"Trick Or Treat"

Halloween kolkuttelee ovella ja se näkyy jokapuolella. Täällä juhlaa aletaan valmistelemaan kuukautta aikaisemmin ja piha koristellaan kummituksilla, kurpitsoilla, sekä naruista roikkuvilla nukeilla, mitkä ikään kuin olisivat hirttäytyneet. Koristeet luovat oman lisämausteensa kotimatkalle pimeällä.

Paikalliset opiskelutoverit ovat tietenkin odottaneet juhlaa ties kuinka kauan, ainakin viime Halloweenista lähtien. Nyt nuoret neidot saavat "luvan" kanssa pukeutua playboy-tytöiksi, sisäköiksi tai lyhyisiin hameisiin sonnustautuneisiin poliiseihin. Vastapainoksi ehdotin skandinaavi-kämppikselleni, jospa teipataan päät yhteen ja ollaan siiamilaiset kaksoset.

Syksy saapuu myös Danvilleen, nyt hiippaillaan jo 20 celsiuksen tienoilla. Lunta täällä ei juurikaan talven aikana ole. Viime vuonna lunta oli tullut yhtenä aamuna ja oli satanut lounaaseen mennessä pois. Joten en tiedä, miksi lampaanvillalla vuoratut UGGsit ovat niin suosittuja, vaikka täällä ei ole edes niille tarvetta. Jalatkin turpoo niissä kuumuuden takia aivan muodottomiksi. Taas kerran saatiin kokea amerikkalaista neroutta. Paikallisen Foodlionin kassalla työskentelevä nuorukainen kysäisi tänään suomalaiselta Akilta; "Minkälaiset kalenterit teillä siellä Suomessa oikein on?" Aki vastasi:"Muuten samanlainen, mutta meillä on 13 kuukautta ja tiistai puuttuu viikosta."

Farmipäivä..

Sunnuntaina Daniel vei Johannan, Mikon ja minut sponsorinsa farmille, tunnin ajomatkan päähän. Pyörittelin mielessäni kuvia kanoista, lehmistä, hevosista yms. eläimistä, mitä nyt Piippolan vaarilla onkaan. Paikan päällä totuus oli kuitenkin toinen. Koko farmi oli isojen kukkuloiden keskellä ja sponsorin omistuksessa oleva maapläntti jatkui silmien kantamattomiin. Siellä olisi tilaa Sukarille rakentaa muutama Ideaparkki.

Farmi oli siis kaikkea muuta kuin tavallinen maatila, mihen Suomessa olen tottunut. Ainoat normaalit kotieläimet olivat hevoset. Oli mukava pitkästä aikaa verestää heppa-muistoja ja hevosten silittelyyn kulutin lähes tulkoon koko ajan. Hevostallin vieressä oli 20 pientä häkkiä, joissa jokaisessa oli sisällä haukkuva ajokoira. Räksyttimiä käytetään metsästysretkillä, joista paikan omistaja oli koonnut mukavan keräilyn olohuoneeseensa. Seinillä oli täytettyjä hirvenpäitä, pesukarhuja, majavia, peuroja, isoja kaloja..ja oikeastaan mikä luonnon eläin tuli mieleen, se löyty seinältä.

Hevosten ja koirien lisäksi, alueella asusteli myös muutama naaraspuolinen mustakarhu poikineen. Ainoa mitä taisi 9D:n ylä-asteen biologian tunnilta jäädä mieleen oli ettei ikinä saa jäädä emon ja poikasten väliin, muuten käy huonosti. No, tottakai konkkaronkka halusi lähtee etsimään karhua alueen metsistä. Ei muuta kuin 20 km/h kulkeva mönkijä alle ja menoksi. Paikan omistaja vaan tokaisi: "Kannattaa vaan pitää huoli, että kun juoksee karkuun, ettei jää joukon viimeiseksi! HEHEH!" no heheh.. Sain lähestulkoon koko metsäretken hengitellä paperipussiin, etten pyörtyisi. Minun onneksi, karhuperhettä ei löytynyt ja muut olivat harmissaan. Luulen, että omat luontoelämykseni rajoittuvat vähäksi aikaa oman huoneeni uhkaavasti kasvavaan leppäkerttu ja torakka kantaan.

