääsiäislomalla. Ainakin omat pääsiäismuistot on lapsuuden hiihtokilometrin Jänkhäälle käsivarren lomamökillä, tai sitten varhaisaikuisuuden innoittamat pääsiäisen vietot kuuluisalla poliisienmökillä. Joka tapauksessa, tänä pääsiäisenä ei tarvitse pukea hiihtohanskoja käteen tai sivellä vaseliinia poskille Lapin auringolta, saatika siivota pitkän viikonlopun rellestämisen jälkiä Loimaan poliiseilta.

Yksi parhaista asioista Miamissa on sää. Jos tänään sataa, niin ei huolta, huomenna on aurinkoa ja lämpöä sateisenkin päivän edestä. Täällä tuskin tarvisi ylioppilasjuhlia suunnitella paviljonkeja sateen varalta tai kysellä naapureilta tuoleja ja pöytiä sisätiloihin kylmän sään sattuessa.

Keskiviikon koulupäivän jälkeen kaikki oli valmiita heittämään koulukirjat kampuksen lampeen, tai ainakin syvälle laatikkoihin, ja lähteä huoltoaseman Corona- valikoiman kautta suoraan rannalle. Ainakin Facebook-päivityksistä päätellen, hyvin harvaa oppilasta kiinnosti eilen viikon päästä alkavat lopputentit. Todennäkösesti paniikki iskee ensi keskiviikkona, millon koulun oppilasluku alkaa lähetä todellista lukumäärää. Ruokalassa on lounasaika

an ensimmäistä kertaa tänä keväänä ruuhkaa, kirjasto on täynnä opiskelijoita ja on lähes mahdotonta löytää tyhjää pistorasiaa kannettavalle. No, muutama viikko jäljellä uurastamista ja sitten oon valmis lähtemään, niin utopistiselta kun se kuulostaakin, kesälomalle.

Blaaahh...

2011-04-18T16:47:00.001-07:00

Katson liian vinoa koulukirjapinoa pöydän päällä ja toivon, että ne itsestään selautuis läpi, toimittais tiedon koepapereille, sekä palauttaisi lopuksi itsensä kirjastoon. Mitä todennäköisemmin (ainakin tätä vauhtia) maksaisi itse myös myöhästymismaksut. Miksi koulu ei voisi olla jo loppu?

Lopputentit on toukokuun ensimmäisellä viikolla, elikäs tänä vuonna Emilia ei saa juhlia vappua ylioppilaslakki päässä ja serpentiinit kaulaa viiltäen. Tosin, Venla ja Riku on Miamissa huhtikuun lopun, joten ehkä saan ne suostuteltua juhlimaan suomalaisten työläistenpäivää miamilaisittain.

Aikasemmin ajattelin ettei arki ikinä iskisi Miamin ja mun väliseen suhteeseen. Pah, olin väärässä. Valitettavasti se arki iskee ilmeisesti hyväänkin suhteeseen heti alkuhuuman hävittyä. Rutiinit on löytynyt, joskin ne eroaa merkittävästi mitä ne olisi Suomessa. Tietenkin Miamin ja mun suhde on vieläkin todella hyvä ja vahvalla pohjalla. Se on ainakin tullut selväksi, että kyseessä ei ollut yhden illan tapaus tai lyhyt etelänromanssi. Potentiaalia on paljon, mutta kuitenkaan loppuelämän kumppanista ei vielä voida puhua. Joka tapauksessa odotan jo ensi elokuuta, milloin pääsee takaisin Miamiin.

Regionals

2011-04-18T15:09:00.000-07:00

Viime viikonloppu meni jälleen kerran Daytona Beachilla. Tällä kertaa pelatiin konferenssin mestaruusturnaus johon mukaan pääsi neljä parasta joukkuetta. Vaikka hävittiin semifinaaleissa, valmentaja oli joka tapauksessa tyytyväinen, sillä naisten joukkueella ei ole ollut voittokautta moneen vuoteen. Pojat sen sijaan pelasi tiensä Nationaaleihin, jotka pelataan Alabamassa toukokuussa. Jotakin hyvää tässäkin oli, pääsen lähtemään aikasemmin kohti kotia.

Ensimmäisenä iltana kaikki jokkueet kokoontuivat paikallisen pursiseuran clubille, Suomen mittakaavassa se vastaisi Halosen linnaa. Kaikki katselivat toisiaan outona, koska tätä ennen joukkueet ovat tavanneet vain tenniskentillä, missä puhtaasta tuoksusta saatika näteistä kasvoista ole tietoakaan. Floridan paahtavan auringon alla tunnin pelaamisen jälkeen näyttää auton alle jääneeltä.

Perjantaina pelattiin SCADia vastaan. Samainen koulu, missä Dean opiskelee. Naisten puolella lopulta SCAD oli parempi. Kolmen päivän matka Daytonalle oli taas kerran mukava. Matkustaminen joukkueiden kanssa on yksi parhaimmista asioista, mitä täällä tulee koettua.

Vihdoin edessä on tauko, jonka pituudesta ei sen koommin ole tietoa on. Kaudesta jäi käteen paljon matkattuja maileja, todella hyviä hetkiä, muutamia huonoja hetkiä, useita Subway-lounaita, isommat lihakset sekä rikkinäinen olka-ja kyynerpää. Muutama päivä tenniksestä tuntuu nyt ansaitulta.

Matkalla Fisher Islandille..

2011-04-14T10:53:00.000-07:00

Matkalla Fisher Islandille autossa ei ollut radiota, joten viihdykkeet olivat hyvin rajalliset. Onneksi italiainen ja suomalainen keksivät aina tekemistä.

Väliaikaisen MetroPCS puhelimeni kamera on maximissaan 1 megapixeli, joten kuvanlaatu ei ole HD luokkaa.

Fisher Island

2011-04-10T04:32:00.000-07:00

Viikko sitten sunnuntaina juhlittiin saksalaisen vaihtarin läksiäisiä yksityisellä saarella, joka on tunnettu myös Tiger Woodsin ja Roger Federerin lomailupaikkana. Loimaanlikan piti vähän aikaa hieroa silmiään ja nipistää itseään jos kaikki olikin vaan unta, mutta ilmeisesti ei. Ainoa paikka Miamissa, missä rannalla ei tarvitse varoa toisten ihmisten hiekkakakkuja tai rantapyyhkeitä, sekä liikenneruuhkasta ei ole tietoakaan, koska saarelle pääsee vain vartioidulla lautalla.

Kesäloman tarpeessa

2011-04-08T19:44:00.001-07:00

Kampuksella taitaa olla vähän jokainen jo kesäloman tarpeessa. Samojen naamojen näkeminen joka ikinen päivä aamusta iltaan alkaa näkymään kampuksen henkilöluvun vähentymisenä ja tapaturmien lisääntymisenä.

Tiistaina kampuksen parkkipaikalla leikittiin törmäilyautoja ja saldona kaiken kaikkiaan seitsemän autoa kolhiintu. En oikeen vieläkään ymmärrä miten on mahdollista että kaikki tapahtu samana iltana, muutaman tunnin sisällä.

Ja tietysti, miten olisikaan mahdollista, että Emilia välttyisi olemasta osallisena tässäkin tapahtumassa, tosin itse istuin kartanlukijan paikalla. Meidän kolarista lumipallo-ilmiö sai alkunsa. Camisan kanssa valmistauduttiin lähtemään parkkiruudusta ja valittiin sopivaa radiokanavaa. Lopulta kaiuttimista kuului Miamiin tyyliin reaggetonia, joten kaikki oli valmista lähtöön. Camisa paino kaasua ja PAM. Se olikin sitten siinä. Alun fiilistelyt jäi kahden sekunnin mittaseksi, koska nokan edessä komeili beige 8-istuttava Chevrolet, rengas puhjenneena ja auton kylki sisäänpäin painuuneena. Hitto.

Camisa, minä, toisen auton kuski, sekä puolet koulusta ehdeimme ihmetellä meidän nokkakolaria viitisen minuuttia kunnes yhtäkkiä 15 metrin päästä kuului renkaitten vikinää, rysähdys, taas kiihdytys ja toinen rysähdys. Kaikki juoksi nyt toisen kolarin luo ja jotkut sanoi "Mennään tonne, toi näyttää paljon mielenkiintosemmalta!!"

Tyttö, joka ei ollut ikinä ennen elämässää ajanut autoa päätti auttaa kaveriaan, joka ei itse mahtunut auton ovesta sisään, koska auto oli parkissa niin lähellä vieressä olevaa autoa. Tuloksena oli neljä kolhittua autoa, joista yksi meni lunastukseen. Illan kruunasi kolmas kolari, jonka kuski oli niin pilvessä, että ajoi katukivetyksen yli ison nurmikkoalueen ainoaan liikennemerkkiin.

Vaikka Miami on pahimmat stereotypiat pystynyt osoittamaan vääräksi, olen silti vieläkin sitä mieltä, että tummaihoiset naiset on vaan todella pelottavia kun ne menettää hermonsa. Pää ja sormi heiluu puolelta toiselle ja sanavarastosta ei sillä hetkellä löydy mitään muuta kuin kirosanoja. Edellisyön yksi kampuksella asuva tyttö vietti yönsä oman dormin sijaan paikallisessa vankilassa. Tyttö oli tullut illalla huoneeseen, nähnyt huonekaverinsa ja hänen poikaystävän omissa touhuissaan, joten tuloksena hän päätti hakata kämppiksensä.

Miami Gardensin poliisi kiittää.

"Home is a place you grow up wanting to leave, and grow old wanting to get back to." -John Ed Pearce

2011-04-04T20:03:00.000-07:00

Huhtikuussa mennään ja reilun kuukauden päästä pitäis aloittaa tekemään toimintasuunnitelmaa tavaroiden pakkaamiseelle, tai ahtaamiselle matkalaukkuun. Ylipainon kustannukset kauhistuttaa jo nyt. Ehkä saan jonnekin säilöttyä tavaraa kesän ajaksi, toivottavasti. Suunnittelin kovin kevään ajan, että muuttaisin kampuksen ulkopuolelle ens vuodeksi. Lopulta tulin siihen päätökseen, että jos en kesän ajan halua järjestellä Suomesta käsin Miamin asioita, niin mielummin asun kampuksella ens vuodenkin ja nautin suomalaisen kesän ilman turhaa stressiä. Lisäksi, Camisan kanssa on sujunu kaikki niin hyvin, että mieluummin asun vielä ensi vuodenkin hänen kanssa. Nyt voi siis ruksata yhden asian pois listalta ennen kun siirtyy kesälomalle.

Koska tenniksen kausi on aina keväällä, ensi syksyksi olen tekemässä paluuta Averettissa hyvin lyhyeksi jäänellee Cross Country uralle. Viime viikolla juttelin joukkueen valmentajan kanssa ja koska muutenkin kampuksen ympäri juoksentelen lähes joka päivä, voisin yhtä hyvin saada siitä vastineeksi rahaa. Saa nähdä miten tässä käy. Joukkue harjoittelee viisi kertaa viikossa aamukuudelta, joten yksi syy lisää jäädä kampukselle asumaan.

Tenniskauden viimeinen regular seasonin peli pelattiin viime perjantaina. Tämä viikko on ensimmäinen ilman yhtäkään peliä sitten viime tammikuun. Edessä on vielä konferensin mestaruusturnaus, joka pelataan jälleen kerran Daytona Beachillä. Sen jälkeen selviää, mikä päivä matkustan Suomeen. Tällä hetkellä lento on 14. päivälle, mutta jos pelit menee hyvin ja pääsemme Alabamassa pelattaviin nationaleihin, eli koko maan mestaruusturnaukseen, lähtö myöhästyy muutamalla päivällä.

Suomalaista kesää, ja Suomea muutenkin, on ollut viime päivinä ikävä, eikä iPhoto autaa asiaa yhtään. Valokuvat on hyviä muistuttajia, kuinka moni asia on erilaisti Suomessa. Hyvä niin. Vaikka Miamissa on kivaa, niin ei kotia silti voita mikään.

Sony Ericsson, Calle Ocho, autokolari, Miami Winter Music Festival..

2011-03-29T20:41:00.001-07:00

Viime viikko kuvina....

Ei Miamissa ehdi kyllästymään..

Pieni maailma..

2011-03-19T21:05:00.000-07:00

Nopeasti tärkeimmät kuulumiset Orlandosta ennen nukkumaan menoa ja huomisaamun peliä: Vuosi sitten jouluna, kun etelä-afrikkalainen kämppikseni Dean päätti vaihtaa koulua Savannahiin Georgian osavaltioon, "tuun käymään sun luona Suomessa"-lupauksista huolimatta, luultinin ettei me enää ikinä nähtäis. Saattoi muutama kyynel tippua puolin ja toisin. Puolentoista vuoden jälkeen löysin kuitenkin itseni juoksemasta Deanin kaulaan Orlandolaisessa tenniskeskuksessa.

Danville, 2009

Orlando, 2011

p.s. kun pääsen takaisin Miamiin kirjottelen enemmän Orlando-viikonlopusta.

tupaantuliaiset

2011-03-12T16:24:00.001-08:00

Koska en todennäköisesti ikinä saa kaikkia haluamani ihmisiä tulemaan Miamiin juhlimaan tupaantuliaisia, ajattelin lauantaipäivän ajanvietteeksi esitellä tilapäisen kotini. 18 neliön huoneeseen on viimeisten seitsemän kuukauden aikana mahtunut paljon ja ensimmäisten päivien ahtaankammoisista tunteista huolimatta, pieni huone on alkoi tuntua hyvin pian ihan kotoisalta. Suurin syy siihen on ehdottomasti kämppikseni, Camisa.

P.S. Tarvittaessa annan osoitteen suolan ja ruisleivän lähettäjille.

Ostetaan auto

2011-03-10T20:00:00.000-08:00

Vaikka äiti ja iskä ei ehkä ole samaa mieltä tän otsikon kanssa, olen silti vakaasti sitä mieltä että ensi syksynä hankin auton. Niinkin yksinkertainen, kun kaupassa käynti on kymmenen puhelinsoiton ja muutaman aikataulun muuttamisen takana. Julkista liikennettä en ole edes kertaakaan tosissani suunnitellut käyttäväni. Tumman puhuvassa ympäristössä Miamin Opa-Lockassa, vaaleat hiukset herättävät omaan makuun aivan liikaa huomiota.

Tänään taas kerran meni täysin hermo kuinka avuton täällä on ilman autoa. Vaikkakin monella kaverilla on auto, mutta tuntuu tyhmältä vaivata ihmisiä pelkästään sen takia, että tarvisi kyydin Wal-Marttiin ostamaan hammastahnaa. Vaivattoman liikkumisen lisäksi, auton käyttäminen on turvallisempaa. Vaikka koulun portilta muutaman sadan metrin päässä on huoltoasema, en ikinä kävelisi sinne yksin tai oikeastaan edes suuremmalla porukalla.

Toinen syy auton ostamiseen on elämän sisältö. Kampuksen tarjonta tuli jo viime semesterillä hyvin tutuksi ja mielummin Suomeen takaisin tullessani kerron jostain muusta kuin uima-altaasta juovista pesukarhuista. Selailin eilen Miamin kulttuurisivuja ja lueskelin tulevia tapahtumia. Joka kuukauden päivä jotain tapahtuu jossain, stand-up komiikasta house-festareihin. Tänä viikonloppuna suunnitelmissa mennä SOMI ArtWalkiin, lauantaiaamun puistojoogaan ja sunnuntaina Calle Ocho- latinalaiseen karnivaaliin.

Kuvat:http://www.miaminewtimes.com/

spring break 2011

2011-03-08T20:41:00.000-08:00

Semesteri on taas voiton puolella. Parin ekan viikon jälkeen menin jo sekaisin laskuissa, kuinka monta viikkoa on menny siitä kun palasi Suomesta takaisin Amerikkaan. Spring break meni tennistä pelaten ja sekä vapaina päivinä kampuksen ja south beachin väliä ajellessa. Jotenkin se vapaa aika piti kuluttaa.

Tasan vuosi sitten tulin ensimmäistä kertaa Miamiin Virginian sankareiden kanssa viettämään spring breakkia. Viikon road trip Miamiin oli hetken mielijohteen tulos, josta seurasi paljon hyvää. Ihastuin kaupunkiin ja sen ihmisiin jo ensimmäisten päivien aikana ja matkan jälkeen päätin, että joskus vielä palaan Miamiin. En kuitenkaan arvannut, että se olisi ollut jo seuraavassa kuussa ja menisin tutustumaan uuteen yliopistoon.

Kurssit ja luennot sujuu hyvin tenniksen ohella. UPIU:n artikkelien kirjottelu jatkuu, mikä tuottaa eniten töitä koulun puolesta, mutta se onkuitenkin mielenkiintoisin ja opettavin kurssi. En muista olenko maininnut vai en, mutta tietysti artikkelien kirjottelun lisäksi, mielenkiintoisiin kursseihin kuuluu ehdottomasti espanjan opiskelu. Viime semesterillä päätin, että jonain päivänä kun matkustan Espanjaan tai Etelä- Amerikkaan, haluan osata muutakin kuin kirjon kirosanoja espanjaksi, joten valitsin espanjankurssin tälle keväälle. Sattumalta aussi- nelipeliparini, Gabi, valitsi saman kurssin. Viimeisen pari kuukautta olemme opiskelleet yhdessä kahden muun opiskelijan kanssa espanjaa, joka maanantai ja keskiviikko professorin toimistossa. Tällä hetkellä latino-persoonani on vielä vähän kateissa, mutta vielä on toivoa ja aikaa seuraavat pari kuukautta.

Vieläkin olen sitä mieltä, että täällä riittää kun osallistuu luennoille ja palauttaa tehtävät ajoissa professorille, niin hyvä arvosana on taattu. Professorit odottaa opiskelijoilta ehdottomasti vähemmän kuin Suomessa. Vaikkakin suomalaista yliopistoelämää en ole kokenut, mutta uskon kuulemiini huhuihin. Suomalaisen peruskoulupohjan ansiosta moraali koulunkäyntiin on täysin erilainen. Meille on normaalia, että luennoille osallistutaan säännöllisesti ja se on osa koulunkäyntiä. Täällä osalle luennoille osallistuminen on suurempi ihme, kuin Wal-Martin iloinen asiakaspalvelu. Nuoret kuluttavat vanhempien rahoja kalliisiin lukukausimaksuihin ja kitkuttelevat kandin tutkinnon viiteen vuoteen. Ei ihme, että Amerikka on vararikossa ja Obaman harmaat hiukset vaan lisääntyvät.

Tenniskausi on mennyt kaikin puolin vaihtelevasti, tosin verrattuna koulun aiempiin kausiin, olemme menestyneet hyvin. Tähän asti tärkeimmistä otteluista, eli konferenssipeleistä, vain yksi on hävitty. Käytännössä se tarkoittaa, että olemme meidän konferenssissa neljän parhaan joukkueen joukossa ja pelit jatkuu ainakin huhtikuun puoleenväliin asti, jonka jälkeen odottaa ensimmäinen tauko tenniksestä sitten viime syyskuun.

President's Day

2011-02-22T20:55:00.000-08:00

Tenniskauden, midtermien, ja sosiaalisten kuvioiden kilpailussa, blogin päivittely jää valitettavasti vielä toistaiseksi pahasti jalkoihin, joten päivittely on ajoittain hyvin satunnaista.

Kello on minuutin yli puolenyön ja edessä on vielä lukemista huomisiin espanjan, sekä englannin kirjallisuuden tentteihin. Jälkimmäinen käsittää 1700- luvun brittiläisen runouden, jonka vanhasta englannista ja skottilaisista slangeista en ymmärrä oikeestaan yhtään mitään.

Viime viikonloppu oli poikkeuksellisesti neljä päivää, sillä maanantaina juhlittiin, toiset enemmän ja toiset vähemmän, Barack Obamaa eli "Presidentin päivää." Matkustimme perjantaina 400 mailin päähän Tampaan pelaamaan Webber International Universityä ja lauantaina Eckerd Universityä vastaan . Webberissä opiskelee kaksi suomalaista opiskelijaa, jotka kumpikin sattumalta opiskeli vuoden Averettissa, tosin vuoden aikaisemmin kuin minä. Koska tämän semesterin olen ainoa suomalainen täällä, oli tosi mukava puhua suomea muutenkin kuin Skypen kautta.

Pelit meni hyvin ja joukkueemme voitti perjantaina 8-1 ja lauantaina 6-1. Bussi kaarsi takaisin kampukselle 11 aikaan lauantai-iltana. Neljän pelin, 8 tunnin autossa istumisen ja miesjoukkueen kyseenalaisten juttujen jälkeen, silmäpussit roikku suupielissä, eikä jalka enää noussut yhtä porrasta korkeammalle.

Miamin miljoona kaupungissa on joskus todella ärsyttävää olla kaiken ruuhkan keskellä, mutta kun itsellä ei ole kiire, on mukava kävellä ympäriinsä kahvi kädessä muita ihmisiä tuijotellen. Sunnuntaipäivä meni South Beachillä. Gabriellan, Enion ja Eversonin kanssa haettiin aamun kahvit Starbucksista ja suuntasimme Lincoln Roadin sunnuntaitorille. Torin tarjonta on tietenkin eri Loimaan toripäiviin verrattuna. Tietenkin Lincolnin torilla myydään turistikrääsää, mutta sen lisäksi sieltä saa myös tuoreita mangoja, ananaksia, avocadoja ja muita hedelmiä.

Maanantain vapaapäivä meni Key Biscanella tennistä pelaten. Biscanella pelataan Sony Ericsson- turnaus aina marraskuun lopussa ja samoilla kentillä ammattilaiset harjoittelee ennen kisaa. Ensimmäisessä suunnitelmassa oli mennä tenniksen jälkeen snorklaamaan, mutta myöhästyimme veneestä, joten päädyimme melomaan Key Westille, mikä on puolisentoista tuntia Miamista.Viikonloppu oli kaikin puolin mukava.

Tänään pelasimme kotona Bates Universityä vastaan, joka oli tullut Mainesta asti Floridaan. Voitimme 8-1. Tällä viikolla pelataan vielä kaksi peliä, torstaina ja lauantaina. Ensi maanantaina alkaakin jo Spring Break, mutta sekin menee tennistä pelaten. Peliaikatauluun on merkitty ensi viikolle kolme vieraspeliä. Sadetta en ole nähnyt kahteen viikkoon ja rusketus on sen mukainen. Skandinaavi-iho kiittää.

Viikonloppu

2011-02-15T05:47:00.000-08:00

Tenniskausi alkoi viime perjantaina Southeastern Universityä vastaan Tampassa, noin kolmisen tuntia Miamista ja jatkui lauantaina kotipelillä. Kauden aikana pelaamme kaikkiaan 15 koulua vastaan, joista puolet on konferenssipelejä, eli tärkeämpiä pelejä jotka vaikuttaa joukkueen kauden lopulliseen sijoitukseen.