10/21/09

Viikko taas voiton puolella. Huomenna viiminen tentti, kaikista kolmesta. Onhan tällä viikolla pääkoppaan kertynyt taas kaikennäköstä tietoakin, mm. Henry Purcellin Dido&Aenes oopperasta ja Barbara Strozzin Beggli Occhista. Hyvän yleistiedon täällä kyllä saa, oletin vaan että lähtö opiskelemaan journalismia jenkkeihin käsittäisi muutakin, kuin barokki-ajan vaikuttavia säveltäjiä.

New Yorkin huuma ei ota laantuakseen. Eroa voisi verrata siihen, kun palaa Helsingistä Kyröön.. Helsingissä nyt vaan on enemmän nähtävää. Kaiken lisäksi Venlan ja äidin näkeminen aiheutti pienen Suomi-kaipuun. Keskiviikkona terveystiedon tenttiä tekiessäni, halusin tosissani päästä saunaan. Lisäksi viimiset pari päivää olen syönyt lähes pelkkää kaurapuuroa ja mansikkahilloa, se jotenkin maistuu tosi hyvältä. Suomessa en pahemmin ole edes koskenut koko mömmöön, vaikka äiti sitä on kiltisti aina aamuisin keittänyt.

Tässä maassa oppii kyllä aivan eri tavalla arvostamanaa Suomea, ja päivä päivältä se alkaa tuntua yhä enemmän kotimaalta. Välillä tuntuu, että täällä on joskus kaikki vähän vinksallaan ja vasemmalla kädellä tehty. Jos vesiputki vuotaa tai muutama peura makaa kuolleena moottoritien varressa, korjausmiehet tai viranomaiset kohauttavat olkapäitään, juovat tuplatäysmaitosuklaakermakuorrutuskahvinsa loppuun ja saattavat sen jälkeen katsoa asiaa uudestaan. Täälläpäin myös nettipankki on uuden karhea ja uskomaton keksintö. Se on niin uusi, että murto-osalla on käytössä koko systeemi eli ne harvat ovat pankkien henkilöasiakkaat, joilla on varaa ja taitoa tietokoneeseen. Danvillessa työttömyysprosentti on hyvin korkea tupakkateollisuuden kuihtumisen myötä. Yritykset hylkäävät täysin nettipankin, koska "paikanpäällä käteisellä tai shekillä maksaminen on niin kätevää". Näin ei tietenkään toimita kaikissa osavaltioissa tai kaupungeissa. Danville sattuu joissain asioissa olemaan vähän jäljessä.

New York, New York...

Keskiviikkona lensin JFK:n kentälle, äiti ja Venla odottelivat jo vastassa New York cityssä. Rakastuin kaupunkiin täysin, tosin ei voi ihan sanoa, että se olisi ollut ”rakkautta ensi silmäyksellä”, sillä maitotölkin kokoiset rotat metrotunneleissa aiheutti kylmänväreitä. Lento meni ihan hyvin, ilman ylibuukkauksia tai sen suurempia turbulensseja. Mitä nyt lentokentällä yksi iso Jumbo Jetti meni 20 metrin päästä koneemme nokasta. Liikennevalot voisivat olla ihan toimiva lisä JFK:n kiitoradoilla, joita käyttää lähes 100 eri lentoyhtiötä.

Neljä päivää Manhattanin tutustumiseen oli aivan liian lyhyt aika. Ensimmäinen päivä kului pienessä shokissa, kaiken ihmismassan tottumiseen ja loputtomilta tuntuvien korttelien opettelemiseen. Toisena päivänä alkoi vasta ymmärtämään metrolinjoja ja katujen järjestystä, jolloin kartasta alkoi olla jo jotain hyötyä. Fifth Avenue ja Fifth Street ei olekaan sama asia.. Ennen sitä mentiin eteenpäin hyvällä tuurilla ja mutu-tuntumalla. Teimme kaikkemme, että mahdollisimman paljon tulisi nähtyä, niinkin lyhyessä ajassa. Plakkariin kertyi Empire State Building, China Town, Little Italy, Soho, West Village, Central Park, Metropolitan Museum of Art, paljon pieniä, sekä suuria putiikkeja ja vähintään maratonin verran kävelyä.

China Town oli todella mielenkiintoinen paikka, joka on Yhdysvaltojen toiseksi suurin kiinalaisten asuttama paikka Aasian ulkopuolella. Ykköspaikan vie San Fransiscon China Town. Keskittymä tupsahtaa yhtäkkiä eteen keskellä Manhattania, kun nousee metrotunnelista ylös. Kaikki kyltit ja kauppojen nimet ovat kiinaksi, puhumattakaan ihmisistä. Vastaantulijat ovat pelkkiä kiinalaisia. Oikeastaan tuntuu, kuin olisi Kiinassa. Kuulemma China Townissa asuvat vanhukset eivät edes tiedä asuvansa New Yorkissa, vaan luulevat asustelevansa aivan jossain muualla. Söimme lounaan täysin kiinalaisessa ravintolassa. Ei ihan samanlainen tunnelma, kuin Hansakorttelin China Gardenissa. Maksoimme lounasannoksistamme dollareissa 4,5 ja sen jälkeen valittiin 5 eri ruokalajia pahvibokseihin. Valinnanvaraa oli mustekalanlonkeroista paistettuihin kananmuniin ja kalansilmistä nuudeleihin.

Sunnuntaina oli ankea lähtö kohti Danvillea ja koulukirjoja. Kolme tenttiä tulevalla viikolla ei kuulosta ihan niin hyvältä, kuin lounas Sohossa. Venla ja äiti jäivät vielä tiistaihin asti nauttimaan New Yorkista, itse olisin voinut jäädä myös vallan hyvin. Paluu takaisin tuttuun, tylsään kaupunkiin tuntui yhtä inhottavalta kuin mahaplätsi kolmesta metristä. Pian alan suunnittelemaan uutta New Yorkin matkaa..

Yllätys olohuoneessa

Viikonloppu tuli hitaasti ja meni nopeasti. Samuli nautti Danvillen uskomattomista nähtävyyksistä neljä päivää, joihin mahtui taas yksi jos toinenkin kommellus. Aina kaikki ei vaan mene ihan niin, kuin suunnittelee.

Kahdeksan viikon odotus viimein päättyi, kun Kentuckyn tuliainen saapui Greensboron kentälle. Kämpille viimein päästyämme, olohuoneessa odotti ei niin mukava yllätys. Rakas kämppikseni etelä-afrikkalainen Dean Loock oli päättänyt pistää kolmen kaverinsa kanssa möyhybileet pystyyn, meidän olohuoneeseen. Yksi kavereista oli tuttu poika tennisjoukkueesta, mutta kahta muuta en ollut ikinä ennen eläissäni nähnyt. Nämä kaksi näytti kaiken lisäksi pottatukkineen juuri ja juuri puberteetti- iän saavuttaneilta skeittaripojilta. Koko olohuone oli täynnä savua ja pelkkä haju aiheutti tutinaa jalkoihin. Ennen Deaniin kohdistunutta raivokohtaustani en tiennyt, että englannin kieli sujuu niin nopeasti. Ilmeisesti todella vihaisena moottoriturpa toimii myös lontooksi. Selvästi kolmen viikon päästä 20 vuotta täyttävää Deania, ei voi jättää yksin kotiin. Ei edes muutamaksi tunniksi..