Systeemi on sama kuin viime vuonna. Joukkue pelaa kolme nelinpeliä ja kuusi kaksinpeliä. Yhdestä voitetusta pelistä tulee aina yksi piste ja joukkue joka saa ensin viisi pistettä voittaa. Okei, en tiedä oliko yhtään selkeä selitys, mutta jotenkin noin se toimii. Tällä viikolla pelataan neljää yliopistoa vastaa, joista kolme on konferenssipelejä.

Joukkueen kanssa on ihan mukavaa ja tulemme toimeen keskenään, mikä on toivottavaa varsinkin tällaisina kausina, kun kotipelejä on neljä ja loppuihin matkustetaan koulun pienessä bussissa. Oma suosikkini joukkueessa on tietenkin läheisin kaveri ja samalla nelinpeliparini italialais-australialainen Gabriella, jonka brittiaksenttia tulvivaa suuta ei saa hiljentymään millään muulla kuin aidolla italialaisella tuorepastalla, ja sitä nyt ei tunnetusti löydy Amerikasta hirveän helpolla.

Terve sunnuntai

2011-02-06T11:20:00.000-08:00

Vaikka viikonloppu alkaa aina torstaina ja vapaata on kolme päivää, silti viikonloppu tuntuu liian lyhyeltä. Tää viikonloppu meni lähinnä flunssaa parannellessa ja toivoen, että siitä pääsis eroon mahdollisimman pian. Uskon amerikkalaisten lääkkeiden voimaan...

Sunnutaiaamuna ensimmäistä kertaa tuntu, että happi kulkee taas oikeeta tietä ja silmät ei muuraudu umpeen. Heräsin tapani mukaan kolme tuntia aikasemmin, kuin ketään muu kampuksella viikonloppuaamuisin, joten keitin itselleni suomalaista kahvia, nappasin kirjan ja pyyhkeen kainaloon, ja suuntasin koulun altaalle ottamaan päivän ensimmäiset UV-säteilyt.

Sunnuntain lounaan söin neljän brasilialaisen kanssa missäs muuallakaan kuin brasilialaisessa ravintolassa. En ymmärrä, miks brasialaisesta ruoka ei ole vielä saavuttanut yhtä suurta julkisuutta, kuin vaikka italialainen ruoka. Viime semesterillä kaverin opastuksella tutustuin Miamin downtownissa olevaan Camila's nimiseen ravintolaan. Sen jälkeen oon jo seonnut laskuissa, kuinka monta kertaa siellä olen käynyt. Jos saatte joskus mahdollisuuden kokeilla brasilialaista kanastroganoffia ja varofaa (maissijauhoa) ainoa asia mikä saattaa sen jälkeen harmittaa on stroganoffin aihettamat lisäkilot..

Kipeänä..

2011-02-03T07:23:00.000-08:00

Vaikka matkustaisi tuhansien kilometrien päähän kylmää ja vilustumista karkuun, niin jotenkin se vuotava nenä ja särkevät hartiat löytää uhrinsa. Kausiflunssat on normaalia, niin Suomessa kuin Floridassakin. Oma kotiapteekkini ei ole kummoinenkaan ja epäilen, että muutama vanha Multitabs ei auta tähän flunssaan, joten jouduin varautumaan Camisan lääkkeihin. Eilen illalla kämppis antoi pienestä muovipussista kaksi vihreää tablettia, jotka haisi pahemmalta kuin kalanmaksaöljy. Muutaman tabletin ja veden saattelemana, nukahdin saman tien. Seuraava asia mitä muistan on kun heräsin seuraavan aamuna ja katselin ympärilleni miettien missä mahdan olla. Ainakin nukuin hyvin.

Onneksi amerikkalainen apteekki on valikoimansa ja säännösten suhteen avomielisempi, kuin suomalainen. Lääkkeet, mitkä Suomesta saisi vain oman lääkärin reseptillä, täällä ne löytyy hyllystä Puuha Pete-laastareiden vierestä. Tänään siis aion matkata paikalliseen apteekkiin, CVS:ssään.

Muutama päivä sitten julkaistiin tämän kauden rankingit ja meidän joukkue on rankattu maan 14. Pelaamme NAIA:ta, mikä eroaa viime vuotisen koulun NCAA:sta muutamilla eri säännöillä. Viimeksi kerroin tenniskauden alkavan tänä lauantaina. Ensimmäinen peli kuitenkin peruttiin ja seuraava on viikon päästä lauantaina, Orlandossa. Luvassa on reilu kolmen tunnin bussissa istuminen sekä, kiitos miesten joukkueen, paljon huonoja vitsejä.

Lopuksi muutama kuva viime päiviltä.

UPIU

2011-02-01T12:33:00.000-08:00

Toimittajan ura jatkuu taas. Kun vuosi sitten keväällä kirjottelin artikkeleita koulun lehteen, niin tänä keväänä kirjotan UPIU nimiselle sivustolle. Advisorini innoittamana valitsin kurssin "Advanced Journalism" jossa teemme yhteistyötä UPI- editorien kanssa.

Jotkut saattavat tietää UPI:n, joka on samanlainen uutistoimisto, kuin AP tai Reuters. UPIU on UPI:n perustama sivusto aloitteville yliopisto journalisteille, josta sitten editorit valitsee potentiaalisia artikkeleita heidän sivuilleen oikeaksi uutiseksi.

Ensimmäisen artikkelin deadline oli tänään. Alla on osoite artikkeliin.

http://www.upiu.com/users/emilia-vuorela

Tiistai

2011-01-25T16:18:00.000-08:00

Nuorempana aina vanhemmat sano, että "Emilia, sitten kun sulla on vähän elämänkokemusta, niin sitten ymmärrät paremmin." Vuosia on nyt takana 21 ja tuntuu, että sitä on ehtinyt kerätä jo vähän, kiitos matkustamisen. Toisaalta, matkustaminen on hyvin koukuttavaa. Mitä enemmän matkustaa, sitä pienemmältä maailma alkaa tuntua, ja yhtäkkiä tuntuu, että Tahitihan on ihan naapurissa.

Ilman Amerikkaan tulemista, en olisi ikinä uskonut, että lähimmät ystävät on Italiasta, Brasiliasta tai Australiasta. Ken vielä pohtii, että lähteäkkö vaihtoon vuodeksi vai ei, niin sanon että säästä omaa aikaa ja hermoja, pakkaa kamat ja lähde.

Tenniskausi alkaa vihdoin. Viikon päästä lauantaina on ensimmäinen tennisottelu Bowardin yliopistoa vastaan. Joka toinen vuosi tennisjoukkue matkustaa enemmän ja joka toinen vuosi lähes kaikki on kotipelejä. Tänä vuonna on matkustusvuosi, joten kotipelejä kertyy vain neljä. Saa nähdä, miten St.Thomas-yliopiston bussi kulkee. Ketä on lukenut viime vuoden tekstejä tietää, että Cougar- vanilla matkustaminen oli hyvin epävakaata ja todennäkösesti turvallisempaa olisi ollut istua Särkänniemen Tornadossa ilman turvavöitä. Mitä tulee tämän vuoden matkustamiseen ja nykyisen valmentajan ajotaitoihin, olen huomattavasti luottavaisemmin mielin.

Martin Luther King Jr. Day

2011-01-17T06:54:00.000-08:00

Viikonloppu meni nopeaan, oli sitten millä pallopuoliskolla tahansa. Kampuksella eläminen on viikonloppuisin todella rauhallista. Osa opiskelijoista lähtee kotiin cafeteria-ruokaa karkuun ja sitten se toinen osa, kansainväliset opiskelijat, keksii uusia brunssi-kahviloita tai ravintoloita välttyäkseen edes viikonloppuna cafeterian tarjonnalta.

Koulun ruokalassa söi ihan mielellään viime semesterin ensimmäiset pari viikkoa. Kuitenkin muutamien onnettomuuksien, kuten linnun sulkien ja kärpästen löytyminen omalta lautaselta, on saanut ainakin minut vähän vierastamaan cafeterian ruokaa.

Tänään, maanantaina on Martin Luther King Jr.-päivä, joka jo ennestään pidentää jo ennestään pitkää viikonloppua. Amerikkalaiseen tapaan, jokainen juhlapäivä on tärkeä ja se otetaan tosissaan. En valita, vapaapäivät on ihan kivoja. Jos aina ei ole varma, mikä tärkeä juhlapäivä on tulossa, niin Wal-Mart auttaa. Ystävänpäivä- koristelut ja sydänrasiat on laitettu jo esille keskelle tavarapaljoutta. Kuukauden päästä juhlittavaa päivää voi siis jo alkaa valmistelemaan nyt.

12°C

2011-01-13T06:41:00.000-08:00

Heräsin tänään aivan erilaiseen aamuun, jotenkin tuntui todella kotoisalta; nenä tukossa, kurkku kipeä ja kaikki raajat kohmeessa. Mitä ihmettä Miami? Kai se on uskottava, että jonkinlainen talvi se täälläkin päin on.. Taas kerran mamman villasukat, joita en tosin uskonut tarvitsevani täällä, ovat korvaamaattomat.

En ymmärrä mistä paikalliset cubalaiset, afrikaanot ja muut bailatinot löytävät talvivaatteensa. Kaupoissa niitä ainakaan ei ole. Kun elohopea laskee alle 20 celsiusasteen, katukuvassa alkaa näkyä karvalakkeja, untuvatakkeja ja muutamia talvisaappaita. Harmi, että jätin omat villapaitani Suomeen, olisin voinut niiden myymisellä saada hyvät rahat.

Yksi asia, mistä miamilaiset eivät ikinä kuitenkaan luovu ovat varvasläpsyt. Ei ole väliä minkälaisia astelukuja CNN:n sääennuste näyttää, varvasläpsyt pysyy jalassa. Väri vaan vaihtuu pinkistä turkoosiin. Päällä voi olla helposti kolmekin paitaa, mutta flipflopeista ei luovuta. Yksi kaveri kerran sanoikin, että Miami on ainoa kaupunki missä voi käyttää varvasläpsyjä ympäri vuoden. Silloin ajattelin, että voihan ties missä eteläisissä osavaltioissa käyttää varvaläpsyjä vaikka olisikin joulukuu. Nyt vasta ymmärrän, ettei kyse ollutkaan lämpötiloista, vaan "muodista".

Ensimmäinen kouluviikko on takanapäin. Kaiken kaikkiaan credittejä, ns. opintopisteitä kertyy 15 niinkuin viime syksynäkin. Tällä tahdilla edessä olisi vielä toiset kaksi vuotta. Pääaineen eli viestinnän kursseja on kolme joiden lisäksi lukujärjestystä täyttää espanjan, sekä englannin kurssit. Ainakin ensimmäisen viikon jälkeen tunnit ja professorit vaikuttaa hyvältä.

Tennis alkoi heti seuraavana aamuna, kun pääsin takaisin Amerikkaan. Reenejä on kuusi päivää viikossa, maanantaista lauantaihin, aina kahdesta kolmeen tuntiin kerrallaan. Ensimmäiset pelit pelataan helmikuun alussa. Siihen asti odottelen säiden lämpenemistä.

MIA

2011-01-10T04:28:00.000-08:00

Kuukausi sitten kun skandinaavityttö toimitettiin brittiläisten voimin liiankin talviselle Helsinki-Vantaalle, neljän viikon mittainen joululoma tuulessa ja tuiskeessa tuntui todella toivottomalta. Hyppääminen Miamin +22 asteesta Helsinki-Vantaan -22 asteeseen sujui kuitenkin lähes tuskattomasti, vaikka tuntui että posket ja nenä irtoaa. Vaikkakin elämäni ensimmäiset 19 vuotta olen asunut paikallisten kavereideni mielestä Siperiassa, niin siitäkin huolimatta Suomen pakkaset saivat kyllä monesti ikävöimään Floridan aurinkoa. Suuri kiitos mammalle ja pappalle villasukista sekä karvalakista, jotka lämmittivät loman ajan niin varpaita, päätä, kuin mieltäkin.

Kaikesta kuitenkin selvittiin. Joululoman aikana ehti nauttia kotioloista, saunasta ja etenkin äidin sekä iskän kokkauksista. Kamera on nyt täynnä talvisia kuvia jäätyneistä järvistä ja lumiauroista, joita kaverit ties mistä trooppisen vyöhykkeen maista voivat yhdessä ihmetellä. Lisäksi pakkasen koulimat posket ja nenä ovat nyt tyhjennetty karoteenivarastoista ja valmiina vastaanottaamaan UV-säteilyn yliannostuksen tenniskentillä.

Sophomore-vuoden toinen semesteri alkaa ja sen jälkeen ollaan puolimatkassa. Heti syyskaamoksen loputtua, viime semesteri meni uskomattoman nopeasti, mikä on kai hyvä merkki. Yhtäkkiä oli taas ahdattava tuliaiset matkalaukkuun ja suunnata lentokentälle. Vaikka blogi oli aina mielessä, niin aina tuntui että aikaa ei riittänyt.. tai sitten tekstiä.

Hetkeäkään en ole katunut päätöstäni vaihtaa koulua. Tietenkin kaupunki on osasyynä viihtyvyyteen, vaikkakin en ikinä ajatellut asuvani turistikohteessa. Miami on kuitenkin kooltaan niin suuri, että turisteja tuskin huomaa ja pääosin reppukansasta oleskelee rannan puolella. Jos haluaa osansa turisteilusta, niin koululta hurauttaa I-95-väylää pitkin South Beachille 20 minuutissa.

Vaikka kaupunki on suurimmaksi osaksi tunnettu rantojen ja seitsemän päivää putkeen kestävistä house-jytkytyksistä, Miamissa on todella paljon kulttuuritapahtumia. 15 miljoonan ihmisen kaupunkiin mahtuu niin paljon eri kansallisuuksia, joiden olemastaolosta en edes tiennyt ennen tänne tuloa. Omalta osaltani viime semesteri saattoi mennä enemmän tai vähemmän niiden house-jytkysten tahdissa, joten tämä semesteri on hyvä kuluttaa Miamin kulttuuritarjontaa tutkien.

Oikeastaan täällä kaikki tuntuu vaan olevan hyvin. En tiedä johtuuko se Miamin vedestä, auringosta, rennoista ihmisistä vai sitten joka puolella soivasta latinalaisesta musiikista. Joka tapauksessa, vaikka kuulunkin vaaleiden hiusten ja sinisten silmien takia vähemmistöön, paikka tuntuu niin kodilta kuin se voi ensimmäisen semesterin jälkeen tuntua.

"Life is a beach and then you dive"

2010-10-28T16:18:00.000-07:00

Meidän äiti tekee parempaa ruokaa kun teidän koko ruokala yhteensä!

2010-10-12T17:22:00.000-07:00

Oleskeli sitten Amerikassa viikon tai vuoden, aina tulee suomalaista ruokaa ikävä. Vaalean leivän ja suklaakeksien keskellä eläminen neljä kuukautta kerrallaan, tuottaa välillä suurta tuskaa ja ilmavaivoja. Osa oppilaiden yleistietämättömyydestä menee varmasti sokerihuurun piikkiin. Ennen lounasaikaa oppilaat näyttää siltä, etteivät he olisi syöneet tai juoneet viikkoon. Oikea syy on kuitenkin sokeritasapainossa ja Oreo-kekseissä; niiden aamuinen vaikutus on loppunut ja energiataso painelee varatankilla.

Välillä tekee itselle pahaa katsoa mitä kaikkea amerikkalaiset ahtaa itseensä. Suurin ongelma on, ettei amerikkalaiset tosissaan tiedä, mitä on terveellinen ruoka ja ymmärrettävästi opiskelukiireiden keskellä, ruuan laadun ja ravintoarvojen tutkiskelu tuntuu toistarvoselta.

Tietenkin osasyy on myös ruuan valmistajassa. Suurin osa opiskelijoista asuu kampuksella, jolloin ruokailusalina toimii koulun cafeteria, mikä on oikeastaan ainoa paikka kampuksella saada ruokaa. Toisin sanoen, opiskelijat on cafeterian armoilla syöden sitä ruokaa, mitä kokki on kunakin päivänä valmistanut. Pääkokkina ei valitettavasti ole italialainen Fabrizio oliiviöljyineen, vaan ihan amerikkalainen James, joka ei ujostele kerman tai juuston suhteen.

Edellisenä päivänä, James oli tainnut olla liian kiireinen pizzauunin kanssa, sillä kanankoipea syödessäni, löysin koivesta kolme sojottavaa sulkaa. Sulat ei ollu mitään söpöjä pinkkejä pääsiäissulkia, vaan pitkiä, piikikkäitä, grillissä paistettuja ja ruskeita sulkia. Yök. Lopetin syömisen siihen ja vein lautasen cafeterian johtajalle. Oletin, että he olisivat nyt edes tarjonneet seuraavan viikon lounaat ilmaiseksi, mutta ruova vaan tokaisi; "Ohho, meillä olikin tänään aamulla vähän ongelmia niiden kanojen kanssa." Jos on ongelmia kanan kanssa, miksi sitä pitää tarjoilla?

Päivä vegaanina on maistunut iduilta, mutta ainakaan cafeterian lihatuotteisiin en enää koske.

Midterm

2010-09-29T05:59:00.001-07:00

Taas on se aika semesteristä kunaikaan laiskimmatkin opiskelijat vaihtaa pyjamansa normaaleihin vaatteisiin ja jaksaa raahautua ulos dormeistaan. Toinen aika, milloin voi nähdä koulun todellisen opiskelijamäärän, on semesterin final-kokeet juuri ennen joululomalle siirtymistä. Kun tentit on ohi, sama joukko taas kääriytyy takaisin Hello Kitty - tai Super Man- pyjamiinsa ja lukittautuu omiin huoneisiinsa.

Amerikkalainen yliopisto osaa aina aika-ajoin yllättää opetusmetodeillaan. Välillä vaikeustaso tuntuu hipovan ydinfysiikkaa, kun taas toisella tunnilla opetellaan 5:n kertotaulua. Tänään vuorossa oli maantiedon midterm- koe. Ymmärrän, amerikkalaisille Eurooppa on sama asia kuin Narnia ja sinne pääse vain junalla, mikä lähtee raiteelta 9 ja 3/4. Suurin osa amerikkalaisista ei poistu edes omasta osavaltiostaan elämänsä aikana. Siitä huolimatta, en olisi kuitenkaan odottanut, että yliopiston tentissä pitäisi tunnistaa viisi Euroopan maata. Lisäpisteitä sai, jos osasi merkitä Suomen pääkaupungin ja tietää, mistä sauna on oikeasti kotoisin. En sano, että olisin ollut minkäänlaisessa etulyöntiasemassa, mutta taisi siinä suomalaisuudesta olla jotain hyötyä..

Viime päivinä ilmasto on Miamissa alkanut viiletä. Hurrikaanikausi on loppusuorallaan, joten äkillisistä ukkosmyrskyistä ja painostavasta ilmasta on muutaman kuukauden tauko. Eräs aamu heräsin uudenlaiseen ääneen; huoneemme ilmastointi oli pois päältä ja oli aivan hiljaista. Ilmeisesti Miamista kotoisin oleva kämppikseni oli sulkenut ilmastoinnin, joka on selvä merkki syksyn tulosta. Samana päivänä opiskelukaverit valittelivat viilenevää säätä ja miten taas pitää ostaa uusia huppareita, ettei palele. Pohjoiseurooppalaisena voi olla kyllä eri mieltä paikallisten kanssa syksyn määritteestä.

Ainakin suomalaisille syksy tarkoittaa Kontio-kumisaappaita, tuulen takia väärinpäin kääntyneitä sateenvarjoja, kellertäviä puita ja sadetta vaakasuoraan päin naamaa, ettei sateenvarjosta oikeastaan edes ole mitään hyötyä. Se ei todellakaan tarkoita auringossa palamista tai puissa kasvavia appelsiineja.

Muutama päivä kävin kovan keskustelun erään paikallisen kanssa neljästä vuodenajasta, kun hänen mukaan kuulemma Floridassa on neljä vuodenaikaa.. Ei, vaikka floridalaiseen kalenteriin on merkitty joulukuu ja joulupukki tulee joka vuosi, se ei tarkoita että Floridassa olisi talvi. Lämpötila pysyy täällä 20 tienoilla vuoden ympäri. Kinastelusta niin tuohtuneena suustani ei tullut enää muuta kuin suomalaisia kirosanoja, joten päätin tulostaa hänelle Wikipediasta käsitteen "talvi" määritelmän, Floridan leveyspiirin ja selityksen ilmastoeroille.

Joulupukista puheen ollen, täällä on moneen kertaan kysytty, mikä on hyvä suomalainen ruoka, joka mielestäni on ehdottomasti poronkäristys. Vaikka Euroopan maat ei kaikilla ole ihan hallussa, niin silti täällä tiedetään, että joulupukki ja Petteri Punakuono ovat kotoisin Suomesta. Ei tarvitse enää amerikkalaisten miettiä, että miksi joulupukki ei pääse ihan perille asti joka joulu..

Tiistai

2010-09-21T17:04:00.001-07:00

Syyskuu lähenee loppuaan ja aika on mennyt nopeammin kuin junnuvuosien Power Cup-leirit. Ne kun tuntu kahdelta päivältä, vaikka kyseessä oli viikon putki. Päivän rutiininin oppisi dementikkokin ulkoa, mutta silti jokainen päivä tuntuu uudelta ja erilaiselta.

Vaikka viime vuosi oli edellisessä koulussa yksi parhaimmista asioista, niin olen silti todella tyytyväinen, että päätin vaihtaa. Asiaan tietysti vaikuttaa se, että asun kampuksella ja Miamista ei tekeminen lopu. Viime päivät olenkin miettinyt, että mitä jos aika loppuukin kesken, ennen kuin jo valmistun.

Omasta rauhasta ja siisteydestä nauttivana ihmisenä, olen hyvin yllättynyt miten pienen huoneen jakaminen kämppiksen kanssa on sujunut niin hyvin. On vain yksi asia, mikä ei loksahda yhteen; itse herään aamulla aikaisin, oli se sitten viikonloppu tai koulupäivä ja kämppis taas nousee sängystä jos on ihan pakko.

Viikonloppuna kämppis sai ensikosketuksensa tennismailaan ja edellisenä iltana väriteltiin Wal-Martista ostettuja julisteita, jotka nyt koristaa huoneemme seiniä. Meillä menee siis hyvin.

Mitä tennikseen tulee, niin toinen viikko on aloitettu samaan tahtiin kuin edellinenkin. Toinen tunti reeneistä juostaan ja toinen on lajiaharjoituksia. Vielä reilu viikko ennen kuin lähdetään Daytona Beachille turnaukseen, jota koko joukkue, niin miehet kuin naisetkin, on odottanut semesterin alusta lähtien.

Dinosaurroach

2010-09-13T17:50:00.000-07:00

Päivät kuluu nopeaan ja tulevana perjantaina on kuukausi siitä, kun Helsinki-Vantaa näkyi pienenä pisteenä.Neljäs viikko kampuksella on alkanut niinkuin kaikki muutkin, tosi tänään alkoi harjoittelu syksyn ainoaan turnaukseen, joka pelataan ensi viikolla Daytona Beachilla, neljän tunnin päässä Miamista. Maanantain harjotuksissa oli ensimmäistä kertaa kaikki paikalla sekä naisten, että miesten joukkueesta. Kahden tunnin harjoituksista ensimmäinen puolisko on fysiikkaa ja jälkimmäinen lajiharjoituksia.

Miamissa sää on yksi paikan parhaimmista asioista. Talvella sää viilenee samanlaiseksi mitä on Suomen kesä pääosan ajasta (kun viime kesää ei lasketa). Kampus on täynnä palmuja, hassun värisiä kasveja sekä meille skandinaaveille epätavallisia eläimiä, kuten pesukarhuja ja iguaaneja. Viime viikolla kämppikseni oli käveli kampuksella ja kuuli kovan tömähdyksen aivan jalkakäytävän vierestä, kun puolen metrin mittainen iguaani tippui puusta.

Kaiken eksoottisuuden keskellä olen täysin unohtanut trooppisen sään huonot puolet; torakat. Onneksi tänään tuli kuitenkin muistutus siitä ja palautti maan pinnalle vaaleanpunaisten ja neon väristen perhosten seasta. Ajattelin, etten ikinä selviäisi Mountain View Avenuen torakka-draamasta. Virginiassa kun torakat pystyi vielä litistämään nenäliinalla, niin täällä siihen tarvitaan jo huomattavasti järeämpiä juttuja. (tennismaila ja hiuslakka)

Tänään torakka pääsi jostain kolosta huoneeseemme. Floridan torakat ei mahdu tulitikkurasiaan ja kaiken lisäksi ne lentää. Kun näin torakan juoksevan kämppikseni vaatekaappia pitkin, luulin ensin että se oli hiiri. Nämä torakat varmaan syö hiiriä iltapalaksi. Se oli ISO! Ja kämppistä lainatakseni: "It was a dinosaurroach!!"

No, tietenkin molempien reaktio oli juuri se mitä tytöiltä voi odottaa; kiljuen toiselle puolelle huonetta. Niimpä molemmat seistiin sängylläni, toisissamme kiinni ja tuijotimme nurkkaan missä torakka oli, ilman minkäälaista suunnitelmaa mitä seuraavaksi. Kumpikaan kun ei halunnut koskea koko vaatekaappiin.

Juoksimme ulos huoneesta käytävälle ja huusimme apua, niinkuin olisi ollut suurempikin hätä. Tyttöjen käytävälle oli onneksi eksynyt poika, joka suostui auttamaan meitä. Huoneen nurkasta löytyi reikä, josta torakka oli tullut ja mennyt takaisin, sillä sitä ei enää löytynyt. Nyt reikä on tukittu ja huomenna huone 205 suuntaa rakennuksen turvatarkastajille.

1560 miles, 60 hrs, one toe nail and lots of fun.

2010-09-08T11:28:00.000-07:00

Matka Virginiaan ja takaisin tuli tehtyä ja neljä tyttöä suoriutui 1506 mailista(2420km) kunnialla. Kolmen päivän matka itärannikkoa ylös ja alas, oli mukavaa vaihtelua kampuksella oleskelemiselle.

Autollinen tyttöjä lähti matkaan perjantai-illalla. Ensimmäisenä ajopäivänä ei vielä päästy edes pois Floridan osavaltiosta ja päädyimme nukkumaan ensimmäisen yön hotellissa. Hotellin mukaan aamiainen oli laajempi versio perinteisestä "continental-aamiaisesta", joka tässä tapauksessa tarkoitti suurempaa valikoimaa marmelaadeista. Aamiaiseen kuuluvan paahtoleivän lisäksi, neljä vaaleaa tyttöä oli ainoa vaalea asia koko hotellissa.

Seuraavana aamuna lähdimme taas matkaan. Suunnitelmana oli että pysähtyisimme jokaisen osavaltion rajamerkin kohdalle ottamaan kuvan. Tarkasta suunnitelmasta huolimatta, ainoa kuva tuli Virginiasta, ja sekin on otettu liikkuvasta autosta.

Lauantai-iltana saavuimme Danvilleen. En olisi ikinä uskonut, että sinne meneminen voisi olla niin mukavaa. Tuntu tavallaan, että olisi käynyt kotona. Näki kaikki vanhat kaverit sekä kadut ja rakennukset olivat tuttuja. Miamissa taas kun pitää kulkea kartta kädessä jos lähtee koulun ruokalaa kauemmaksi. Jos ihan rehellinen olen, niin ehkä olisin voinu jopa jäädä Danvilleen vielä muutamaksi päiväksi.

Sunnuntaina lähdettiin kohti etelää vasta iltapäivällä ja suunnitelmissa oli pysähtyä Savannahiin hyvissä ajoin ja ehtiä syömään siellä kaupungin down townissa mukava illallinen. Savannahin kyltin ohitimme vasta illalla puoli 10 aikaan illalla, jonka jälkeen avonaisen ravintolan löytäminen oli kuin etsisi hammastikkuja Wal-Martista. Lopulta mukava sushi-ravintola suostui ottamaan meidät sisään ja ohjamaan pöytään. Kymmenen minuutin päästä tarjoilija kuitenkin tuli kertomaan, että keittiö on nyt suljettu, ja seuraavaksi ohjasi meidät ovesta ulos.

Neljä nälkäistä naista ja yksi auto, pakotti jäämään ensimmäiseen avonaiseen ruokapaikkaan, joka tuli kuitenkin vastaan vasta 15 mailin jälkeen, koska pois laskuista oli jätetty McDonalds ja Subway. Päädyimme lopulta Denny'siin ja huokasimme helpotuksesta. Teimme tilauks

en ja elämä taas näytti hetken valoisalta.

Juuri kun luulimme, että tarjoilija toisi ruokia, hän tuli kuitenkin kertomaan pahoitellen, että kokki käveli vihaisena ulos keittiöstä, joten he joutuvat valitettavasti sulkemaan ravintolan. Yksi tytöistämme purskahti itkuun ja alkoi selittää illan tarinaa, jonka tuloksena tarjoilija toi meille lohdutus salaatit talon puolesta. Salaattien jälkeen tarjoilija tulikin pöytään ruokiemme kanssa ja sanoi, että he saivatkin toisen kokin paikalle. Ajomatka jatkui yön yli ja saavuimme maanantaiaamulla 9 aikoihin Miamiin, silmäpussit poskilla roikkuen.

Ehkä koko matkan dramaattisin käänne oli lauantai-iltainen varpaankynnen irtoaminen. Saksalainen, lievästi Budlightia nauttinut David, astui suomalaisen Erikan jalanpäälle ja tuloksena, koko kynsi irtosi juuriaan myöten. Erika makasi kylppärin lattialla jalka pystyssä ja Emilia, muutaman viinilasin jälkeen kumihanskat ja pinsetit kädessä, yritti toimittaa kirurgista toimenpidettä loppuun. Onneksi on kuvia ikuistamassa tragedian.

Ja vielä kampuskuulumiset loppuun;

Kaikki varmasti tietää amerikkalaisten oudon tavan kysyä "How you're doing?" ja sitten kysyjä vaan kävelee ohi, sen enempää kiinnostumatta. Olen pitkään miettinyt, että joku päivä kapinoin sitä vastaan ja alan kertomaan huolistani. No, olin ruokalassa ja samaan vaikaan tiskille osui vanha herra, joka tietysti kysyi tutun kysymyksen. Sen sijaan, että olisin vastannut "Good, and you?" aloinkin puhumaan tämän hetken pahasta addiktiostani pähkinävoihin ja miten sitä ei ole ollenkaan Suomessa ja sitten kun menen joulukuussa Suomeen, niin pitää ottaa monta purnukkaa. Taisin vielä samaan hengenvetoon puhua ilmastoeroista Euroopassa ja Amerikassa. Kaiken tarinoinnin jälkeen, herra sanoi "Okey..." ja lähti pois.

Florida-Georgia-SC-NC-Virginia

2010-09-02T18:28:00.000-07:00

Ensimmäisiä asioita, joita oppii amerikkalaisista on täsmällisyys, tai tässä tapauksessa epätäsmällisyys. Mitä etelämmäksi mennään, sitä myöhästelevempiä ihmiset ovat. Miamissa suomalaisten "akateemista varttia" kutsutaan "Miami-ajaksi" joka tosin pätee myös luentosalin ulkopuoliseen elämään. Itse myöhästelevänä ihmisenä, tämä sopii omaan pirtaani loistavasti. Ilmapiiri on muutenkin kampuksella todella mukava, johon osasyynä on varmasti nelipäiväinen kouluviikko. Viikonloppu on siis lähes kaikille kolmipäiväinen.

Ensi maanantai, 6.9. juhlitaan taas paikallista työväen päivää. Tulevan nelipäiväisen viikonlopun kunniaksi, neljän hengen tyttökomppania kääntää auton etupuskurin kohti Virginian Danvillea. Matkalla on tarkoitus jäädä yöksi Georgian Savannahiin. Pääsen hakemaan loppuja tavaroita entisestä opiskelupaikasta ja samalla itärannikko tulee tutummaksi. Toivotaan, että Earl ehtii pois alta ennen kuin tavaroilla ahdattu auto vyöryy sen läpi.

Kesä on täällä hurrikaani-kautta, minkä on voinut ehkä uutisia seuraamalla ehkä päätelläkin. Earlin perässä seuraa kaks muuta myrskyä. Jos suunnitelee matkaa Floridaan kuumimmat kesäkuukaudet ei oo parhaimpia. Päivällä aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja olo on yhtä tukala, kuin ylikuumassa sähkösaunassa; tuntuu et happi loppuu ja hiki valuu silmiin. Alkuillasta saa taas juosta sisälle sadetta ja ukkosta pakoon salamia väistellen.

Luulin, että viime keväinen palaminen olisi muuttanut käsitystä siitä miten aurinko täällä päin palloa paistaa. Kesä Suomessa ilmeisesti palautti sen takaisin entiselleen ja niimpä olin pakannut mukaan aurinkorasvan 10 suojakertoimella, joka kaiken lisäksi edistää rusketusta. Tunti tennistä ja taas kerran olen palanut. Jouluna, kun tulen kotiin, olen vain yksi iso luomi.

Loppuun vielä kampuksen kuumimmat juorut. Yksi tennisjoukkueestamme asuu kampuksella asunnossa, jonka jakaa kuusi tyttöä. Jo ensimmäisen viikon aikana neljälle tytöistä oli tullut riitaa pojasta. Vaikka en halua tehdä sen suurempaa eroa tummien ja vaaleiden välillä, niin mainitsen silti, että kaikki neljä tyttöä ovat tummia. Tunnetusti tummempien temperamentti on eri luokkaa. Tällä viikolla tytöt oli ottaneet kunnolla yhteen ja käytävän valvoja joutui irrottamaan kaksi tyttöä toisistaan. Onneksi suurimmat vahingot olivat vain taloudellisia. Molemmat tytöt joutuvat ostamaan uudet hiuslisäkkeet ja rakennekynnet.

"A day without laughter is a day wasted"-Charlie Chaplin

2010-08-29T09:07:00.000-07:00

Jotta opiskelu ei pääsisi tuntumaan liian raskaalta kaikki muut paitsi lakia pääaineenaan opiskelevat saavat nauttia kolmipäiväsestä viikonlopusta. Vaikka oppilaiden mielestä se on yksi päivä lisää nauttia Bud Lightista ja pelata bonuskierros beerbongia, professoreiden mielestä se on vain koulupäivä ilman luentoja jolloin kerrataan viikon muistiinpanoja.

Viikonloppu meni omalta osalta juuri opettajien toivomalla tavalla. Viimeisten päivien aikana papyryskääröä pidempi etiikan teksti on rajoittanut aikaani ja siksi syytänkin opettajia harvoista blogipäivityksistä. Nipusta on vieläkin pelottavan suuri osa vielä jäljellä. Lauantai-ilta kului South Beachillä, jossa kaupat ovat auki puoleenyöhön. Italialiaisen ruoan täyttämänä, lähdimme muutaman putiikin ja näyttelyn kautta takaisin kampukselle.

Päivät kampuksella on kutakuinkin samasta sapluunasta ja tarkemmin ajateltuna elämä on dormeissa asuvalla helppoa. Kun muistaa nukkua, opiskella, urheilla sekä mennä koulun ruokalaan oikeaan aikaan, pärjää täällä oikein hyvin. Tietenkään se ei vielä kaikille amerikkalaisille riitä, joten koulu omistaa toistakymmentä golf-autoa, jotta kampuksen toiselta puolelta toiselle puolelle meneminen olisi mukavempaa. Jotkut ovat myös luopuneet kannettavista repuista tai olkalaukuista, koska vedettävä pieni matkalaukku, joka sopii myös lentokoneen käsimatkatavaraksi, on paljon kätevämpi.

Tennisharjoitukset alkaa syyskuun puolivälissä ja lokakuussa pelataan syksyn ainoa turnaus. Niinkuin viimekin vuonna, pääkausi on vasta keväällä.

Vähän draamaa

2010-08-24T09:34:00.000-07:00

Koulu on nyt siis virallisesti alkanut. Aina enne koulun alku myös tarkottanut sitä, että päivät alkaa kylmetä, vettä sataa vaakasuoraan ja puiden lehdet alkaa kellastumaan. Syksyiset illat kruunaa paksut villasukat ja takka.

No, ei kuitenkaan tänä vuonna. Ilmankosteus on vuorokauden ajasta riippumatta yli 60% ja lämpötila +35 . Viimeinenkin syksyinen tuulenvire on tipotiessään, sillä asuinrakenuksen ilmastointi on ollut rikki jo toista päivää. Ainoa asia mikä muistuttaa syksystä on kämppikseni banaani, joka vielä viisi päivää sitten oli raaka ja aivan vihreä. Nyt jo pahasti kellertynyt tai oikeastaan ruskea banaani alkaa haista koko huoneessa.

Kaksi ensimmäistä koulupäivää on takanapäin ja koulurytmiin on päässyt yllättävän vaivattomasti. Tosin jos joku olisi kuvannut ensimmäisen koulupäiväni, sen olisi voinut liittää amerikkalaiseen college-leffaan kuvaamaan freshmania, täysin leikkaamattomana. Aamupäivän samoilin kurssien rekisteröinnissä.

Vasta rekisteröinnistä vapauduttuani vilkaisin opinto-ohjaajani valitsemia kursseja. Neljän muun kurssin lisäksi minulla on myös "Video game analysis". Selvä. Guitar Heron ja pasianssin vahvana asiantuntijana, syksyn ajan siis analysoin videopelejä.

Järkytyksestä yli päästyäni olin jo myöhässä ensimmäiseltä luennolta. Vilkaisin nopeasti samaista kurssilappua ja luentoni oli alkanut 20 minuuttia sitten luokassa OMH 10. Varvasläpsyt jaloissa hiertäen ja ripsiväri hien takian naamalla valuen juoksin kampuksen toiselle puolelle. Kun pääsiin oikeaan rakennukseen, mietein vielä toisen kerran uskallanko mennä myöhässä luennolle. Kuitenkin päätin olla rohkea suomalainen ja mennä vaan, koska niin äiti olisi kuitenkin käskenyt tehdä.

Kädet täristen avasin oven ja koko luokka kääntyi katsomaan ovelle. Heilutin emiliamaiseen tapaan ja pahoittelin myöhästymistäni. Kaikki luokan oppilaat olivat asettuneet istumaan luokkaan seiniä pitkin, puoliympyrän muotoon ja ainoat tyhjät pulpetit olivat epämääräisen kaaren keskellä. Ajattelin, että "onpas amerikkalaiset ujoja", joten istahdin vain puoliympyrän keskelle. Professorin kysyessä nimeä ja millä kurssilla minun pitäisi olla, vastasin reippaasti olevani Emilia, tulevani Suomesta ja tulin maantiedon luennolle. Samassa professori tokaisi, että "Taidat olla väärässä paikassa. Valitettavasti tämä on TV Drama-kurssi." Ponkaisin ylös punan noustessa kasvoille ja toivotin hyvät päivän jatkot.

Tänään oli ensimmäinen viestinnän luento. Hyvän tuurin omatessani, luento on tietenkin saman professorin pitämä jonka luokkaan eilen reippaasti astelin. Puhumisen aloittaessaan pelkäsin, että hän varmasti mainitsisi jotain eilisestä mokailustani. Onneksi hän pyysi meitä kuitenkin vain siirtämään pulpetit puoliympyrän muotoon.

St.Thomas, Miami Gardens

2010-08-21T14:41:00.000-07:00

Viimeisistä kirjotteluista on niin pitkä aika, että ruostumaan on päässyt edes tyydyttävällä tasolla ollut kymmensormijärjestelmä sekä sanavarastoni. Kesälomaa oli lähes neljä kuukautta ja silti se oli aivan liian lyhyt. Suomalainen kesä on kyllä yksi parhaimmista asioista, mutta onneksi se tulee taas ensi vuonna.

Suunnittelin alkukesästä, että hoidan nyt kaikki asiat ajoissa kuntoon, jotta säästyisin turhalta huolehtimiselta viimisinä päivinä. Olisihan mun kuitenkin itseni pitäny jo muutaman kerran Suomen kamaralta poistuneena tuntea itseni paremmin; uusi USA:n viisumini kolahti laatikkoon torstaipäivällä, kun lähtö oli perjantaiaamulla 7:50.

Lennot sujui tällä kertaa ilman ongelmia. Aikataulut piti ja tällä kertaa sen sijasta, että olisin juossut 100 metrin vetoja kolme matkalaukkua kainalossa, ehdein syömään lounasta Lontoon kentällä. Seesteisen lounashetken jälkeen kävelin portille seinäkaakeleita laskien.

Viimekertaisten lentämisiin liittyvien vastoinkäymisten ajatus, että kaikki muut lentoyhtiöt on huonoja paitsi finnair oli iskostunnut aika syvälle, mutta kiitos Virgin Atlanticin, nyt uskallan käyttää kahta lentoyhtiötä.

Luennot alkaa vasta maanantaina ja viikonloppu onkin ollut pehmeä lasku kouluvuoteen. Voi nukkua univelkoja pois ja opetella kampuksen karttaa ulkoa. Asun ainakin tämän vuoden kampuksella dormissa eli jaan 18 neliön huoneen toisen tytön kanssa.

Evoluution huipentumat on ehdottomasti päätynyt Floridaan. Tän päivän aikana on tullut oudoimpia ötöiköitä ja isoimpia hämähäkkejä vastaan, joita ei edes lukion biologian kirjoissa opetettu. Puusta toiseen rakentaa seittejään baananihämähäkeiksi kutsutut 10 sentin mittaiset myrkylliset ällötykset. Jos kirjoittaa googleen hämähäkin nimen, se antaa jo ihan hyvää osviittaa kyseisestä kuusijalkaisesta. Joillekin tutuksi tullut Andreas olikin pelkkä muurahainen näihin verrattuna. Rakennuksesta toiseen kävellessä on myös syytä katsoa jalkoihin ettei astu pienten gekkojen päälle. Ihan mukavaa vaihtelua Suomen hyttysille ja mäkäräisille.

Kesäkesäkesä

2010-06-03T06:07:00.000-07:00

Suomessa olen ollut jo viitisen viikkoa ja jo nyt kauhistuttaa elokuun paluu takaisin jenkkeihin. Pääsyynä on tietenkin lentäminen. Niinkuin blogissakin on tarkasti kerrottu, lentelyni ei järjestelyjen puolesta ole mennyt ihan hanskaan. Päällimmäisenä muistissa on tietenkin kolmen päivän paluumatka Danvillesta kuukausi sitten.

Kesän ajan koti on Helsingin Kumpulassa, Samulin alivuokralaisena. Stockamannin kellon alle on 15 minuuttia bussilla, mikä on vuokraan nähden oikeinkin sopiva matka. Niinkuin voisi arvellakin, kesätyöt on pääosin tenniksen parissa, sekä lisäksi muutama työvuoro silloin tällöin kahvilassa eteläisemmässä Helsingissä.

Ensi syksystä sen verran, etten vieläkään tiedä missä koulupaikkani silloin on. Miamin suhteen pallo on vielä mulla. Yksi essee ja muutama paperi pitäisi lähettää, jonka jälkeen oma osani on tehty. Päivittelen tänne kesän mittaa, miten käy. Kutsuuko Miami, Danville tai ehkä jokin muu...

Raleigh-Atlanta-New York-Lontoo-Helsinki

2010-04-29T05:13:00.000-07:00

Luulin ostaneeni hyvät ja nopeat lennot Suomeen, jotta olisin siellä näppärästi ennen vappua. Eilen 12 aikaan sain Deltan lentoyhtiötlä tekstiviestin, että lento 6040 Raleigh-JFK on peruttu. Tietysti matka JFK- Lontoo-Helsinki ja lento Raleigh-JFK olivat eri lipuilla. Soitin tekstiviestin luettuani heti Deltalle ja he ilmoittivat, että heitä ei kiinnosta ehdinkö jatkolentooni vai en. Asiakkaan tyhmyyttä, kun varaa lennot eri lipuilla.

Herra Deltan puhelinpalvelussa antoi lennon joka olisi JFK:lla ennen Lontooseen lähtöä. Lähtö Danvillesta aikaistui tunnilla ja taas oli kiire. Erika lähti viemään mua kentälle ja puolentoista tunnin matka taittui näppärästi tunnissa. Tietysti, muutamia täpäriä ohitustilanteita saattoi tulla. Minä tutkailin poliiseja, Erika paino kaasua.

Ehdein lopulta koneisiin Raleighssa ja Atlantassa. Luulinkin, että nyt on pahin ohitse, kun istuin Atlantan koneessa kohti JFK:ta ja kapteeni kuulutti lentoajaksi 1 tunti 45 minuuttia. "Loistavaa! Nyt on puoltoistatuntia aikaa vaihtaa konetta, eikä edes tarvi juosta!" ajattelin.

Kun oli aika laskeutua, kapteeni taas kuulutti, että tuulien takia vain yksi kiitorata on käytössä saapuville ja lähteville koneille. Hyrräsimme ympyrää New Yorkin päällä seuraavat 40 minuuttia, jonka jälkeen kiitoradalla 20 minuuttia.