Amerikoissa ruohon polttaminen on hyvin yleistä ja oikeastaan melkein voisi sanoa normaalia. Jotkut opiskelijat polttelevat sitä lounaan jälkeen ja liehuvat möyhyissä loppupäivän. Toisten vanhemmat suosittelevat nuorukaisiaan ennemmin polttamaan pilveä, kuin juomaan alkoholia. Siinä on kuulemma luonnon omia raaka-aineita, joten se on lähes tulkoon ”terveystuote”. En tiedä onkohan tuohon uskominen, jos sama poppoo vetää luonaaksi Wendy’sin 970 kalorin hampurilaisen, Baconator..

Lauantaina mentiin kannattamaan Cougareita jefupeliin. Averett sai takkiin rajusti ja illalla pelaajat hukutti murheitaan Bud Lightiin. Vastustajilla oli tuleva NFL pelaaja, joka vastustaa kaikkia fysiikan lakeja. Numero 23 oli iso, vahva ja uskomattoman nopea. Cougareilta tarvittiin 8 miestä ennen kuin kaveri saatiin kaadettua maahan.

Sunnuntain brunssisuunnitelma ei mennyt ihan nappiin. Suuntana oli downtownin Bronx Boy Bagels. Sinne päästyämme paikka olikin sunnuntain lepopäivän takia suljettu. Välikevennyksenä tiedoksi, että Danville on yksi Amerikan kaupungeista, jossa on eniten kirkkoja asukaslukuun nähden. Lopulta 3 tunnin kävelyn jälkeen ja brunssiajan loputtua, päädyimme päivälliselle Pizza Hutiin.

Viimeinen takaisku tuli tiistaina. Suomalainen toverini oli lupautunut viemään Samulia takaisin Greensboron kentälle. Puolitoista tuntia ennen matkaan lähtöä hän ilmoitti, että ei pysty lähtemään. Kaikki puhelimen creditit ja lahjomistaidot käytettyäni, sain etiopilaisen Fassilin lähtemään kyytipojaksi, jonka kaasujalka ei paljoa paina ja navigaattorin lukeminenkin vähän tökkii. Samuli oli lopulta 20 minuuttia ennen lennon lähtöä terminaalissa, mutta jollain ihmeellä ehti kuitenkin Charlotteen lähtevään koneeseen.

Cross Country

Ilmeisesti väsymys alkaa painaa, sillä nukuin tänään pommiin. Aamun englannintunti jäi siis välistä, mutta eipä se haittaa. Olisin todennäköisesti joka tapauksessa nukahtanut puolitoistatuntisen aikana, sillä professori on se joka puhuu, puhuu ja puhuu.. Seuraavalle tunnille ehdein, mistä tosin myös olin vähällä myöhästyä.

Koulupäivän jälkeen päätin lähteä juoksemaan yhdessä Cross Country joukkueen kanssa. Tänään sitten oli juuri se intervalli- päivä läheisellä urheilukentällä. Naiset juoksivat 18 kierrosta; kaksi kovaa, kaksi kevyttä hölkkää. Kaiken kaikkiaan matkaa tuli juostua 7200 metriä, joista puolet lujaa. Noh, viimiset kierrokset ei ollut enää niin hurjaa vauhtia. Juoksun aikana kirosin sen päivän, kun päätin ottaa osaa joukkueen treeneihin, mutta koko homman jälkeen en ollut pitkään aikaan tuntenut niin hyvää oloa. Joten menen huomenna uudestaan. Ensi jouluna en kuitenkaan ole vielä valmis antamaan vastusta Sammonkadun maratoonarille.

Jenkkifutista, Ihop ja golf

Viikonloppu sujahti ohi ja hauskaa oli. Muutaman uuden urheilu-kokemuksen rikkaampana, odotan innolla jo ensi viikonloppua, sillä luvassa on lisää jenkkifutista ja golfia. Myöskin Kentucky Keimo (Samuli) saapuu vihdoin Louisvillen laukkaradoilta Danvilleen.