Nyt olen jumissa New Yorkissa. Delta Airlines ei suostu korvaamaan mitään ja laittamaan minua toiselle lennolle, koska "ne ovat eri lipuilla." Vappua taidan juhlia täPortista ulos päästyäni minulle ilmoitettiin, etten ehdi millään enää toiseen koneeseen.

Kolme puhelua Kilroyn Suomen toimistoon, kinausta lentoyhtiöiden kanssa ja lopulta onnistuin saamaan liput Lontoon kautta Helsinkiin. Lento lähtee illalla 8 pm. 12 tuntia odottelua JFK:llä. Kiitän kovasti ylimpiä voimia, että olen osa iPod-sukupolvea.

Miaamii

2010-04-24T15:45:00.000-07:00

Perjantaina lensin Miamiin tutustumaan uuten yliopistoon. Kahden tunnin lentomatkan aikana ehti ajattelemaan yhtä sun toista ja etenkin sitä, että jos ensi syksynyä alottaakin koulun Floridassa. Eipähän tarvisi takkeja ja lakkeja ahtaa matkalaukkuun. Puol 10 aikaan saavuin Miamiin. Hetken aikaan pyörein ja ihmettelin ympärilleni tennisbägi kourassa, kunnes vihdoin löysin apuvalmentajan ja hänen miehensä.

Floridassa on ehdottomasti parasta sää ja ihmiset. Niinkuin lähes kaikki aina sanoo, että kesä on paras vuodenaika, koska kaikki ihmiset ovat niin iloisia ja huolettomia. Miamissa kesää riittää 350 päivää.

Täällä myös tulee vastaan luontokappaleita, mitä ei tule Suomessa kotimöksällä ihan aina nähtyä. Tänään näin ensimmäistä kertaa delfiinin uivan luonnon vedessä. Tätä ennen olen nähnyt niitä vain Särkänniemen delfinaariossa tekemässä arabialaisia yhtä silakkaa vastaan. Delfiinin lisäksi pelikaani tallusti vähintään itsensä kokoisen nokkansa kanssa ohitseni. Jos Helsingin kauppatori olisi lokkien sijasta täynnä pelikaaneja, ei ainakaan Suomen ylikansoittumisesta tarvitsi huolehtia. Nälkäinen ja vihainen pelikaani varmasti voisi nakata yhden jos toisenkin nuoren tytön nokkaansa.

Lauantaiaamulla apucouchi tuli noutamaan minut hotellilta niin, että olimme yhdeksältä kampuksella. St. Thomaksen yliopistossa opiskelee lähes 500 opiskelijaa enemmän kuin Averettissa, mutta kampuksella olisi tilaa ainakin pinta-alansa puolesta huomattavasti enemmälle. Aidatun alueen sisäpuolelle mahtuu baseballkenttä, kaksi soccer-kenttää, tenniskentät sekä 10 eri rakennusta. Amerikkalaiseen tyyliin proffat ja jotkut opiskelijatkin käyttävät välimatkojen taittamiseen golf-autoa. Mikäs sen kätevämpää.

Pelaamiset ja esittäytymiset oli lounaaseen mennessä hoidettu, jonka jälkeen apuvalmentaja miehensä kanssa vei minut Miamin downtowniin, missä pilvenpiirtäjät on rakennettu aivan vedenrajaan. Rannassa kiertelyn jälkeen pariskunta osti kolme lippua ja veivät minut kahden tunnin risteilylle. Ennen tätä päivää olen pitänyt Räikkösen Helsingissä sijaitsevaa 200 neliön merenrantakämppää hulppeana. Risteilyn jälkeen, Kimin super-vene voisi toimia sinä pienenä varaveneenä, mikä roikkuu narun perässä isompien veneiden perässä. Koko risteilyn tarkoituksena oli kierrellä Miamin itserakennettuja saaria ja ihailla julkimoiden taloja. Nyt tiedän, missä Sylvester Stallone, Usher ja Naomi Campbell viettävät viikonloppujaan. Paha olohan niitä katsellessa tuli, tosin en tiedä tuliko se kateudesta vai pelkästä ajatuksesta, kuinka paljon asunnot maksavat. Samaisella rannalla on myös flunssalääkkeen keksineen amerikkalaisen herran koti, joka on kokonaiselta arvoltaan 50 miljoonaa dollaria.

Lyhyestä Miami visiitistä jäi kaikkineen oikein mukavat fiilikset. Se, että tulenko tänne syksyllä vai en, selviää todennäkösesti vasta kesän aikana.

Vielä lopuksi jo säännöksi muodostunut päivitys Mountain View Avenuen kämpästä. Viime yönä kämppikseni Johanna oli laittanut viestiä aamuyöstä. Neljä täysin tuntematonta herraa oli yrittänyt murtautua meidän asuntoon. Joku Danvillen jengi on varmaan valinnut kohteekseen Mountain View kämpän, mikä epäilemättä huokuu ulospäin vaurautta ja rahaa. Valitettavasti he tulevat pettymään sisälle päästyään, kun vastaan tuleekin biljardipöydällinen vanhaa postia ja "Working Mom"-lehtiä, tyhjiä oluttölkkejä ja haiseva roskis.

Mountain View Avenue Apt.2

2010-04-18T06:56:00.000-07:00

Kaikillahan tapahtuu elämänsä aikana jotain sellasta mistä sitten kerrotaan lapsenlapsille, että:"Kuule sillon kun minä olin nuori.." No, luulen että asumisesta Mountain View Avenuen kämpässä tulen kertomaan aina siihen asti kunnes joku tukkii suuni.

Viime elokuussa, kun astuin ensimmäistä kertaa asuntoon sisään teki mieli lähteä samantien takaisin kotiin, Sammonkadun hoiviin. Olohuone oli täynnä viimeisen kymmenen vuoden eri asukkaan tavaroita mm. pyörä, liikennemerkkejä, pullonkorkkeja ja miesten alusvaatteita. Kun astuin tulevaan huoneeseeni, toivoin että olisin tullut väärään asuntoon.

Jotenkin tähän on kuitenkin tottunut, mitä alussa epäilin suunnattomasti. Hämähäkit ja koppakuoriaiset omassa huoneessa tai vaikka keittiönpöydällä ei enää aiheuta hyperventilaatiota, mikä oli kuitenkin jokapäiväistä vielä 6 kuukautta sitten. Olohuoneemme nurkassa on neljä viikkoa maannut kuollut torakka, mikä on Anthonyksi. Torakan vaimoke on kuollut ampiainen, Margera.

Viimeisen viikon aikana taloomme, tosin eri asuntoon, ovat paikalliset varkaat kahdesti yrittäneet murtautua. Oikeastaan ensimmäisellä kerralla he onnistui, sillä ecuadorilaisten ulko-ovi oli lukitsematta, joten tuloksena Marcellolla ei ole enää läppäriänsä eikä maisteritutkintonsa kirjoja, joita voi sitten tällä viikolla etiskellä amazonista tai ebaysta.

Toisella kerralla, viime keskiviikkona, pojat olivat heränneet siihen kun joku oli yrittänyt avata ulko-ovea. Kun ovi ei auennut, varkaat olivat yrittäneet päästä sisään ikkunasta. Tällä kertaa ecuadorilaiset ehtivät soittaa poliisit, tosin varkaita ei saatu kiinni.

Ruisleipää pääsee syömään jo ensi viikolla, tosin jos vain Islannin tulivuori sen sallii. Viikonloppuna toivottavasti selviää, missä opiskelut jatkuu ensi syksynä.

Tuliaisia kotiin...

2010-04-09T11:54:00.000-07:00

Luulin etten enää viimeisten viikkojen aikana voisi rakastua, mutta niin vain kävi. Vajaat kolme viikkoa aikaa kerätä rahaa ja tehdä suunnitelma miten saisin herran tuotua Suomeen. Pahoittelen kotiväki, tällä kertaa teidän tuliaiset taitaa jäädä välistä.. tuon Starbucksin kahvia sitten ensi vuonna.

Easter

2010-04-03T17:15:00.001-07:00

Pääsiäistä juhlitaan tietysti tällä hetkellä Amerikoissakin. Niinkuin halloweenin tai ystävänpäivänkin aikana, Wal-Martti laittaa parastaan ja ahtaa hyllynsä täyteen kaikenlaista juhlakrääsää, mitkä ei jää vain suklaamuniin tai keltaisiin tipuihin. Kaiken pitää olla suurenpaa Amerikassa, myös pääsiäisnoitien. Juhlan ansiosta saimme perjantaipäivän koulusta vapaaksi.

Pääsiäisen pyhät ei juuri vaikuttanut peleihimme vaan tällä viikolla pelasimme ennätysmäärän pelejä. Itselläni oli maila välissä kahdeksassa pelissä; neljässä dubbelissa sekä neljässä singelissä. Voitot tuli kaikista omista neljästä singeleistäni sekä kolmesta dubbelista. Nyt olo on kuin joku olisi hakannut muutaman päivän putkeen. Seuraavalla viikolla on kolme peliä. Jos päädytte Averettin naisten tenniksen sivuille, sieltä neljää ensimmäistä kuvaa edestakaisin klikkailemalla voi saada hyvän käsityksen kämmenlyönnistäni.

Ennen huhtikuun 28. päivää lennän vielä viikonlopun retkelle Miamiin käymään paikallisessa yliopistossa visiitillä. Jos sieltä lohkeaa sopusuhtainen stipendi, niin ensi marraskuussa ei tarvitse lunta kolata, mutta jos ei niin saatanpa syksyllä tulla takaisin Danvilleen.

Viime sunnuntain tornaado ei vienyt Danvillea mennessään ja oikeastaan itärannikon myrskyn jälkeen säät on ollut todella hyvät. Lauantaina pelasimme matsia +32 asteessa.

Muutama hassu viikko enää jäljellä, mikä on kyllä aivan käsittämätöntä. Varmaan jokaisessa tulevassa postauksessa tulen ihmettelemään sitä, miten aika on mennyt niin uskomattoman nopeasti. Seuraavien 25 päivän aikana otan kaiken irti amerikkailusta, sillä varmasti tulen jollain tavalla kaipaamaan Danville- elämääkin tulevan kesän aikana. Jollen muuta niin ainakin ihmisiä.

Tornaaadooo

2010-03-28T17:31:00.000-07:00

Sunnuntai-illan ratoksi päätimme Ringan kanssa käydä maailman parhaassa jäätelöpaikassa nimeltä Gold Stone ja tavaraihme Wal-Martissa. Samalla kun pistelimme Oreo- jäätelöä suuhun ihmettelimme, että miten maaliskuussa voi ukkostaa ja vettä sataa niin, ettei kahta metriä pidemmälle. Juorut kiinnosti enemmän, joten säästä puhuminen jäi sikseen. Matkalla kotiin tiet tulvi ja muutama poliisiauto hyöri valot päällä ympäri katuja. Taas kerran vaan päivittelimme, että sataapas paljon ja kylläpäs Amerikassa on huonot viemärijärjestelmät, kun kaikki vesi jää kaduille.

Lopulta kotiin päästyäni kämppis ilmoitti, että Danvillessä tornadovaroitus. Naurahdin hänen kommentille ja avasin iPod- sukupolven tiedon laajakaistan, Facebookin, jossa lähes jokaisen Averettin opiskelijan statuspäivityksessä luki "Tornado warning in Danville." Kaipa se sitten on totta. Jos blogia ei olla päivitetty huhtikuun puoleenväliin mennessä, paikallinen tornado on siinä tapauksessa todennäköisesti tuhonnut Mountain View Avenuen asunnon ja asukit.

Nyt menen keittämään kupin vihreää teetä ja katson jakson Täydellisiä naisia.

p.s. Asuntomme on tuossa isossa valkoisessa tönössä keskellä kuvaa.

Viimeinen kuukausi alkaa..

2010-03-27T20:22:00.000-07:00

Viikot, ne vaan jotenkin valahtaa käsistä ja sitten yhtäkkiä huomaakin, että on lauantai-ilta ja tajuaa että blogia ei ole taaskaan tullut päiviteltyä 20 päivään. En tiedä, onko amerikkalaisilla lyhemmät vuorokaudet tai jotain, mutta tuntuu että siinä olis vaan 20 tuntia.

Tenniskausi on startannut ja tällä hetkellä pelataan tahdilla kolme koulua/viikko. Ajomatkoja on kertynyt paljon ja istuminen valmentajamme ohjaamassa autossa on yhtä turvallista, kuin tuulettaa homoparien puolesta Alabamassa.

Viime viikolla ajoimme Roanokeen, kaksi tuntia mutkittelevaa vuoristotietä. Kyydissä oli vajaalukuinen joukkueemme eli vain neljä pelaajaa. Amerikkalainen Kristen alkoi tunnin ajomatkan jälkeen sanomaan "Katsokaa couchia." Valmentajamme silmät olivat kiinni ja pää nuokkui. Perille onneksi selvittiin turvallisesti ilman rattiin nukahtamista. Tänään matkalla North Carolinaan kävi sama juttu.

Kalenterin mukaan viikko sitten lauantaina täällä alkoi virallisesti kevät ja ilmat ovat olleet sen mukaisia. Päivien lämpötilat vastaakin oikeastaan Suomen kesää eli Miamin palamisen aiheuttamat vauriot ei juuri ole helpottuneet ja pisamat uhkaa täyttää koko naaman, kun puna naamalta laskee.

Viisi viikkoa aikaa nauttia amerikkalaisuudesta ja sitten on taas aika suunnitella, miten saisi kaikki tavarat ahdattua kahteen matkalaukkuun. Pitkää ja perusteellista aivotyöskentelyä se vaatii. Ensi syksystä ei vielä ole sen tarkempaa tietoa, että missä päin opintoja jatkaa. Jos pääsen vaihtamaan toiseen kouluun Amerikassa, olen tyytyväinen. Jos en, ehkä jään Averettiin vielä toiseksi vuodeksi. En tiedä, se toivottavasti selviää kesän aikana.

Kuvat on aina kivempia kun tekstit

2010-03-19T20:37:00.001-07:00

Noniin, Miami&Orlando- reissu suoritettiin kunnialla loppuun. Tässä on muutama kuva viikon reissulta.

7:00 PM lähdettiin Danvillesta. Navigaattori sanoi Miamiin saapumisajaksi 08:07 AM.

Viime viikon loma oli elämäni ensimmäinen Spring Breakki ja paras, ainakin tähän asti. Vaikkakin yksi hävitti passinsa, toinen poltti pakaransa ja kahden miespuolisen kaveriemme välille kehkeytyi loman ajaksi hyvinkin kyseenalainen suhde, mutta kaikesta huolimatta suurimmilta fyysisiltä ja henkisitä vaurioilta säästyttiin.

Viikko oli yksi parhaimmista hetkistä Amerikassa oloni aikana. Kiitos siitä aivan loistavalle kokoonpanolle. :)

Orlando, FL

2010-03-11T11:06:00.000-08:00

Saksalainen vahvistuksemme David, sai keskiviikkona klo. 10 aikaan mukavan herätyspuhelun equadorilaiselta apuvalmentajaltamme Marcellolta. Saimme selville, että meidän pitäisi olla yhdeltä Orlandossa, koska 2:00-4:00 meidän olisi tarkoitus harjoitella. Ongelmana oli, että kuskimme eli germaani David oli tullut kaksi ja puolituntia sitten kulbilta takaisin hotelille ja oli vieläkin humalassa, tytöt loikoili rannalla ja Orlandoon ajaa yli kolme tuntia. Lisäksi vuokra-auton saisimme aikaisintaan klo.3, tosin jos haluaisimme sen aikaisemmin pitäisi maksaa 600 dollaria.

Lähdimme lopulta neljän aikaan Miamista, koska auton ja navigaattorin saannin kanssa oli ongelmia. Marcellon ja päävalmentajan vihaiset puhelut, viestit ja salaliitot meitä vastaan pidensi ajomatkaamme niin, että lopulta olimme vasta puoli 12 aikaan Orlandossa. Typerintä on kuitenkin se, että seitsemän korvaparia ei kertaakaan kuullut kummankaan valmentajista sanovan meille, että Orlandossa pitää olla klo. 13.00. Myöskään kello kahden harjoituksista ei kumpikaan valmentajista ollut sanallakaan maininnut ennen puheluja. Tästä he tulivat päätökseen, että me valehtelimme. Neljän päivän Miamissa olomme aikana valmentajamme eivät olleet ottaneet pelaajiinsa yhteyttä, kunnes sitten samana päivän kolme tuntia aikasemmin "sovittua" kellon aikaa. Tulimme lopputulokseen, että valmentajamme eivät osaa käyttää puhelinta, sähköpostia tai verbaalista ulosantiaan. Ja niin kuin päävalmentajamme aina tapaa tehdä töpättyään, niin jälleen kerran hän vetosi "senior momentiin".

Illalla kaikesta sanaharkasta selvittyä asetuimme taloksi järjestyksessä kolmanteen hotelliin tämän viikon aikana. Lopulta kaiken kruunasi se, että huomasin keskiviikon kolmen tunnin auringonoton aikana olin onnistunut polttamaan itseni niskasta nilkkoihin asti, myös jalkapöydät ja sääret. Ilmeisesti 15 asteen suojakerroin ei riittänyt. Toisaalta onko tuo ihmekään, Miami kun sijaitsee samoilla leveysasteilla kuin Sahara.

Kuvia on kertynyt matkan varrelta paljon, joten heti päästyäni takaisin Danvegasiin laittelen niitä tänne.

P.S. Orlandossa sataa torstain ja perjantain, joten pelit on peruttu eikä tennistä ei lomaan kerry ollenkaan.

Miami,FL..

2010-03-08T17:44:00.000-08:00

Taas kerran palatakseni amerikkalaisiin college-elokuviin, road tripithän eivät yleensä ole ongelmitta sujuvia rentouttavia ajoretkiä. Meidän matka alas Floridaan noudatti samaista kaavaa ja kaikki ei mennyt täysin suunnitelmien mukaan. Kahden tunnin yöunet, navigaattorin reistailu, lukemattomat eksymiset, sekä uhkaus oikeuteen (mikä onneksi jäi vain uhkauseksi) tekivät ajosta kaikkea muuta kuin rentouttavan.

Seitsemän Averettin opiskelijaa ahtautui perjantai-iltana oikein mukavaan tila-autoon. Vuokrattu auto oli todella hieno ja suureksi haasteeksi osottautui palauttaa se samassa kunnossa takaisin. Tunnin päästä lähdöstä vuokrattu navigaattori ilmoitti hävittäneensä signaalin. Tietenkin juuri tällä hetkellä ajoimme pientä ja pimeää tietä pitkin. Tuurilla löysimme vanhan ja pienen huoltoaseman josta saimme ohjeet tielle 95, mikä lähtee maan yläosasta ja johtaa aivan Florida ala-osaan asti.

Amerikassa on osavaltiosta riippuen tietullit, joissa pitää maksaa teiden käytöstä. Matkan aikana kuljimme vähintään 4 eri tullin läpi. Ensimmäisessä tullissa työvuorossa oleva rouva antoi meille lipukkeen. Tarjosimme hänelle rahaa, mutta nainen sanoi että maksakaa vasta takaisin tullessanne. Sen jälkeen ohitimme kolme tullia pysähtymättä ja ajoimme "Sun Pass"- linjasta, mikä oli ilmeisesti täysin väärä. Oletimme, että saatu lippu oli tämä "Sun Pass", joten saisimme kulkea kaikista tulleista läpi ja "..maksaa vasta takaisinpäin tullessa".

Yhden näistä ohituksista voi kyllä laittaa täysin auton mukana tulleen navigaattorin piikkiin. McDonalds- tauon jälkeen se taas kerran hävitti signaalin ja lähdimme ajamaan väärään suuntaan. Muutaman mailin jälkeen vastaan tuli jälleen tulli, johon meidät pysäytettiin. Ärähtelevä mies antoi meille toisen lipun, sekä käyntikortin johon meidän piti soittaa ja maksaa 100 dollarin sakko. Hämmästyneinä lähdimme jatkamaan kohti Miamia.

Jouduimme luopumaan caravanistamme lauantaina. Vuokrausfirman työntekijä, temperamentiltaan alhaisen sokeritasapainon omaava latinalainen, ei riemastunut tullien ohituksista. Eikä ihmekään, kuvat jotka tallentuivat Floridan tullien valvontakameroille oli firman autosta. Näissä tapauksissa yleensä vuokrafirma joutuu maksamaan sakkomaksun. Nainen oli valmis jo laittamaan nuoret opiskelijat oikeuteen ja sanoi, että "Voitte sitten selittää siellä, miten te ette tienneet valtion säännöistä." Vartin väännön jälkeen, saimme selville että voimme myös mennä nettiin maksamaan jokainen 2,40 dollaria, jonka jälkeen kaikki on hyvin.

Säät Miamissa on ollut todella hyvät ja pisamat pimeän talven jälkeen on taas ympäri naamaa. Danvillea ei juuri ole tullut kaivattua. Huomenna (keskiviikkona) sama seitsemän hengen sakki lähtee ajamaan kohti Orlandoa, missä tapaamme loput tennisjoukkueesta. Joidenkin onneksi ja ehkä toisten suruksikin, valmentaja ei tule mukaan Orlandoon polvitähystyksensä takia. Pelkästään apuvalmentajamme, Equadorilainen Marcello, on matkassa mukana. Lisää kirjoitteluja sitten Orlandosta.

So, It's a Road Trip

2010-03-01T12:11:00.000-08:00

Taivaalta taas satelee lunta ja mielessä elää toivo, että huomenna koulu olisi peruttu. Midterm eli tämä viikko on final-viikon jälkeen kiireisin. Nimensä mukaisesti se tarkoittaa semesterin puoliväliä. Oman midtermini on ollut ja tulee vielä olemaan kiitettävän kiireinen. Onneksi viikon viidestä tentistä kaksi on kuitenkin jo takana. Jäljellä ovat vielä taiteen, filosofian ja englannin tentit.

Todella outoa ajatella, että nyt on mennyt seitsemän viikkoa siitä kun lähdin joululomalta takaisin Amerikkaan ja jäljellä ovat toiset seitsemän. Uskomattoman nopeasti aika menee. Vaikka tekemistä on ollut jatkuvasti, niin kyllä Suomeen on monesti ehtinyt kaivata. Onneksi jälleen kerran internetin maailma on auttanut Suomi-kaipuuseen. Sarjajojen Maajussille morsian sekä Martina&Eskon jaksot on katsottu moneen kertaan, mitkä toimii täydellisenä vastapainona je

nkkiläisille, botoxin täytteisille reality-sarjoille.

Tämän viikon jälkeen alkaa ansaitulta tuntuva viiko

n loma. Ensimmäisenä suunnitelmana oli kääntä Cougar-minibussin nokka tällä kertaa kohti Atlantaa, Georgian osavaltioon. Atlantassa meidän oli tarkoitus harjoitella muutama päivä ja lähteä sen jälkeen Orlandoon, Floridaan. Valmentaja ilmoitti ylpeästi suunnitelmastaan jo viime syksynyä.

T'ällä viikolla matka sai ikävän käänteen ja couchi ilmoitti meille, että Atlanta jää täysin välistä, joten lähtisimme matkaan vasta tiistaiaamuna. Meille tämä ei tullut oikeastaan kovinkaan suurena yllätyksenä, sillä alkuviikosta valmentaja oli tilannut naisten joukkueelle peliasut lasten kokotaulukon mukaan. 10-vuotiaille tarkoitettu S-koko ei ole kovinkaan suurikokoinen, siispä nyt mekot ovat matkalla takaisin Wilsonin tehtaalle, Averettin logoilla varustettuina.

Valmentajan uusi suunnitelma lyhentää matkaa kahdella päivällä ei juuri lämmittänyt joukkueen mieltä. Ajaminen Floridaan kestää 13 tuntia, joten kahden päivän istuminen autossa kolmen päivän takia tuntui ennemminkin turhattuvalta, kuin rentouttavalta. Lopulta seitsemän hengen tennisporukalla päätimme vuokrata auton, lähteä ajamaan perjantaina tuntien jälkeen Miamiin, olla siellä keskiviikkoaamuun asti ja ajaa Miamista Orlandoon, missä tapaamme valmentajan sekä loput joukkuelaiset.

Viime viikonloppuna pelattiin ensimmäiset pelit. Sivun ylälaidassa on suora linkki (Averett-Tennis) sivulle, mistä pääsee katselemaan tuloksia, lukemaan juttuja peleistä yms.

Täällä taas

2010-02-25T06:13:00.001-08:00

Ohoi. Taisi siinä kuukauden päivät mennä kun viime kerran päivittelin blogia. Esitän suurimmat pahoittelut..jos nyt tätä vielä joku käy lukemassa näiden hyvin hiljaisten päivien jälkeen.

Kuukauden aikana on ehtinyt kuitenkin tapahtua yhtä sun toista: remonttia, muuttamista, kirjoittamista, lisää kirjoittamista, Samulin luona vierailu, sekä kirjoittamista. Lisäksi mieliala on käynyt välillä yhtä korkealla kuin Suomen olympiamenestys.

Mountain View Avenuen kämppä alkoi taas muutama viikko sitten esitellä todellista luonnettaan. Yhtenä iltana havahduin siihen, kun sementin murusia tippui päähän. Vanha halkeama katossani oli tullut pelottavan paljon alas ja siitä pystyi katselemaan ullakolle. Seuraavana päivänä soitin vuokraisännälle, keräsin kamani ja muutin Erikoiden luokse.

Viikon evakon aikana, remonttimiehet olivat saanet katon näyttämään yllättävän hyvältä ja tarpeeksi turvalliselta, jotta huoneessa voisi taas asua.

Raksamiehet olivat joko sitten pitäneet ullakon ovea turhan pitkään auki tai unohtaneet lemmikkinsä tänne, koska viime lauantaina Villen huoneesta löytyi lepakko, ja Amerikan malliin "kaiken pitää olla isoa" myös se ruma otus oli iso. Tosin näin sen vain videolta, mutta se riitti aivan mainiosti.

Viime viikonlopun vietin Samulin luona Louisvillessä, Kentuckyssa. Kaupunki oli huomattavasti suurempi kuin osasin odottaa ja hyvin eri luokkaa kuin Danville. Siitä ehkä jo kertoo sekin, että Louisvillessä ihmiset voivat käyttää julkisia kulkuneuvoja ja käydä illastamassa muissakin "ravintoloissa", kuin Hardee's, Wendy's tai Arby'ssa, jotka ovat siis pikaruokapaikkoja. En itsekään tiedä mikä villitys on nimetä hampurilaisravintoloita ihmisten nimien mukaan.

Jos Bellarmine Universityn kolme kertaa isompaa kampusta, downtownin Hard Rock Caféa, baarikatua ja ylipäätänsä 1,5 miljoonaa asukasta ei oteta huomioon, niin meno kaupungissa oli lähestulkoon kuin Danvillessa. Hyvin samanlaista amerikkalaista elämäntyyliä sielläkin elellään. Hevosten valloittamassa kaupungissa poliisikaan ei ollut yhtään suotuisampi. Käväisimme Samulin joukkuekaverin järjestämissä "Beaver-day"-juhlissa ja ensimmäiset poliisit saapuivat paikalle puoli 12 ja toiset puoli 1, jolloin jo isäntää laitettiin käsirautoihin. En taida marista Danvillen poliiseista vähään aikaan.

Tulevana viikonloppuna on ensimmäiset pelit. Lauantaina couchimme ohjastama Cougar-vani lähtee kukonlaulun aikaan kohti Marryvilleä, missä pelaamme kahta koulua vastaan. Sunnuntaina pelaamme Roanokessa. Viikonloppu täyttyy siis peleistä, mikä onkin mukava vastapaino ensi viikon viidelle tentille.

Alla muutama kuva ja ehkä syitäkin viimepäivien hiljaiseloon.

kuvia.

2010-02-24T12:22:00.000-08:00

Talvi saapui Danvilleen

2010-02-03T18:37:00.000-08:00

Niin kuin viimeisimmässä postauksessa kerroinkin, lunta tuli viime lauantaina reilut 20 cm ja Danvillen pormestari oli jo lähes valmis evakuoimaan kaupunkia. Maanantaina koulu oli kokonaan peruttu ja tiistain sekä keskiviikon tunnit alkoivat vasta 10:00. Tänään (torstaina) oli ensimmäinen normaali koulupäivä, mutta ensi yöksi on luvattu lisää lunta joten huhu kiertää, että luvassa olisi taas pidennetty viikonloppu.

Lumen tulo on kyllä näyttänyt aivan uudenlaisia piirteitä tästä kaupungista. Paikallisen talven aikana olen nähnyt enemmän kävelijöitä, kuin viime syksyn aikana. Autot kun ovat kesärenkailla ja kattoluukuilla varustettuja. Aurausautoja ei myöskään paljoa näy ja jalkakäytäville voisi rakentaa iglun. Oletin Suomesta lähdettyäni, että lunta ei tarvitse nähdä seuraavaan vuoteen, turha luulo.

Danville News sai myös uutisaiheita jäisistä ja lumisista teistä. Maanantain aamuauringon paisteessa paikallinen uutisauto pysäytti minut talomme edustalla ja kysyivät haastattelua. Häkeltyneenä vastasin tietenkin myöntävästi. Kuvittelin, että nainen kaivaisi lehtiön sekä firman kynän. Toisin kuitenkin kävi, autosta nousi toimittajan työpari ja hänellä kädessään oli pelottavan iso kamera sekä microfoni. Samalla huomasin punan nousevan poskilleni ja käsieni hikoamaan -3 asteen pakkasessa.

Toimittaja kysyi mielipiteitäni lumisista teistä. Muuta ei tullut mieleeni sanoa, kuin että:"Olen kotoisin Suomesta ja meillä on lunta 4 kuukautta vuodesta. Mun mielestä tää on täysin normaalia." Tosin ulosantini oli pikemminkin ala-asteen englannin luokkaa ja kahden lauseen sanominen vei ainakin viisi minuuttia. Muutaman hassun sanan lisäksi viisiminuuttinen sisälsi paniikki-ilmeitä, sanoja honoluluksi sekä kiroilua suomeksi.

kiire, kiire, kiire

2010-01-29T11:32:00.000-08:00

Blogi ei ole jäänyt unholaan, kiire on vaan tallonut sitä hyvällä menestyksellä maan tasalle. 18 credittiä, lehteen kirjoittaminen sekä tennisharjotukset ovat vieneet enemmän aikaa kun osasin edes kuvitella. Luulin kärsineeni viime syksynä burn-outin esiasteista, mutta nyt myöhemmin ajateltuna se tuntuukin lomalta.

Kiireestä huolimatta nautin silti kursseistani, proffat vaikuttaa vieläkin mukavilta (palaan tähä vielä ensimmäisten tenttien jälkeen) sekä hevosten parissa oleminen oli huomattavasti hauskempaa kuin muistin. Peltolan Tallilla vietetyt teinivuodet sekä siellä opitut taidot eivät ole unohtuneet, mistä niin minä kuin opettajakin olemme olleet tyytyväisiä. Välillä olen jopa vakavasti harkinnut ottavani ratsastuksen sivuaineeksi. Kyllä, kaikki on mahdollista Amerikassa. Toinen vakavassa harkinnassa oleva sivuaine on ranska. Täällä ei kuitenkaan edes ole pakko olla sivuainetta jotta saisi tutkinnon, joten suurta stressiä siitä ei tarvitse ottaa.

Tämän semesterin ajan kirjoitan koulumme lehteen eli toisin sanoen olen yksi niistä koulun nörteistä, joita näkyy kaikissa amerikkalaisissa college- leffoissa. Kaikki kurssin valinneet kirjoittavat kolme artikkelia jokaiseen painokseen, mikä ilmestyy kerran kuukaudessa. Kun lehti julkaistaan, voin laittaa osoitteen nettiversioon.

Haasteita ei ainakaan koko hommasta puutu, sillä amerikkalainen tyyli kirjoittaa artikkeleita ja käyttää pilkkuja on mitä kummallisin. Lukion äidinkielen opettaja Turtan pilkkusäännöt, sekä kappalejaot voi täällä vetää viemäristä alas. Amerikkalaiset artikkelit koostuu yhden tai korkeintaan kahden lauseen kappaleista ja yhdessä lauseessa voi olla helposti 30 sanaa. Turta taas veti punakynällä pitkän miinuksen yli 16 sanan lauseista. Olen kuitenkin nauttinut juttujen kirjoittamisesta, sillä olen oppinut nyt jo paljon asioita mitkä pätee niin amerikkalaisessa ja suomalaisessa journalismissa. Tulevaisuuden unelmat viestinnän maisterin tutkinnosta ovat siis yhä lähempänä.

Viikonlopuksi on luvattu paikalliseen mittakaavaan nähden "paljon" lunta. Sitä on verrattavissa Suomen ensilumeen. Kaupunki on siis autioitunut viikonlopun ajaksi, koska suurin osa kaupoista ja ravintoloista on suljettu. "Ketä hullu nyt lumisilla teillä ajaa!" yhtä amerikkalaista lainatakseni. Filosofian professori antoikin tänään jo kotiin tehtäviä siltä varalta, että maanantaina koulu olisi suljettu..

"Permit to carry handguns? Yes." -Gun Laws in Virginia

2010-01-20T09:54:00.000-08:00

Taas kerran Virginian osavaltio kohahdutti ammuskelulla. Juuri kun Virginian Techin verilöylyn arvet oli umpeutunut ja tapahtumasta pystyi puhumaan päivänvalossa, niin uusi katkera tollo tulee aseensa kanssa ampumaan vastaantulijoita. Kaiken kaikkiaan ammuskelussa kuoli 8 ihmistä. Ammuskelu tapahtui kuitenkin satojen mailien päässä, valtion pääkaupungin Richmondin lähellä. Kun taas Danville on etelämpänä, lähentelemässä North- Carolinan rajaa.

Etenkin täällä konservatiivisessa, vieläkin "McCain pelastaa maailman"- tapaisessa osavaltiossa aseiden kantaminen lasketaan joka miehen oikeuksiin ja sisäministerimme Anne Holmlund olisikin helisemässä osavaltion aselakien kanssa. Meno turvallisuuden suhteen on muutenkin hyvin erilainen, mitä Suomessa olemme tottuneet. Ruokakaupassa hintojen vertailun sijaan, voi vertailla kenellä on suurin Leatherman vyöllään. Aseiden vertailu on jätetty pyhäpäiville. Myöskin tarinat jengiläisistä ja niiden rituaaleista on tullut hyvin tutuiksi. Onpahan sitten jotain kerrottavaa lapsenlapsille.

Ensimmäiset päivät koulussa on olleet mukavempia, kuin osasin edes odottaa. Kurssit ja professorit ovat loistavia. En tiennyt kuinka boheemeja ja vapaamielisiä proffia meidän koulusta löytyykään. Oletin, että uskonnollisia perinteitä omaava koulu sisältää vain ahdasmielisiä uskonto-kiihkoilijoita, mutta olin todella väärässä. Filosofian professorimme kuuluu Danvillessa vähemmistöön; siihen ketkä eivät käy kirkossa päivittäin ja julista ilosanomaa. Hän on ehdottoman uskonto-vastainen. Ehkä siksi, että jumalien ajatteleminen saattaisi tehdä hänen filosofisen mielensä hulluksi; "Onko Jumala olemassa? Mikä Jumala oikeastaan on?"

Toisin kuin suurin osa koulun opettajista, proffa kannattaa samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeuksia sekä suhteen rekisteröimistä, lisäksi hän kiroilee tunnilla. Ulkonäöltä häntä voi verrata Karl Marxiin. Täysin stereotypinen filosofi siis.

Tennisharjoitukset alkaa ensi maanantaina ja ensimmäinen peli pelataan helmikuun viimisenä viikonloppuna vieraissa. Olemme kuitenkin ilman couchia aloittaneet jo pelaamisen, sillä säät ovat olleet Suomen toukokuun luokkaa. Eilen opiskelijoita pyöri koulussa shortseilla ja t-paidoilla. Viime viikolla laskin Loimaan vesitornin mäkeä lumilaudalla toppavaatteet päällä, eilen pelasin tennistä shortseissa. Fine by me.

Perillä..

2010-01-17T16:25:00.001-08:00

Pääsin turvallisesti perille ikuisuudelta tuntuneen matkustamisen jälkeen. Jos kelloa ja kalentereita ei olisi, voisin vaikka lyödä vetoa, että lentäminen Amerikkaan kestäisi kokonaisen viikon. Kiitän suuresti myös Applen innovaatioita, niitä ilman yksin matkustaminen olisi ollut vielä kivuliaampaa. Kuitenkin pitkissä ja uuvuttavissa lentomatkoissa on puolensa; vajaaseen 30 tuntiin ehtii kertyä paljon, joten on jotain mistä kirjoittaa.

Siispä lento lähti Helsinki-Vantaalta aamuvarha

in 7:40, joten tällä kertaa auto starttasi jo ennen aamulehteä kotipihasta. Kahden tunnin yöunilla lähdettiin kohti lentokenttää, joka ei olisi onnistunut ilman äidin eväskoria. Aamupalatarjoilut oli paremmat kuin yhdessäkään tähänastisessa amerikkalaisessa hotellissa. Hyvästien jälkeen Suomi jäi taakse taas 4 kuukaudeksi. Ensin lensin Düsseldorfiin, jossa ensimmäisen suunnitelman mukaan piti olla vain 40 min. aikaa vaihtaa Atlantan konetta. Perille päästyäni sain kuitenkin tietää, että lentoni myöhästyy 4 tuntia. Helpotuin hetkeksi, koska nyt ei täytynyt sprinttailla ympäri terminaalia portilta toiselle, kunnes tajusin että myöhäistyisin Atlantan jatkolennolta. Täytyy myös myöntää, että myöskin neljä tuntia saksalaisten ympäröimänä ei houkuttanut, kun viimeiset muistikuvani saksalaisista on jo tutuksi tulleesta, huoneeni entisestä asukkaasta Dimitristä. Siispä olotila lähenteli paniikkikohtausta ja painelin etsimään Deltan pistettä. Kaikeksi yllätykseksi he olivat varanneet minulle jo uuden jatkolennon Greensboroon ja vielä lohdutukseksi sain 10 euron kupongin lentokentällä toimiviin kahviloihin ja ravintoloihin. Vaikka Deltan koneisiin pommi-iskuja tehdäänkin, niin mukava henkilökunta heillä kuitenkin on.

Joulukuisen terrori-iskun jälkeen Amerikkaan

lentävien koneiden turvatarkastusta ollaan kiristetty. Ennen portille pääsyä oli perinteisen turvatarkastuksen jälkeen vielä toinen turvatarkastus. Kaikki elektroniikka mp3-soitinta myöten piti laittaa päälle ja reppu tyhjennettiin ylösalaisin. Tätä ennen poliisi oli eristänyt portin nauhoilla ja tutki koirien kanssa tilan ennen ihmisten päästämistä sisään.

Kaikkiaan matkustamisiin meni 28 tuntia ja kahden puolen tunnin unien jälkeen se tuntui huomattavasti pidemmältä; silmäpussit roikkuu vieläkin poskilla. Minulle koneessa nukkuminen on täysi mahdottomuus. Viikonloppu ennen koulun alkamista on kuitenkin vähentänyt suurta univelkaa, vaikka jetlag on ottanut oman osansa.

Funland

2009-12-13T12:45:00.000-08:00

Oli se sitten kyse Samulin tai mun matkustamisesta, niin mutkat ovat ilmeisesti ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Tällä kertaa mun lennot ja matkatavarat töppäili. Ensimmäinen mutka tuli Atlantassa, kun koneella oli jotain ongelmia matkatavaroiden pakkaamisessa. Tästä seuraksena kone laskeutui Pariisiin tunnin myöhässä. Juoksin siis Charles de Gaullella läpi passin tarkastuksen, check-in:n, turvatarkastuksen ja oikealle portille 45 minuutissa. Uusi ennätys.

Itse ehdein Helsinkiin vievään koneeseen, mutta kaksi matkalaukkuani eivät. Helsinki-Vantaalla kuulluteltiin "Vuorelaa" ja tulopalvelussa sain selville, että tavarani odottelevat Pariisissa seuravaa Helsinkiin tulevaa konetta. Laukut saapuivat tänään (sunnuntaina) seitsemän aikaan illalla kotiovelle.

Suomessa olo mukavempaa, kuin muistin. Ruisleipä maistuu taivaalliselta ja K-supermarket tuntuu kodilta. Takaisin jenkkilään lähden 15. tammikuuta, joten edessä on yli kuukausi aikaa viettää kotosalla. Asioita, mitä pitää tehdä- listalla on sauna x100, syödä lakritsijäätelöä, tietokoneen käyttö minimiin ja syödä mamman tekemiä lettuja. Listan läpi käytyäni, olen valmis palaamaan jenkkilään. Sanonta; pitää mennä kauas, jotta voi nähdä lähelle, pitää hyvin pitkälti paikkansa. Neljä kuukautta -5 aikavyöhykkeellä opetti paljon.

Final tests

2009-12-03T18:00:00.000-08:00

Huomenna perjantaina alkaa Fall semesterin päättävät final kokeet. Tänään opiskelijoita on lahjottu koulun puolelta opiskelemaan ahkerasti, sillä koulu on tarjonnut ilmaisen jouluaterian, sekä 10:00 pm alkavan myöhäisen aamiaisen, Late Breakfastin. Tarjolla on siis nimensä mukaisesti aamupalaa eli bageleita, pannukakkuja, vohveleita, munakasta yms. ja niitä voi cafeteriassa mussuttaa puoleen yöhön asti.

Final kokeet kestävät ensi viikon keskiviikkoon asti, jonka jälkeen olen täysin valmis lähtemään kohti koti-Suomea! Tämä semesteri on mennyt TODELLA nopeasti. Muistan hyvin vielä ensimmäisen päiväni Danvillessa ja sen kuinka astuin ensimmäistä kertaa Mountain View Avenuen kämppään, sekä tulevaan huoneeseeni... Joulun jälkeen Etelä-Afrikkalainen Dean vaihtaa koulua Georgian osavaltioon, Savannahiin ja tilalle tulee kolmas suomalainen vahvistus, Helsingin Kalliossa kovuutensa kasvattanut, Ville. Vaikka muutama kyynel ja itkupotkuraivo-kohtaus on syksyn aikana kärsitty, niin muistelen sitä kaikesta huolimatta onnistuneena aloituksena opiskeluilleni Amerikassa.

Thanksgiving break ja Black Friday

2009-12-01T16:01:00.000-08:00

Viiden päivän loma koulusta teki tehtävänsä ja kouluhommat unohtui hetkeksi. Torstaina eli virallisena Thanksgiving-päivänä opiskelukaverimme brazilialainen Charles tuli noutamaan Villen, Annin ja minut, sekä albanialaisen Ariolan juhlalounaalle hänen tädin luokseen muutaman mailin päähän. Suomessahan ei kyseistä juhlaa vietetä, joten olin aivan turisti ruokaa notkuvassa ruokapöydässä. Vaikka juhla on täysin amerikkalainen, niin silti 11 hengen pöytäseurueessamme vain yksi oli paikallinen jenkki ja itseasiassa vain kolme ruokailijoista ei ollut opiskelijoita: täti sekä hänen kaksi naisystäväänsä. Tästä päätellen ruokajuomana toimi siis vesi. Pöytää siis koristi yksi intialainen, kolme suomalaista, yksi jamaicalainen, kaksi brasilialaista, yksi britti, yksi albanialainen sekä yksi paikallinen. Maailmankartta oli hyvin edustettuna.

Vaikka amerikkalaiset ylistävät kiitospäivää maailmanlaajuisesti, niin todellisuudessa se seuraava päivä onkin se paras päivä, jota kutsutaan nimellä Black Friday. Päivä on jokaisen enemmän tai vähemmän shoppailu- fanaatikon vuoden paras päivä. Hyvällä tuurilla ja kyynerpäätaktiikalla saatta tehdä oikeasti hyviä ostoksia. En tarkoita suomalaisia tarjouksia; "kun ostat kahdeksan leikkelepakettia niin saat Lapin Kulta- lippiksen kaupan päälle!!" Kaupat ja ostoskeskukset aukeavat aamu kolmelta ja ensimmäiset jonot alkavat muodostua edellisenä päivänä ilta kuuden aikoihin. Jos kuitenkin aikoo osallistua näihin jonotuksiin niin jonkin näköinen suoja tai kypärä on hyvä olla, sillä tänäkin vuonna Oakdalen ostoskeskuksessa neljä ihmistä oli lähetetty sairaalaan. Meno on siis vielä hurjempaa, kuin Suomen Hulluilla Päivillä. Noh, tottahan toki meidän piti saada myös osamme Black Fridaysta, mutta lähdimme matkaan "vasta" auringon nousun aikoihin eli tasan 7:00 am ja suuntana oli Raleighin South Poin Mall. Vaikka olimme myöhännäisheränneitä, mielestäni tein silti ihan hyviä löytöjä.

Viimeinen koulurutistus alkaa perjantaina, kun Final-kokeet alkaa. Sen jälkee pääsen viettämään pitkään odotettua lomaa Suomeen. Melkein voin jo haistaa poronkäristyksen ja riisipuuron. Suomi-kaipuu taas iski viime lauantaina ja leivoin elämäni ihka ensimmäiset karjalanpiirakat. Minun ja etenkin kaikkien muiden suureksi yllätykseksi, ne onnistuivat ja maistuivat ihan karjalanpiirakoilta. Ohjeiden mukaan olisi tietenkin pitänyt hauduttaa riisiä ainakin tunnin yms. mikä vie tuhottomasti arvokasta aikaa, joten päädyin amerikkalaiseen "instant rice" eli vapaa käännöksellä, pikariisiin. Muutama sattuma tai kova riisi saattoi välillä hampaaseen kolahtaa, mutta ei se menoa haitannut. Hyvältä ne silti maistu kun laitto tarpeeksi munavoita. Etelä- Afrikkalainen Dean ei suostunut maistamaan, koska piirakat näyttivät kuulemma niin oudoilta...

kuvia downtownista

2009-11-25T14:22:00.001-08:00

Hyvää huomenta Suomi!

2009-11-25T09:03:00.000-08:00

Niin kuin sanoin nauttivani oman Thanksgiving lomani Danvillen antimista, niin sen aion myös toteuttaa. Tänä aamuna lähdin 10 aikaan liikkeelle, jalat kulkuvälineenä kiertelemään lähinurkkiani Danvillessa. Ensiksi pyörein naapurissa kuvailemassa omakotitaloja, jotka ovat meidän taloon verrattuna lukaaleja. Niistä tarpeeksi saatuani ja kateudesta katkerana kävelin kampuksemme läpi Main Streetille, joka johtaa Downtowniin.

Downtownista löytää aina uusia asioita ja parasta on kun siellä ehtii rauhassa kävelemään ja katselemaan paikkoja. Tosin yksin en uskalla Main Streetiltä poiketa, edes valoisaan aikaan ja välttelen suosiolla hämäriä nurkkia. Vainoharhaista tai ei, mutta ainaki itselle tulee turvallisempi olo. Lopulta päädyin taas Bronx Boy Bagelsiin kirjottelemaan blogia, juomaan ison kahvin ja kaneli-rusina-bagelin. Kiva aamu.

Esseitä ja rakentavia kommentteja

2009-11-24T04:13:00.000-08:00

Jenkkiproffat kyllä saavat välillä veden kiehumaan yli tai ehkä jopa palamaan kattilaan kiinni, mutta niin kai se menee aina oppilaan ja proffien välisessä asetelmassa. Täällä kuitenkin siihen tulee se vielä lisä, että oppilas on lapsi, täysin aivopestävä uuno, joka ei osaa muodostaa omia järkeviä mielipiteitä ja proffien tehtävä on muokata niistä itsensä kaltaisia intellektuelleja uniikkeja yksilöitä. Opettajat haluavat vielä pönkittää omaa itsetuntoaan sillä, että heitä pitää kutsua tohtoreiksi, vaikka osalla todistus on vain kandista..

Englannin kielen proffani Dr. Hecoxin kommentit osaavat aina yllättää. Viime esseen kirjotimme aiheesta: mikä on ihmisen tarkoitus maan päällä vai onko meillä edes tarkoitusta? Saatoin tulla siihen tulokseen, että ihminen on vain evoluution sattumanvarainen tapahtuma, jota ei luotu Jumalan kuvaksi ja sen lisäksi maailma ei ollut Jumalan luoma. Noh, se ei ehkä ollut se viisain teko yliopistossa, millä on hyvin kristillinen perinne. Mitä ilmeisemmin proffani taitaa kuulua myös tähän ylikristilliseen koulukuntaan, sillä hänen kirjottamissaan kommenteissaan oli huomattavissa selvää närkästymistä.

Kirjoitin esseessä, että Charles Darwin kyseenalaisti Jumalan luomisteorian kehittämällä evoluutioteorian, tietäen hyvin että mies oli siitä huolimatta kristitty. Tohtori kommentoi, että "Darwin ei kyseenalaistanut sitä, hän oli selvä kristitty." No miksi sitten nämä kaksi teoriaa eivät kohtaa?? Lisäksi hän kommentoi lausetta, jossa sanoin "Vaikka Beds are Burning on vanha laulu, kappaleen sanat eivät koskaan mene pois muodista." Tähän hän kommentoi: "Laulu ei ole vanha, et vain ollut syntynyt silloin kun laulu julkaistiin." Ahaa, vain niin.. Samainen professori kysyi tänään, että onko California Suomi lähekkäin, joten ehkä en ota hänen kommenttejaan enään niin vakavasti.

Tänään alkoi viiden päivän Thanksgiving loma, joka tarkoittaa meille suomalaisille vain vapaita päiviä koulusta. Se passaa vallan mainiosti. Jenkit taas porhaltaa takaisin kotiseuduilleen nauttimaan täytetyistä kalkkunoista, karpalohillosta ja kurpitsapiirakasta. Osa kansainvälisistä opiskelijoista lähti viettämään juhlapyhiä Miamiin, Floridaan. Itse nautin Danvillen antamista ja siirrän oman Miami matka ensi kevään Spring Breakille.

3 viikkoaa!!

2009-11-15T08:24:00.000-08:00

Kulttuurishokki alkaa olla takana päin ja luulen, että suoriuduin siitä ihan kunnialla. WalMartin tai Food Lionin ruokahyllyt ei enää tunnu kaatuvan päälle, eikä ns. tervehdykseen: "How you're doing?" vastaaminen samoilla sanoilla: "How you're doing?" tunnu enää hölmöltä. Ensimmäisten viikkojen aikan luulin, että musta ei saisi muokattua jenkkiläiseen malliin mahtuvaa väliaikaista kansalaista sitten millään. Siitä huolimatta, jotenkin saksalaisen Dimitrin entinen huone "missä kaikki taika tapahtuu", on alkanut tuntumaan omalta huoneelta.

Viime viikkojen aikana tännekin kirjottelu on jäänyt vähemmälle koulun aiheuttamista pakotteista johtuen. Plakkariin on kertynyt kolme tenttiä ja yksi presentaatio, taas. En tiedä mistä se johtuu, miksi täällä on niin paljon suullisia esitelmiä ja raportteja. Joko opettajat ovat vaan liian laiskoja ja yrittävät päästä helpommalla, tai sitten siinä on oikeasti jotain perää. Kandin tutkintoa ei saa ilman, että olisi käyny kaksi suullista kurssia. Itsellä molemmat olivat jo tällä semesterillä, joten siitä valmistunen ei ainakaan jää kiinni. Joka tapauksessa on suullisista esitelmistä ollut ihan oikeaa hyötyäkin ja joskus tulevaisuudessa presentaatioiden tekeminen suomeksi saattaa onnistua ilman punasteluja.

Niin kuin sanonta menee: "Rankka työ, rankat huvit", kuvaa hyvin viime viikkoja. Viikolla ollaa painettu kirjaston, luentojen ja fitness centerin väliä, niin viikonloppuna ollaan viikon murheet huuhdeltu alas. Viime lauantaina juhlat oli jälleen kerran jenkkifutareilla, jotka oli samana päivänä hävinnyt harmittavaisesti konferenssi- finaalin. Se oli jokatapauksessa paras sijoitus pitkään aikaan, joten häviöstä huolimatta heillä oli aihetta juhlaan. Ilta meni lähes samalla kaavalla, mikä on tullut jo hyvin tutuksi: ihmisiä on paljon, kaikilla on hauskaa, kello lähenee kahta ja poliisit tulee. Tällä kertaa lisä jännityksen toi tappelu alakerrassa. Se ei ole ilmeisesti vain suomalaiset, joihin alkoholi luo aggressioita. Poliisien jälkeen lähdimme jatkamaan luottopaikkaan, ruotsalaisten talolle.

Lopuksi taas pieni naurun aihe amerikkalaisten opiskelijoiden yleisivistyksestä. Viime viikolla englannin tunnilla luimme toistemme esseitä ja merkkailimme kommentteja, mitä olisi hyvä korjailla. Aiheena oli ihmisten käyttäytyminen maapallolla. Yhden tytön paperissa luki; "Ihmiset voisivat autojen sijasta käyttää enemmän esimerkiksi skoottereita. Monessa maassa, niin kuin Euroopassa, ihmiset ajavat niillä huomattavasti enemmän, kuin autoilla." Olen siis yhtä suurta perhettä saksalaisen ystäväni, Dimitrin kanssa.

"Oon kaksikymppinen, mä oon kaksikymppinen.."

2009-11-09T04:48:00.000-08:00

Jos olisin viettänyt 20. syntymäpäiväjuhlani Suomessa, olo olisi varmasti kuin Euroopan omistajalla. Täällä Amerikoissa se luku ei ole yhtään mitään. Kun opiskelukaverit kysyy, että kuinkas paljon täytän, niin vastauksen kuultuaan, he sanovat: "Jaaa, no voi harmi, et voi vieläkään hakea meille olutta". Yhdyavalloissa kaksikymppiä on siis aivan turha ikä, kun siihen täysikäisyyteen on vielä vuosi. Siispä kahdenkympin kriisiä ei näy vielä horisontissa. No juhlistan vanhuuttani sitten, kun pääsen Suomeen jouluna.

Oon moneen kertaan väitellyt mm. couchin kanssa siitä, miten amerikkalaiset nuoret aikuistuvat niin myöhään. Siinä missä Suomen nuoret kokeilevat alkoholia salaa vanhemmilta 14-kesäisinä, niin Amerikan teinit suorittavat ensimmäisiä kokeilujaan 18 vuoden iässä. Olen tullut siihen tulokseen, että täällä ei oikein nuorten edes anneta aikuistua. Vanhemmat paasaavat olit sitten 15- tai 25-vuotias. Ei siis ole ihmekään, jos opiskelut ei suju ja muutama ylilyönti tulee yliopistoelämään päästyään. Omat vanhemmat kun ovat vähintään 100 mailin päässä..

Viikot on mennyt pikakelauksella. Tenttejä, esitelmiä, ryhmätöitä, tutkielmia.. Siinä se sitten olikin, taas 7 päivää hurahti. Ensi viikon tiistaina taas pankki räjähtää, kun skandinaavi-neito tepastelee luokan eteen esittelemään Louis Moreau Gottschalkin teoksen Banjo. Professori valitsi ryhmästämme neljä, ketkä tekevät esitelmän yksin ja muut tekevät ryhmissä. Joko proffa haluaa kuulla lisää suomi-lontoo- aksenttia tai kuvittelee, luulee että suomalaiset ovat huonoja toimimaan ryhmässä tai söi lounaaksi vanhoja sieniä. Niin tai näin, ensi tiistaina kerron 15 minuuttia teoksesta, josta en tiedä yhtikäs mitään.

HipHei

2009-11-05T19:19:00.000-08:00

Nonniin, Halloweenit on juhlittu ja se tulee kyllä jäämään mieleen niin hyvässä, kuin pahassakin. Ehkä poliisit olivat itsekin kaivertamassa pelottavia kurpitsoja, sillä ainakaan opiskelijoiden juhlintaa he eivät tulleet häiritsemään. Mukana menossa oli Hugh Heffner, terminaattori, kurpitsa, tequila shootteri, piraatti ja monen muuta sankaria. Suomalaiset näyttivät tosiaan omat kuuluisat juomataitonsa, mutta onneksi muutama jenkki ja britti tulivat hyvin perässä. Lopulta suomalaispoppoo taisi jättää hyvän kuvan, sillä yksien bileiden isäntä sanoi tästä eteenpäin aina kutsuvansa suomalaiset.

Tällä viikolla oli registeröinti kevään kursseille, mikä kävi oikein näppärästi netin kautta. Yhdyvaltalainen yliopisto näytti kuitenkin taas oman monipuolisuutensa ja nyt minulla on ensi keväänä maanantai-, keskiviikko-ja perjantaiaamuisin ratsastusta. Kurssista saan 2 credittiä. Suomalaista ja yhdysvaltalaista korkeakoulua ei voi kyllä verrata toisiinsa edes samana päivänä. Kaiken kaikkiaan credittejä kertyy ensi semesteriltä 18, joista 7 tulee journalismin kursseista. Tuleva kevät tulee siis olemaan todennäköisemmin mielenkiintoisempi koulun puolesta, kuin tämän hetkinen.

Suomeen lähtö on 11.12 ja vaikka kaikkemme annoimme, niin Kilroy tai muukaan yhtiö ei suostunut tukemaan meitä, tarjoamalla yhteen sopivat lennot. Päädyimme tulokseen, että lennämme molemmat Pariisiin ja sieltä yhdessä Suomeen. Kone saapuu Helsinki-Vantaalle 12.12.

"Trick Or Treat"

2009-10-29T21:00:00.001-07:00

Halloween kolkuttelee ovella ja se näkyy jokapuolella. Täällä juhlaa aletaan valmistelemaan kuukautta aikaisemmin ja piha koristellaan kummituksilla, kurpitsoilla, sekä naruista roikkuvilla nukeilla, mitkä ikään kuin olisivat hirttäytyneet. Koristeet luovat oman lisämausteensa kotimatkalle pimeällä.

Paikalliset opiskelutoverit ovat tietenkin odottaneet juhlaa ties kuinka kauan, ainakin viime Halloweenista lähtien. Nyt nuoret neidot saavat "luvan" kanssa pukeutua playboy-tytöiksi, sisäköiksi tai lyhyisiin hameisiin sonnustautuneisiin poliiseihin. Vastapainoksi ehdotin skandinaavi-kämppikselleni, jospa teipataan päät yhteen ja ollaan siiamilaiset kaksoset.

Syksy saapuu myös Danvilleen, nyt hiippaillaan jo 20 celsiuksen tienoilla. Lunta täällä ei juurikaan talven aikana ole. Viime vuonna lunta oli tullut yhtenä aamuna ja oli satanut lounaaseen mennessä pois. Joten en tiedä, miksi lampaanvillalla vuoratut UGGsit ovat niin suosittuja, vaikka täällä ei ole edes niille tarvetta. Jalatkin turpoo niissä kuumuuden takia aivan muodottomiksi. Taas kerran saatiin kokea amerikkalaista neroutta. Paikallisen Foodlionin kassalla työskentelevä nuorukainen kysäisi tänään suomalaiselta Akilta; "Minkälaiset kalenterit teillä siellä Suomessa oikein on?" Aki vastasi:"Muuten samanlainen, mutta meillä on 13 kuukautta ja tiistai puuttuu viikosta."

Farmipäivä..

2009-10-27T14:41:00.000-07:00

Sunnuntaina Daniel vei Johannan, Mikon ja minut sponsorinsa farmille, tunnin ajomatkan päähän. Pyörittelin mielessäni kuvia kanoista, lehmistä, hevosista yms. eläimistä, mitä nyt Piippolan vaarilla onkaan. Paikan päällä totuus oli kuitenkin toinen. Koko farmi oli isojen kukkuloiden keskellä ja sponsorin omistuksessa oleva maapläntti jatkui silmien kantamattomiin. Siellä olisi tilaa Sukarille rakentaa muutama Ideaparkki.

Farmi oli siis kaikkea muuta kuin tavallinen maatila, mihen Suomessa olen tottunut. Ainoat normaalit kotieläimet olivat hevoset. Oli mukava pitkästä aikaa verestää heppa-muistoja ja hevosten silittelyyn kulutin lähes tulkoon koko ajan. Hevostallin vieressä oli 20 pientä häkkiä, joissa jokaisessa oli sisällä haukkuva ajokoira. Räksyttimiä käytetään metsästysretkillä, joista paikan omistaja oli koonnut mukavan keräilyn olohuoneeseensa. Seinillä oli täytettyjä hirvenpäitä, pesukarhuja, majavia, peuroja, isoja kaloja..ja oikeastaan mikä luonnon eläin tuli mieleen, se löyty seinältä.

Hevosten ja koirien lisäksi, alueella asusteli myös muutama naaraspuolinen mustakarhu poikineen. Ainoa mitä taisi 9D:n ylä-asteen biologian tunnilta jäädä mieleen oli ettei ikinä saa jäädä emon ja poikasten väliin, muuten käy huonosti. No, tottakai konkkaronkka halusi lähtee etsimään karhua alueen metsistä. Ei muuta kuin 20 km/h kulkeva mönkijä alle ja menoksi. Paikan omistaja vaan tokaisi: "Kannattaa vaan pitää huoli, että kun juoksee karkuun, ettei jää joukon viimeiseksi! HEHEH!" no heheh.. Sain lähestulkoon koko metsäretken hengitellä paperipussiin, etten pyörtyisi. Minun onneksi, karhuperhettä ei löytynyt ja muut olivat harmissaan. Luulen, että omat luontoelämykseni rajoittuvat vähäksi aikaa oman huoneeni uhkaavasti kasvavaan leppäkerttu ja torakka kantaan.

10/21/09

2009-10-21T18:34:00.001-07:00

Viikko taas voiton puolella. Huomenna viiminen tentti, kaikista kolmesta. Onhan tällä viikolla pääkoppaan kertynyt taas kaikennäköstä tietoakin, mm. Henry Purcellin Dido&Aenes oopperasta ja Barbara Strozzin Beggli Occhista. Hyvän yleistiedon täällä kyllä saa, oletin vaan että lähtö opiskelemaan journalismia jenkkeihin käsittäisi muutakin, kuin barokki-ajan vaikuttavia säveltäjiä.

New Yorkin huuma ei ota laantuakseen. Eroa voisi verrata siihen, kun palaa Helsingistä Kyröön.. Helsingissä nyt vaan on enemmän nähtävää. Kaiken lisäksi Venlan ja äidin näkeminen aiheutti pienen Suomi-kaipuun. Keskiviikkona terveystiedon tenttiä tekiessäni, halusin tosissani päästä saunaan. Lisäksi viimiset pari päivää olen syönyt lähes pelkkää kaurapuuroa ja mansikkahilloa, se jotenkin maistuu tosi hyvältä. Suomessa en pahemmin ole edes koskenut koko mömmöön, vaikka äiti sitä on kiltisti aina aamuisin keittänyt.

Tässä maassa oppii kyllä aivan eri tavalla arvostamanaa Suomea, ja päivä päivältä se alkaa tuntua yhä enemmän kotimaalta. Välillä tuntuu, että täällä on joskus kaikki vähän vinksallaan ja vasemmalla kädellä tehty. Jos vesiputki vuotaa tai muutama peura makaa kuolleena moottoritien varressa, korjausmiehet tai viranomaiset kohauttavat olkapäitään, juovat tuplatäysmaitosuklaakermakuorrutuskahvinsa loppuun ja saattavat sen jälkeen katsoa asiaa uudestaan. Täälläpäin myös nettipankki on uuden karhea ja uskomaton keksintö. Se on niin uusi, että murto-osalla on käytössä koko systeemi eli ne harvat ovat pankkien henkilöasiakkaat, joilla on varaa ja taitoa tietokoneeseen. Danvillessa työttömyysprosentti on hyvin korkea tupakkateollisuuden kuihtumisen myötä. Yritykset hylkäävät täysin nettipankin, koska "paikanpäällä käteisellä tai shekillä maksaminen on niin kätevää". Näin ei tietenkään toimita kaikissa osavaltioissa tai kaupungeissa. Danville sattuu joissain asioissa olemaan vähän jäljessä.

New York, New York...

2009-10-18T20:21:00.000-07:00

Keskiviikkona lensin JFK:n kentälle, äiti ja Venla odottelivat jo vastassa New York cityssä. Rakastuin kaupunkiin täysin, tosin ei voi ihan sanoa, että se olisi ollut ”rakkautta ensi silmäyksellä”, sillä maitotölkin kokoiset rotat metrotunneleissa aiheutti kylmänväreitä. Lento meni ihan hyvin, ilman ylibuukkauksia tai sen suurempia turbulensseja. Mitä nyt lentokentällä yksi iso Jumbo Jetti meni 20 metrin päästä koneemme nokasta. Liikennevalot voisivat olla ihan toimiva lisä JFK:n kiitoradoilla, joita käyttää lähes 100 eri lentoyhtiötä.

Neljä päivää Manhattanin tutustumiseen oli aivan liian lyhyt aika. Ensimmäinen päivä kului pienessä shokissa, kaiken ihmismassan tottumiseen ja loputtomilta tuntuvien korttelien opettelemiseen. Toisena päivänä alkoi vasta ymmärtämään metrolinjoja ja katujen järjestystä, jolloin kartasta alkoi olla jo jotain hyötyä. Fifth Avenue ja Fifth Street ei olekaan sama asia.. Ennen sitä mentiin eteenpäin hyvällä tuurilla ja mutu-tuntumalla. Teimme kaikkemme, että mahdollisimman paljon tulisi nähtyä, niinkin lyhyessä ajassa. Plakkariin kertyi Empire State Building, China Town, Little Italy, Soho, West Village, Central Park, Metropolitan Museum of Art, paljon pieniä, sekä suuria putiikkeja ja vähintään maratonin verran kävelyä.

China Town oli todella mielenkiintoinen paikka, joka on Yhdysvaltojen toiseksi suurin kiinalaisten asuttama paikka Aasian ulkopuolella. Ykköspaikan vie San Fransiscon China Town. Keskittymä tupsahtaa yhtäkkiä eteen keskellä Manhattania, kun nousee metrotunnelista ylös. Kaikki kyltit ja kauppojen nimet ovat kiinaksi, puhumattakaan ihmisistä. Vastaantulijat ovat pelkkiä kiinalaisia. Oikeastaan tuntuu, kuin olisi Kiinassa. Kuulemma China Townissa asuvat vanhukset eivät edes tiedä asuvansa New Yorkissa, vaan luulevat asustelevansa aivan jossain muualla. Söimme lounaan täysin kiinalaisessa ravintolassa. Ei ihan samanlainen tunnelma, kuin Hansakorttelin China Gardenissa. Maksoimme lounasannoksistamme dollareissa 4,5 ja sen jälkeen valittiin 5 eri ruokalajia pahvibokseihin. Valinnanvaraa oli mustekalanlonkeroista paistettuihin kananmuniin ja kalansilmistä nuudeleihin.

Sunnuntaina oli ankea lähtö kohti Danvillea ja koulukirjoja. Kolme tenttiä tulevalla viikolla ei kuulosta ihan niin hyvältä, kuin lounas Sohossa. Venla ja äiti jäivät vielä tiistaihin asti nauttimaan New Yorkista, itse olisin voinut jäädä myös vallan hyvin. Paluu takaisin tuttuun, tylsään kaupunkiin tuntui yhtä inhottavalta kuin mahaplätsi kolmesta metristä. Pian alan suunnittelemaan uutta New Yorkin matkaa..

Yllätys olohuoneessa

2009-10-13T20:31:00.001-07:00

Viikonloppu tuli hitaasti ja meni nopeasti. Samuli nautti Danvillen uskomattomista nähtävyyksistä neljä päivää, joihin mahtui taas yksi jos toinenkin kommellus. Aina kaikki ei vaan mene ihan niin, kuin suunnittelee.

Kahdeksan viikon odotus viimein päättyi, kun Kentuckyn tuliainen saapui Greensboron kentälle. Kämpille viimein päästyämme, olohuoneessa odotti ei niin mukava yllätys. Rakas kämppikseni etelä-afrikkalainen Dean Loock oli päättänyt pistää kolmen kaverinsa kanssa möyhybileet pystyyn, meidän olohuoneeseen. Yksi kavereista oli tuttu poika tennisjoukkueesta, mutta kahta muuta en ollut ikinä ennen eläissäni nähnyt. Nämä kaksi näytti kaiken lisäksi pottatukkineen juuri ja juuri puberteetti- iän saavuttaneilta skeittaripojilta. Koko olohuone oli täynnä savua ja pelkkä haju aiheutti tutinaa jalkoihin. Ennen Deaniin kohdistunutta raivokohtaustani en tiennyt, että englannin kieli sujuu niin nopeasti. Ilmeisesti todella vihaisena moottoriturpa toimii myös lontooksi. Selvästi kolmen viikon päästä 20 vuotta täyttävää Deania, ei voi jättää yksin kotiin. Ei edes muutamaksi tunniksi..

Amerikoissa ruohon polttaminen on hyvin yleistä ja oikeastaan melkein voisi sanoa normaalia. Jotkut opiskelijat polttelevat sitä lounaan jälkeen ja liehuvat möyhyissä loppupäivän. Toisten vanhemmat suosittelevat nuorukaisiaan ennemmin polttamaan pilveä, kuin juomaan alkoholia. Siinä on kuulemma luonnon omia raaka-aineita, joten se on lähes tulkoon ”terveystuote”. En tiedä onkohan tuohon uskominen, jos sama poppoo vetää luonaaksi Wendy’sin 970 kalorin hampurilaisen, Baconator..

Lauantaina mentiin kannattamaan Cougareita jefupeliin. Averett sai takkiin rajusti ja illalla pelaajat hukutti murheitaan Bud Lightiin. Vastustajilla oli tuleva NFL pelaaja, joka vastustaa kaikkia fysiikan lakeja. Numero 23 oli iso, vahva ja uskomattoman nopea. Cougareilta tarvittiin 8 miestä ennen kuin kaveri saatiin kaadettua maahan.

Sunnuntain brunssisuunnitelma ei mennyt ihan nappiin. Suuntana oli downtownin Bronx Boy Bagels. Sinne päästyämme paikka olikin sunnuntain lepopäivän takia suljettu. Välikevennyksenä tiedoksi, että Danville on yksi Amerikan kaupungeista, jossa on eniten kirkkoja asukaslukuun nähden. Lopulta 3 tunnin kävelyn jälkeen ja brunssiajan loputtua, päädyimme päivälliselle Pizza Hutiin.

Viimeinen takaisku tuli tiistaina. Suomalainen toverini oli lupautunut viemään Samulia takaisin Greensboron kentälle. Puolitoista tuntia ennen matkaan lähtöä hän ilmoitti, että ei pysty lähtemään. Kaikki puhelimen creditit ja lahjomistaidot käytettyäni, sain etiopilaisen Fassilin lähtemään kyytipojaksi, jonka kaasujalka ei paljoa paina ja navigaattorin lukeminenkin vähän tökkii. Samuli oli lopulta 20 minuuttia ennen lennon lähtöä terminaalissa, mutta jollain ihmeellä ehti kuitenkin Charlotteen lähtevään koneeseen.

Cross Country

2009-10-08T18:39:00.000-07:00

Ilmeisesti väsymys alkaa painaa, sillä nukuin tänään pommiin. Aamun englannintunti jäi siis välistä, mutta eipä se haittaa. Olisin todennäköisesti joka tapauksessa nukahtanut puolitoistatuntisen aikana, sillä professori on se joka puhuu, puhuu ja puhuu.. Seuraavalle tunnille ehdein, mistä tosin myös olin vähällä myöhästyä.

Koulupäivän jälkeen päätin lähteä juoksemaan yhdessä Cross Country joukkueen kanssa. Tänään sitten oli juuri se intervalli- päivä läheisellä urheilukentällä. Naiset juoksivat 18 kierrosta; kaksi kovaa, kaksi kevyttä hölkkää. Kaiken kaikkiaan matkaa tuli juostua 7200 metriä, joista puolet lujaa. Noh, viimiset kierrokset ei ollut enää niin hurjaa vauhtia. Juoksun aikana kirosin sen päivän, kun päätin ottaa osaa joukkueen treeneihin, mutta koko homman jälkeen en ollut pitkään aikaan tuntenut niin hyvää oloa. Joten menen huomenna uudestaan. Ensi jouluna en kuitenkaan ole vielä valmis antamaan vastusta Sammonkadun maratoonarille.

Jenkkifutista, Ihop ja golf

2009-10-07T15:20:00.000-07:00

Viikonloppu sujahti ohi ja hauskaa oli. Muutaman uuden urheilu-kokemuksen rikkaampana, odotan innolla jo ensi viikonloppua, sillä luvassa on lisää jenkkifutista ja golfia. Myöskin Kentucky Keimo (Samuli) saapuu vihdoin Louisvillen laukkaradoilta Danvilleen.

Niin kuin jo kerroin, lauantai-iltana lähdettiin seuraamaan koulumme jenkkifutisjoukkueen peliä Greensboroon. Suoraan sanottuna en tajua siitä yhtään mitään ja jotta tajuaisin säännöt, siihen vaadittaisiin Suomi-Emilia-Suomi sanakirja, sekä selkeä käsitekartta. Nyt ainoa lause, mikä on jäänyt mieleen on: "Yhdellä joukkueella on 4 yritystä päästä viivan toiselle puolelle, menettämättä palloa ja jos he eivät onnistu pallo siirtyy vastustajalle." ..mielestäni saman säännön olen kuullut myös jossain lapsuuden pihaleikissä. Onneksi vieressäni istui oululainen kämppikseni, joten aika sujui oikein rattoisasti, peliä lainkaan katsomatta. En oikeestaan vieläkään tiedä lopputulosta.

Pyhäpäivän avasi Ihop-aamiainen. Omeletti ja vino pino pannukakkuja mustikkahillolla, sekä kermavaahdolla aloitti päivän. Edellisillan riennot ruotsalaisten

talolla venyivät aamu 4, joten ruoka oli ihan hyvästä. Ihopin aamianen on tavallaan "säästämistä", koska seuraavan kerran ruoka maistuu vasta illalla kahdeksan aikaan. Maha täynnä lähdimme golf-kierrokselle. Pelasin elämäni ensimmäistä kertaa koko 9 reiän kierroksen. Ensimmäinen väylä kesti puolisen tuntia ja pojilla oli maha kipeenä kaikesta nauramisesta. Olin täysin unohtanu, kuinka vaikeeta siihen palloon osuminen onkaan. Pelaaminen täällä on naurettavan halpaa, 8 dollaria kierros ja jos haluaa ottaa myös golf-auton, se maksaa kaiken kaikkiaan yhteensä vaivaiset 15 dollaria.

Samuli nauttii Danvillen elämästä perjantaista ensi tiistaihin, jolloin lentää takaisin Louisvilleen. Samaisena tiistaina Venla ja äiti lentävät New Yorkiin. Varasin tänään liput myös itselleni isoon omenaan, jossa olisi tarkoitus viettää oma syystaukoni ensi keskiviikosta sunnuntaihin. Seuraava reilu viikko menee siis rattoisasti ja varmasti liian nopeasti.

Downtown

2009-10-03T07:47:00.000-07:00

Lokakuun ensimmäinen lauantaiaamu oli yksi parhaimmista, täällä Danvillessä. Aamu oli lämmin vaikka kello oli vasta 8, joten päätimme perulaisen Danielin kanssa syödä aamiaisen jossakin downtownin kotikahviloista. Downtown on aivan eri maailma, kuin joen toisella puolella oleva Walmart-Ihop-hässäkkä. Vanhastakaupungista löytyy muutama todella "Old School"-ravintola, joissa tarjoilijat kiikuttavat mansikkapirtelön pöytään hassuilla rullaluistimillaan.

Vanhakaupunki on täynnä punatiilisiä tupakkavarastoja, jotka on restauroitu ja muutettu asunnoiksi. Tupakkateollisuus on ollut kaupungin tulonlähde 1700- luvun lopulta lähtien, mutta globalisaation ilmiöt on valitettavasti ylettynyt tännekin asti. Tänäpäivänä Danville koostuu siis työttömistä tupakkavarastojen ammattilaisista. Uusien loft-asuntojen vastapainoksi, downtownista löytyy myös niitä rakennuksia, joihin raksamiehen käsi ei ole ylettänyt. Perimmäisissä kolkissa on ränsistyneitä ghetto-linnoja, joihin ei ole mitään asiaa aamu kymmenen jälkeen..

Päätimme mennä aamiaiselle Bronx Boy Bagels- nimiseen kahvilaan ja nimestä päätellen aamiaisena oli tietenkin bageleita ja paikanpäällä jauhettua kahvia. Kahvilan sisäpihalla oli mukava patio, jossa fiilis oli kaikkea muuta kuin amerikkalainen. Terassin ulkonäkö oli varmasti matkittu jostakin eurooppalaisesta sisustuslehdestä. Niin tai näin, aamu oli mitä parhain: sininen taivas, lämmin ilma, juuri jauhettua kahvia ja tuore bagel. On täällä jenkeissä sittenkin ihan kivaa.

Aamiaisen jälkeen suuntasimme vanhankaupungin aamutorille, jossa myytiin tuoreita vihanneksia ja itsetehtyjä hilloja yms. , mikä on kaukana amerikkalaisesta kulttuurista. Olo oli melkein kuin Loimaan torilla perjantaiaamuna, vain lättykoju puuttui. Viimeiseksi kävimme vielä läheisellä sillalla, joka on ulkoilureitin varrella. Nyt tiedän, että joestamme löytyy myös vapaina eläviä kilpikonnia. Niiden hidasta menoa kun on tottunut vaan seuraamaan eläinkaupan akvaariosta.

Viikonloppu, viikonloppu

2009-10-02T21:50:00.000-07:00

Taas yks kouluviikko ohi ja muutama päivä levähdysaikaa. Viikot menee täällä yhtä nopeella tahdilla eteenpäin, kuin Jamaican Bolt.. Muutama hassu kuukausi ja taas pakkaillaan matkalaukkuja ja lento kohti Helsinki-Vantaata.

Tänään koin yhden jännittävimmistä hetkistäni täällä Danvillessä, kun pidin suullisen presentaation 30 muun opiskelijan edessä omasta terveydentilastani ja suunitelmista muuttaa terveyskäyttäytymistäni. Ainakin oletan, että esitys meni ihan hyvin. Toisaalta, mulle riitti se että ulosantini kuulosti edes lähes tulkoon englannilta sekä puna naamalla ei nousisi poskia ylemmäs. Perjantai-illalla loimaalaisoululainen-blondi-kaksikko päätti kokata muutamalle muulle suomalaiselle Mountain View Avenuen residensissä. Joukkoon mahtui yksi jenkkikin, mitä hän varmaan katuu loppuelämänsä ja kiertää suomalaissukuiset ravintolat kaukaa.

Lauantaina lähdetään Greensboroon katsomaan ihka aitoa jenkkifutista. En ole ikinä ennen eläissäni nähnyt sitä livenä, joten lähden avoimin mielin matkaan. Yliopistomme joukkueella on siellä peli eli siis mukana mittelöissä on skandinaaviset vahvistukset, Matti ja Anssi. Pyhäpäivä olisi tarkoitus viettää Danville Golf Clubin viheriöillä, hutilyönneistä ja hävinneiden pallojen etsimisestä nauttien. Kolopalloa en ole tähän asti juuri missään elämänkaareni vaiheessa pelaillut. Luulen, että mulla tulee olemaan varmasti ihan mukavaa aikaa ruohokönttejä lyödessä, kanssapelaajillani taas, noh ei niin hauskaa...

Fall Break, tule jo..

2009-09-26T19:36:00.000-07:00

Viime viikkoa muistellessa, ei mieleen tule juuri mitään muuta kuin stressiä, lisää stressiä ja kiirettä. Oikeestaan koko aika on vaan harmaata massaa, mistä maanantaita ei pysty erottamaan torstaista. Päivät sujui juostessa edestakaisin kodin, koulun ja tenniskenttien väliä. Neljä eri tenttiä ja viikonlopun turnaus Mary Washingtonissa, osasi imeä kaikki mahdolliset nesteet kehosta.

Viikon viimeisenä työpäivänä oli taas aika pakata tennisbägit ja suunnata Cougar -bussin nokka kohti pohjoista. Ajomatka oli tällä kertaa vajaa nelisen tuntia ja siihen rakas couchimme osasi mahduttaa muutaman sydänkohtauksen alun, kiitos hänen ajotaitojen. Näiden road trip-kokemusten jälkeen, suomalaista puolivuotista ja kallista autokoulua katsoo aivan uusilla silmillä. Täällä ajokortin saa päivässä, se maksaa noin 20 dollaria ja näyttää muropaketin yllätyslahjalta. Amerikoissa ei (valitettavasti) myöskään saa sakkoja kännykkään puhumisesta tai tekstiviestien kirjoittamisesta samalla kun ajaa autoa. Applen lahja maailmalle, kosketusnäyttöinen iPhone, tekee koko yhtälöstä vielä vaarallisemman. Puhelimen kun omistaa joka toinen amerikkalaisista, mukaan lukien myös valmentajamme.

Viime viikonlopun turnaus oli tasoltaan huomattavasti kovempi kuin edellinen. Meidän koko joukkue pelasi Championship- kaaviossa, jossa pelaajia oli yli 60. Tämän lisäksi oli vielä kaksi muuta kaaviota. Koko turnaus oli mukava vaikka menestystä ei tullut Ferrumin turnauksen tapaan, mutta harvoin pääsee pelaamaan yli 100 osanottajan turnauksia. Seuraava turnaus on vasta ensi semesterillä, jolloin alkaa tenniksen pääkausi.

Tämä viikko menee taas koulutöiden parissa, joita tunkeutuu ovista ja ikkunoista. Muutaman voisi lähettää myös tuliaisiksi Suomeen. Seuraavan neljän päivän saldo on 3 koetta ja yksi suullinen Power Point-esitys omasta terveyssuunnitelmastani. Onneksi presesntaatio on taiwanilaisen Michellen tunnilla, joten miinuspisteitä ei pitäisi hirveän paljon ropista kielitaidosta ja ääntämisestä.

...

2009-09-20T17:17:00.000-07:00

Perjantaina lähdimme kohti Ferrumia yhdessä couchin, Johannan ja Ilonan kanssa. Averettin 11 hengen minibussissa meitä kaiken kaikkiaan oli siis kuski + 3, tilaa riitti ja jokaiselle oli oma penkkirivi. Matka kesti muutaman tunnin ja ensimmäisen puolen tunnin aikana tuli hyvin selväksi, että amerikkalaiset eivät osaa ajaa. Meno ajoteillä on sama kuin Särkänniemen törmäilyautoradalla. Kisassa ovat mukana, niin Dairy Queenin 2-osaiset rekat, kuin ikivanhat Pick Up-autotkin mustaa savua yskien. Tyttöjen kanssa hetken päivilteltyämme paikallista ajotyyliä, myös couchi tunnusti, että hänellä on vaikeuksia piirtää saatika seurata suoraa viivaa...

Turnaus oli vain yksipäiväinen, joka pelattiin lauantaina. Yön vietimme Roanokessa, noin kolmen vartin ajomatkan päässä, joten lauantaiaamulla lähtö oli puoli 8. Tietenkin sitä ennen, söimme hotellin continental-aamiaisen; mustikkamuffinseja, kahvia ja sokerihuurutettuja

donitseja.

Karkeloissa oli mukana 3 muuta yliopistoa: Lynchburg, South Virginia University ja Ferrum, joten pelejä tuli jokaiselle mukavasti, vähintään Pelaan joukkueessamme #1 numeroa,

joten vastassa oli muiden yliopistojen ykköspelaajat. Pelit suju hyvin ja voitot tuli Averettin yliopistolle niin kaksinpelissä kuin nelinpelissäkin.

Odotan ensi perjantaita tosi paljon, sillä sillon on lähtö South Regional turnaukseen Mary Washingtoniin, lähelle Washington D.C:n rajaa, joka kestää maanantaihin asti. Kyseessä on tosi iso turnaus, pelaajia on lähemmäs 100 ja joukkoon mahtuu muutama 1. divarinkin koulu. Pelit tulee olemaan siis huomattavasti tiukempia kuin viime viikonlopuna.

Pääaine vaihtoon

2009-09-15T19:10:00.000-07:00

Nyt se on virallista, pääaine vaihtui liikunnan opetuksesta journalismiin. Tämän semesterin opiskelen vielä entistä pääainettani. Physical educationin luentoja pitää taiwanilainen Dr. Hsiu- Chen Liu eli tuttavallisemmin Michelle, joka on myös advisorini. Heti amerikoihin saavuttuani häpeilin englannin puhumista, mutta aasialaisen naistohtorin tunnin jälkeen tajusin, että ujostelut ovat olleet täysin turhaa. Yhdellä lasten ohjaamiseen liittyvällä tunnilla, Liu paukautti:" You have to remember to see whole kids!" ..ilmeisesti jotkut näkee vain puolikkaita lapsia. Yleensä kaikki opiskelijat katsovat toisiaan tunnilla ihmetellen, mistä asioista viimeisen puolen tunnin aikana on puhuttu ja sanoiko opettaja "problem" vai "proper". Aasialainen on aksentti on monta kertaa pahempi, kuin suomalainen.

Journalismin opinnot alkavat vasta ensi semesterillä eli joulun jälkeen. General opintoihin kuuluva "Johdatus kirjoittamiseen" on hyvä ja valmistava kurssi tulevien semesterien koitoksiin. Professori englannin kielen tunnilla muistuttaa lähinnä tonttua, mutta siitä huolimatta hän on yksi lempiopettajista yliopistolla. Proffa puhuu, puhuu ja puhuu, mikä ei tosin miellytä suurinta osaa opiskelijoista. Etenkin tummahipiäiset pojat saattavat välillä ottaa nokoset jos toisetkin puolitoistatuntisen luennon aikana, tänäänkin yhden nuorukaisen otsa kopsahti pulpettiin. Tunti on heti aamukahdeksalta, joka on uskomattoman aikainen aamu paikallisille nuorille, sillä suurin osa dormeissa asuvista astelevat rehvakkaasti flanelliset Spider Man- pyjamat päällä luokkahuoneseen. Vasta aikaisten luentojen jälkeen he suuntavat aamupesulle.

Kolmen viikon syvällinen ystävyyssuhde Calculuksen kanssa sai yllättävän käänteen, kun päätin vaihtaa tappokurssin helpompaan. Tähänastinen MTH 201 on ollut yhtä tuskailemista, sillä lyhyen matikan ylioppilaana pitkän matikan opiskelu englanniksi ei sujunut aivan toivotulla tavalla. Minun ymmärrys, kärsivällisyys ja aika ei vaan yksinkertaisesti riittänyt enää pitämään suhdetta yllä rakkaan Calculuksen kanssa. Ennen tänne tuloa kaikkien piti tehdä Online- Math Placement Test, joka sisälsi 3 eri vaihetta monivalintoineen. Tämän testin tulosten mukaan oppilaat sijoitettiin eri matikkaryhmiin, jonka seurauksena minut sijoitettiin korkeimpaan?!?!

En vieläkään tajua, miten siinä niin pääsi käymään.. Tosin kokeen lopussa oli pienellä kirjoitettu teksti:" Testi on hyvin uusi menetelmä, jota käytetään vielä kokeilumielessä. Joitakin virheitä saattaa ilmetä." Joka tapauksessa, tänään kävin vaihdattamassa itselleni helpomman MTH 103 kurssin, mikä toivottavasti ei vaadi yhtä paljon effortia, kuin Applied Calculus.

Ensimmäinen tennisturnaus on tämän viikon lauantaina eli 19. päivä, Ferrumissa, mikä sijaitsee noin puolentoistatunnin ajomatkan päästä Danvillesta. Turnauspäivä on vain lauantai, mutta suuntaamme jo perjantaina koulupäivän jälkeen Cougar Vanin kohti pelipaikkaa. Viimepäivät on uuden couchin kanssa sujunut vaihtelevalla menestyksellä, tosin vielä ei huumorintajut oikein kohtaa. Hän jaksaa aina vaan muistuttaa, että :"I'm giving you a hard time!". Ehkä tulevien, niin lyhyiden kuin pitkienkin pelimatkojen seurauksena, ensi semesterin loputtua saatamme jo tulla toimeen.

Labour weekend

2009-09-08T18:58:00.000-07:00

Perjantaina riemu oli suurimmillaan, kun edessä oli 3 päivän viikonloppu. Aina syyskuun ensimmäisenä maanantaina Amerikassa vietetään Labour Day- nimistä juhlaa, mikä vastaa osittain suomalaisten vappua eli juhlitaan ahkeria työläisiä. Tosin serpentiini, munkit ja terästetty sima puuttuu, myöskään perinteistä Ulliksen piknikkiä täällä ei ole. Saaliiksi pidennetystä viikolopusta tuli kahdet kotibileet ja shoppausmatka Greensboron, 5 kertaa "meidän Myllyn" kokoiseen tavarataivaaseen.

Ensiksi vuorossa oli jenkkifutarien juhlat, jotka oli lauantaina. Suomalaiset futarikörmyt, Matti ja Anssi, johdatti meidät joukkuetovereidensa huomaan. Talo oli kirjaimellisesti täynnä, sillä muutama 150 kiloa painavaa jättiläistä, täyttää helposti jo pelkän olohuoneen. Juhlapaikan alakerrassa oli iso kellari, jossa paikalliset niin tummat kuin vaaleatkin päästelivät oikeinkin rentoja ja estottomia tanssiliikkeitä menemään toisiaan vasten. Muut suomalaiset vanhemmat opiskelijat varoittelivat etukäteen, etten järkyttyisi nuorten amerikkalaisten irrotteluista. Ei auttanut, olen vieläkin shokissa ja nään painajaisia. Kello kahden hujakoilla, alkoi juhlat kyllästyttää ja nukkuminen houkuttaa. Yksi suomalaisista futareista lähti saattaa minua kotiin, sillä yksin käveleminen pimeellä on tiukasti kielletty ja etenkin vaaleat, nuoret tytöt ovat hyvinkin haluttua riistaa täälläpäin. Vielä kotimatkan ratoksi saimme melkein osuman rattijuopon autosta, joka yhtäkkiä suistui väärälle puolelle tietä.

Sunnuntaiaamulla juhlista selvittyämme, lähdimme ajamaan kohti Greensboroa. Matka on lähestulkoon sama, kuin ajaisi Loimaalta Turkuun. Olin ainoa tyttö matkassa, joten ostoskeskuksen suuruus ja kaikki putiikit ei herättäny muissa osaanottajissa suurta innostusta, pojat ehtivät syömään kaksi kertaa lounaan minun kierrellessä kauppoja. Perjantaina saatu opintotuki tukee nyt Gapin ja Dillard'sin putiikkeja.

Vaatteiden, kenkien tai ihan minkä tahansa ostaminen on täällä huomattavasti halvempaa ja valinnanvaraa on. Danvillessa on muutama outlet- kauppa, Ross ja Marshall. Molemmista löytyy paljon mm. Ralph Laurenia, Guessiä ja Calvin Kleiniä. Kaikki irtoo 6 eurosta ylöspäin... Vaikka kaikki Amerikassa ei aina ihan toimikaan, niin ainakin hinnat on hyvät.

Sunnuntai-ilta meni taas juhlimisen merkeissä. Tällä kertaa bileet heitti ruotsalais-brittiläis-suomalais-kuusikko. Talossa on 10 huonetta+ 4 wc+keittiö ja tietenkin, niin kuin kellä tahansa opiskelijalla kuuluu, takapihalla mollottaa uima-allas. Paikkaa on ekasta viikonlopusta lähtien kutsuttu nimellä "Party house". Juhlat sujuivat oikein hyvin ja ihmisillä oli mukavaa, kunnes joku sanoi "Cops are here!" Tietenkin.. Eli bileet saivat perinteisen lopun; 6 poliisia hurautti pihaan puoli 2 aikaan ja meno päättyi siihen. Kotimatkalla pohdeimme, eikö Amerikassa tosiaan oo muita pidätettäviä, kuin 20-vuotiaat yliopisto-opiskelijat.

Labour day ei sujunut niin työvapaana, kuin mitä nimi antaa ymmärtää. Viikonlopun rellestämisen ansiosta, koulutehtäviä oli enemmän kuin tarpeeksi. Ei siinä auttanut muuta kuin avata paras ystäväni, yli 1000- sivuinen Calculus ja muutama muu kirja.

"It's Time to Change America!" -Bill Clinton (1992)

2009-09-02T18:15:00.000-07:00

Ensimmäinen kosketus USA:n terveydenhuoltoon on nyt koettu ja se on täysin maineensa veroinen. Aivan roska. Jos et omista kunnon vakuutusta ja sikaflunssa yllättää, olet pahassa lirissä!

Ilmeisesti kaikki 5 käyntikertaa Loimaan hammashoitolassa, viimeisen 3 viikon aikana ennen jenkkeihin tuloa ei riittänyt, koska löysin itseni taas varaamasta itselleni hoitoaikaa. Tosin nyt vaan paikallisesta hoitolasta, Danville Dental Associationista. Seuraavan vapaan ajan olisi saanut vasta syyskuun puoliväliin, mutta yliopistoni pienellä avustuksella vastaanottoapulainen löysi kuin löysikin tilaa jo seuraavalle päivälle.

Päästyäni pelipaikalle, vastaanotossa minua odotti yllättäen taas nippu lomakkeita täytettäväksi;"Oletko terroristi? en ole. Onko kengän kokosi yli 48? ei ole. Oletko sairastanut jonkun seuraavasta 85:stä taudista? en ole." Kunhan kaikkiin kysymyksiin vastaa "Ei" mitä todennäköisimmin lisäpapereita ei tarvitse täyttää. Puolentunnin puhelun jälkeen vakuutusyhtiöni New Yorkin toimistoon, olin vihdoin "kelvollinen" hoidettavaksi. Nainen puhelimessa oli oikein mukava ja onneksi suomalainen. Vastaanottotädit viettivät oikein hauskaa aikaa kuunnellessaan hassun kuuloista kieltämme.

Hammaslääkäriin meno on aina jännittävää ja pelottavaa. Kidutustuoliin meneminen Atlantin toisella puolella ei houkuttele yhtään sen enempää. Nuori nainen tuli lopulta noutamaan minut ja pelosta jähmettyneen kroppani odotustilasta. Hän johdatti minua käytävää pitkin pieneen huoneeseen, jossa ilmeisesti minua tultaisiin hoitamaan. Näky oli aivan eri maailmasta, kuin kotona Suomessa on tottunut. Kävellessäni maratonin pituiselta tuntuvaa käytävää pitkin ohitin muut hoitokopit, joiden ovet olivat auki ja yksi ainoa lääkäri kulki huoneesta toiseen välillä poraamaan, välillä paikkaamaan. Porien terät olivat samanlaisti aseteltu kuin nuppineulat käsityötunnilla, neulatyynyyn, mikä on epäilemättä oikein näppärä tapa löytää nopeasti tarvittava osa. Odotin innolla omaa vuoroani.

Hoitajani aloitti operaation tietenkin kyselemällä, mikä on vaivan nimi. Hetken aikaa hammaslääkärisanastoa muisteltuani (mitä on opiskeltu viimeksi.. ei koskaan), pääsi hoitaja yhteisymmärrykseen kanssani siitä, että kyseessä on vihlova kipu takahampaassa. Kolmen röntgenkuvan jälkeen, saapui vihdoin lääkäri huoneeseen. Kappas, sama lääkäri mikä operoi 15 minuuttia sitten muissa huoneissa. Saatoin vain toivoa, että hän olisi muistanut vaihtaa hanskat ravatessaan huoneita edestakaisin. Puolituntia kutiteltuaan jollakin hammastikulla väärää hammasta ja 15 min. ihmeteltyään röntgenkuvia, tuli hän siihen tulokseen että juuri Suomessa laitettu paikka pitää poistaa jolloin hän voi nähdä mitä sen alla on. Loimaan terveyskeskuksen Anderssoni olisi tehnyt homman hetkessä ja 10 minuutin päästä huutanut "Seuraava!!".

Suomessa leikistä joutuisi pulittaa muutaman kympin. Jenkkiversio taas kustansi tuntuvat 170 euroa. Onneksi vakuutus kustantaa. Surullista on kuitenkin se, että osalla amerikkalaisista on hädin tuskin varaa maksaa rutiinitarkastusten maksut. Puhumattakaan vakuutuksista tai kokonaisista leikkausoperaatioista. Ensi joulukuussa, kun menen hoidattamaan vihlovan takahampaani Loimaan hammashoitolaan, otan siitä ilon irti ja lopuksi saatan jopa kiittää hoitotätejä hyvästä työstä.

...

2009-08-31T17:27:00.000-07:00

Oleskelu Amerikassa alkaa pikku hiljaa tuntua ihan kivalta. Alku lentojen ja uuden viihtyisän kodin takia ehkä vähän takkuili, mutta kun arki on vihdoin ja viimein alkanut, niin alkaa oma huonekin jo tuntua ihan kodilta. Kielen kanssakin pystyy jo ilmasemaan itseään ja mitä haluaa sanoa, ainakin paremmin kuin viikko sitten. Tosin, etenkin matikan termit, kuten perpendicular, the point-slope formula tai Hyberbola tuottaa lieviä vaikeuksia. Onneksi proffa on armahtanut meitä suomalaisia ja antanut luvan käyttää suomi-englanti-suomi- sanakirjaa.

Koulua on käyty nyt neljä päivää ja credittejä tältä semesteriltä kertyy kaiken kaikkiaan 16, mitkä vastaa ikään kun Suomen yliopiston opintopisteitä. Kursseja on matikka, englanti, musiikki, terveystieto, uinti ja uusille freshmaneille suunnattu IDS. Viimeiseski mainittu on aivan tyhjän toimitusta, missä opettaja esittää monologia tunnin ajan siitä, kuinka yliopisto-opiskelu on Sinusta itsestä kiinni; "Jos vain haluatte saatte enemmän, mutta jos ette halua, teistä tulee huonopalkkaisia ja ette tule pärjäämään elämässä! Teidän pitää haluta tätä tarpeeksi!! Halutkaa!!"

Ja kyllä, se on juuri niin dramaattista ja teatraalista, kuin ajattelettekin.

Tänään oli ensimmäinen tennisjoukkueen tapaaminen ja vihdoin saimme tavata uuden couchin, hänkin noudattaen amerikkalaista ihannevartaloa. Valmentaja vaikutti muuten oikein hyvältä ja innostuneelta. Reenit alkavat keskiviikkona ja ovat ma-pe 4:00-6:00 pm. Ensimmäinen turnaus pelataan syyskuun 19, Virginian Ferrumissa.

Viikonloppuna tuli taas pieni muistutus siitä, kuinka alkoholi on kiellettyä ilmeisesti ihan minkä ikäisenä vain. Suomalainen opiskelukaverimme -83 vuosimallia oleva nuorukainen joi olutta, yhdessä kampuksen asunnoista. Samaa miehenalkua odottaa huomenna puhuttelu yliopistomme rehtorin kanssa.

Kotibileet

2009-08-28T22:32:00.000-07:00

Kämppikseni täytti eilen 20- vuotta, joten hänen kunniakseen equadorilaisten talolla järjestettiin juhlat. Pirskeitä voisi kutsua tavallaan onnistuneeksi, koska poliisi ei keskeyttänyt niitä ja antanut sakkoja suurelle osalle juhlijoista. Lukukausimaksu olisi kerralla pompsahtanut suuremmaksi muutamalla tuhannella. Yleensä täällä kotibileet loppuu siihen, kun virkavalta tulee paikalle ja alaikäiset juhlijat juoksevat pakoon.

Amerikassahan ikäraja alkoholin juomiseen ja ostamiseen on 21- vuotta. Olo on kuin pahasella murkulla, joka yrittää epätoivosesti löytää jotakuta täysi-ikäistä hakemaan itselleen juotavaa. Noh, onneksi kuitenkin suurin osa suomalaisista on paikallisessa mittakaavassa aikuisiän saavuttaneita. Paikallisille nuorille pilven polttaminen onkin kova sana, koska sitä on huomattavasti helpompi saada kuin menovettä. Alkoholilaki on jenkkilässä todella tiukka. Paperit kysytään vaikka vain vilkaisisit oluthyllyä. Kun ajat autoa, ei kan-

nata säilyttää mitään alkoholiin liittyvää, kuten tyhjiä tölkkejä yms. koska poliisi katsoo

välittömästi sinun juoneen ja antaa sakot rattijuopumuksesta. Kummallista kuitenkin on

se, että baariin pääsee alle 21- vuotias, mutta alaikäinen saa tosi kivan ruksin käteen, josta baarimikko tietää ettei hänelle saa myydä.

Equadorilaisten talo kuhisi opiskelijoita yliopistoltamme ja kaikkien suureksi yllätykseksi myös muutama High Schoolilainen oli löytänyt tiensä college- hippoihin. Kysyin yhdeltä nuorukaiselta, että kuinka he tiesivät tulla juhliin ja poika vastasi:

"No siis mun tyttöystävän kaverin kaveri tuntee Brunon (yksi equadorilaisista) kaverin. " aivan, ilman muuta siis he olivat siinä tapauksessa tervetulleita... Danville on pieni paikka, 60 000 hengen kaupunki, joten juttu kiertää samaan tahtiin kuin Loimaallakin.

Paikallisten juhlintaa on hauska seurata, kun 21-vuotiaat aikuiset muuttuu hetkessä 15-vuotiaan tasolle muutamaan oluen jälkeen, mikä tietenkin johtuu siitä etteivät he ole koskeneet alkoholiin ensimmäisten 21 elinvuotensa aikana. Se ei ole niin vakuuttavaa, kun isot karvaset miehet käyttäytyy kuin ensimmäisiä lärvejä vetävä 14-vuotias, puhumattakaan tytöistä. Tytöt löytävät itsestään ihan uusia ja pelottavan estottomia puolia. Tällä hetkellä yliopistolla kiertää huhu, että yksi tyttö oli ensimmäisenä viikonloppuna collegessa löytänyt yhteisen sävelen 8 eri pojan kanssa, samana iltana. Toivottavasti se oli vain huhu.

Tänään luvassa on vielä suuremmat juhlat muutaman jenkkifutarin luona. Jefu-pelaajat ovat tunnetusti isoja, luolamiehen kokoisia köriläitä ja niitä on paljon. Viimeisen 3 viikon ajan futareilla on ollut harjoitusleiri; reenit alkaa 6 am ja päätty illalla. Leiriin on ottanut osaa 120 körilästä, jotka tämän päivän harjoituspelin jälkeen todennäkösesti pumppaavat päänsä täyteen, kaikkea mitä löytyy ennen kuin taas maanantaina alkaa pääkausi.

Love the Journey, not the Goal..

2009-08-27T20:25:00.000-07:00

Kaksi ensimmäistä koulupäivää takana ja paljon opiskeltavaa edessä. Eilen oli ensimmäinen matikan luento ja nyt on 1050 sivuinen Calculus-opus edessä. Tosin koko kirjaa ei käydä läpi yhden semesterin aikana. Täällä siis lukuvuosi menee semestereinä eli syys-joulu on yksi ja joulu-kevät toinen. Tunnit ovat hyvin lukiomaisia ja opettajat käyttäytyvät kuin ylä-asteella: "Kun unohdat 3 kertaa kirjan kotiin, sinulta vähennetään 10 pistettä semesterin loppupistemäärästä!" Kuri on kova. Tänään yksi professori sanoi, että oppilaat joiden puhelin soi kesken tunnin, hän haluaisi lähettää vankilaan, mutta oli harmissaan ettei omista siihen tarpeeksi valtaa.

Vaikka opetus on tunneilla hyvin kurinalaista, niiden ulkopuolella professorit ja muu henkilökunta on aivan eri maailmasta kuin Suomessa. Täällä professorit tekevät kaikkensa, tuntien ulkopuolellakin, jotta oppilas menestyisi hyvin. Joskus he kutsuvat oppilaita kotiinsa illalliselle ja ovat valmiita heti keskustelemaan oppilaan kanssa, vaikka Ulla-siivoja onkin kertomassa hyvää juorua tai pullakahvit olisivat kesken.

Amerikkalainen yliopisto eroaa myös mielenkiintoisella tavalla suomalaistesta siinä, että täällä voi valita esimerkiksi jooga, miekkailu tai vaikka keilailu-kurssin. Mikä parasta, siitä saa yhtä paljon opintopisteitä, kuin vaikka historian kurssista. Itselläni on uintia YMCA:ssa, kun suurin osa opiskelukavereista istuu matikan luennolla.

Tänään koululla oli avajaistapahtuma, jossa professorit olivat pukeutuneina niihin hassuihin viittoihin ja hattuihin. Vaikka tilaisuus oli tavallaan tylsä, niin koulu tarjosi tapahtuman kunniaksi kaikille ilmaisen lounaan koulun cafeteriassa. Sehän passaa, sillä lounas maksaa muuten 7,75 dollaria. Harmi, ettei KELA:n ateriatuet kanna tänne asti. Illalla kaikki uudet kansainväliset opiskelijat oltiin kutsuttu rehtorin vastaanotolle hänen taloonsa. Samalla tavalla, kuin USA:n presidenttikin, myös Averettin rehtori muuttaa isoon valkoiseen taloon aivan yliopiston viereen. Kun rehtori vaihtuu, vanha kerää kimpsunsa uuden tieltä.

Viimeisten tietojen mukaan tennistreenit starttaa ensi viikolla. Viime päivien aikana olen käynyt lyömässä entisen couchin ja nykyisen couchin kanssa, jotka ovat tykänneet pelaamisestani aikas paljon, joten joukkueessa olen ainakin. Pääkausi on vasta keväällä, mutta syksylle osuu myös jokunen peli.

Home Sweet Home

2009-08-23T05:00:00.000-07:00

Asun kampuksen ulkopuolella eli olen ns. commuter student. Oikeestaan suurin osa kansainvälisistä opiskelijoista ei oleskele kampuksella koska ne maksavat vähintään 500 dollaria/kk ja kanankoppi jaetaan nuoren jenkki freshmanin kanssa. Vuokra-asunnon saa täältä helposti ja siihen asti, kun kämppä löytyy voi asua jonkun suomalaisen, ruotsalaisen tai vaikka equadroilaisen luona. Toisin kuin Suomessa, täällä vuokrataan kokonaisia omakotitaloja. Jotkut ovat hyviä ja halpoja, toiset ei niin hyviä, mutta hyvinkin halpoja. Omani osuu onnellisesti viimeiseen kategoriaan. Vuokra on 160 dollaria/kk ja huoneessa on oma vessa sekä vaatehuone.

Kun saavuin jet lagia vielä kärsiessäni tulevaan huoneeseeni, ei amerikkalaiset eikä suomalaisetkaan kirosanat riittäneet kuvailemaan fiilistä. Huone oli 4 vuotta ollut saksalaisen tennispelaajan, Dimitrin käsittelyssä ja viimeiset 2 kk jenkkiläisen Christinan viimeisteltävänä. Tuleva kotini ei ollut selvästikään nähnyt imuria, moppia saatika roskista koko aikana. Aarteita löytyi, jos monenlaisia; käytettyjä miesten sekä naisten alusvaatteita, tekokynsiä, tyhjiä oluttölkkejä, kondomin kuoret ja tietenkin viemärit tukossa hiuksista ja karvoista. Tervetuloa uuteen kotiisi Emilia.

Kumihanskat käteen ja niin saivat kyytiä niin Dimitrin kuin Christinankin aikaan saannokset. Nyt neljän päivän jälkeen huone alkaa näyttää jo oikealta makuhuoneelta. Seinät on maalattu ja vessan kaakelien saumat pesty hammasharjalla. Sieltä täältä saatta saksalaisen herrasmiehen karvatuppo pöllähtää. Onneksi sitä varten Walmartista on hankittu 99,9% bakteereita tappava desinfiointiaine. Ennen pidin Saksaa potentiaalisena matkakohteena, nykyään en.

Kommuunimme Mountain View Avenuella on hyvinkin värikäs; yksi perulainen jatko-opiskelija, hölmön aksentin omistava etelä-afrikkalainen ja kaksi

suomalaista vaaleaverikköä. Lisäksi, eihän omakotitalo olisi mitään ilman lemmikkejä, joten täällä asustelee myös Panda niminen kissa sekä Hörö niminen kani. Etenkin suomalaisille pojille, pupun nimi aiheutta aina hyvät naurut, kun se kirjoitetaan amerikkalaisella näppäimistöllä. Kämppikset ovat aivan loistavia ja kaikki tennispelaajia. Kentät sijaitsevat 20 metrin päässä, joten toivottavasti vierailut Taco Bellissä ei näy jouluna.

Vihdoin perillä..

2009-08-20T15:59:00.000-07:00

Noh, eihän se matka alkanut ihan niinkuin piti. Matka Danvilleen kesti 30 tuntia, joka sisälsi Loimaalle unohtuneen lentolipun, myöhästyneen ja peruuntuneen lennon, sekä yö New Yorkissa American Airlinen laskuun. Kaikki lähti siis Helsinki-Vantaan lentokentältä, missä pitkän jonon jonotettuani Check-inniin huomasin tiskillä, että multahan puuttuu passi ja lentolippu. Onneksi passi oli autossa, mutta lippu kaikkien iloksi Loimaalla. Varausnumeron sai onneksi Kilroylta, joten lippu hoitui.

Itse 9 tunnin matka New Yorkiin oli hyvin puuduttava, sanan koko merkityksessä. Kone kuhisi aasialaissyntyisiä ja ilmeisesti pienen kehonrakenteen ansiosta jokikinen kinukki nukkui koko lentomatkan. Hyvin kadehdittavaa. Vaikka kello oli Suomen aikaan 2 yöllä, ei silti saatu oululaisvahvistuksen kanssa unta millään. Tyydyimme siis pelaamaa sudokua ja katsomaan elokuvia omasta "Personal Entertaiment" järjestelmästä.

Seurahuoneen pilkun aikaan kone viimein suvaitsi saapua John F. Kennedyn k

entälle, missä saimme tietää lentomme North Carolinan Raleighiin peruuntuneen ja seuraava lento lähtee vasta aamulla 8.20. Ensimmäisen kerran mielessä kävi kotisänky ja äidin makaronilaatikko, kunnes scenariot yön viettämisestä JFK:lla työnsi ne pois tieltään. Muutaman tunnin taistelun jälkeen jatkolentomme yhtiö American Airlines suostui maksamaan meille hotellin. Matkamme jatkui siis kohti NY:n Holiday Inn:iä.

Herätys 6 am ja takaisin JFK:lle, joka on kuin pieni kaupunki. Kilometrejä jatkuvan alueen sisällä kulkee moottoritie, lentokoneita ja oma AirTrain. Vempele on samanlainen kuin ratikka, joka vie sinut ilmaiseksi oikeeseen terminaaliin. Tuttu näky Turun lentokentältä.

Onneksi kaiuttimista kuulu: "This is the last call, Heikkinen Vuorela, Gate 31B. Your flight is leaving." Muuten olisi taas New Yorkin matka pidentynyt päivällä.

Paikallista aikaa 1 pm Danvillen kampus näkyi autontuulilasissa ja niin uskomattomalta, kuin se tuntuikin, olimme viimein perillä. +36 asteen kostea tuulahdus ja sekainen kämppä, edellisten jäljiltä, oli kaikki mitä tarvitsin.

Ready for take off..

2009-08-17T14:10:00.000-07:00

Tasan vuorokausi aikaa, kunnes auto starttaa kotipihasta. Sitä ennen pitäisi vielä pakata, minkä olen ihan tietoisesti jättänyt viime tinkaan. Se on jotenkin niin hirveen tylsää, aina jää varmasti jotain matkasta. Ajatus siitä, että jenkkilän Walmartista löytyy kaikkea ja halvalla, kuitenkin lohduttaa.

Matka tulee todennäköisesti olemaan pitkä ja lentokoneruoan makuinen. 12 tuntia lentokoneessa+muutama odottelutunti JFK:n konehallissa, hivelee varmasti niin mieltä, hermoja kuin mahaakin. Suunnittelen kuitenkin ostavani laatikollisen Sukulakuja mukaani Helsinki-Vantaan lentokentältä, niin eiköhän se lento suju ihan mukavasti. Lisäksi vierustoverini koneessa on tuleva kämppikseni, paljasjalkainen oululainen, joten todennäköisesti osa matkasta menee etelä- ja pohjoismurteiden riitelemiseen.