Niin kuin jo kerroin, lauantai-iltana lähdettiin seuraamaan koulumme jenkkifutisjoukkueen peliä Greensboroon. Suoraan sanottuna en tajua siitä yhtään mitään ja jotta tajuaisin säännöt, siihen vaadittaisiin Suomi-Emilia-Suomi sanakirja, sekä selkeä käsitekartta. Nyt ainoa lause, mikä on jäänyt mieleen on: "Yhdellä joukkueella on 4 yritystä päästä viivan toiselle puolelle, menettämättä palloa ja jos he eivät onnistu pallo siirtyy vastustajalle." ..mielestäni saman säännön olen kuullut myös jossain lapsuuden pihaleikissä. Onneksi vieressäni istui oululainen kämppikseni, joten aika sujui oikein rattoisasti, peliä lainkaan katsomatta. En oikeestaan vieläkään tiedä lopputulosta.

Pyhäpäivän avasi Ihop-aamiainen. Omeletti ja vino pino pannukakkuja mustikkahillolla, sekä kermavaahdolla aloitti päivän. Edellisillan riennot ruotsalaisten

talolla venyivät aamu 4, joten ruoka oli ihan hyvästä. Ihopin aamianen on tavallaan "säästämistä", koska seuraavan kerran ruoka maistuu vasta illalla kahdeksan aikaan. Maha täynnä lähdimme golf-kierrokselle. Pelasin elämäni ensimmäistä kertaa koko 9 reiän kierroksen. Ensimmäinen väylä kesti puolisen tuntia ja pojilla oli maha kipeenä kaikesta nauramisesta. Olin täysin unohtanu, kuinka vaikeeta siihen palloon osuminen onkaan. Pelaaminen täällä on naurettavan halpaa, 8 dollaria kierros ja jos haluaa ottaa myös golf-auton, se maksaa kaiken kaikkiaan yhteensä vaivaiset 15 dollaria.

Samuli nauttii Danvillen elämästä perjantaista ensi tiistaihin, jolloin lentää takaisin Louisvilleen. Samaisena tiistaina Venla ja äiti lentävät New Yorkiin. Varasin tänään liput myös itselleni isoon omenaan, jossa olisi tarkoitus viettää oma syystaukoni ensi keskiviikosta sunnuntaihin. Seuraava reilu viikko menee siis rattoisasti ja varmasti liian nopeasti.

Downtown

Lokakuun ensimmäinen lauantaiaamu oli yksi parhaimmista, täällä Danvillessä. Aamu oli lämmin vaikka kello oli vasta 8, joten päätimme perulaisen Danielin kanssa syödä aamiaisen jossakin downtownin kotikahviloista. Downtown on aivan eri maailma, kuin joen toisella puolella oleva Walmart-Ihop-hässäkkä. Vanhastakaupungista löytyy muutama todella "Old School"-ravintola, joissa tarjoilijat kiikuttavat mansikkapirtelön pöytään hassuilla rullaluistimillaan.

Vanhakaupunki on täynnä punatiilisiä tupakkavarastoja, jotka on restauroitu ja muutettu asunnoiksi. Tupakkateollisuus on ollut kaupungin tulonlähde 1700- luvun lopulta lähtien, mutta globalisaation ilmiöt on valitettavasti ylettynyt tännekin asti. Tänäpäivänä Danville koostuu siis työttömistä tupakkavarastojen ammattilaisista. Uusien loft-asuntojen vastapainoksi, downtownista löytyy myös niitä rakennuksia, joihin raksamiehen käsi ei ole ylettänyt. Perimmäisissä kolkissa on ränsistyneitä ghetto-linnoja, joihin ei ole mitään asiaa aamu kymmenen jälkeen..

Päätimme mennä aamiaiselle Bronx Boy Bagels- nimiseen kahvilaan ja nimestä päätellen aamiaisena oli tietenkin bageleita ja paikanpäällä jauhettua kahvia. Kahvilan sisäpihalla oli mukava patio, jossa fiilis oli kaikkea muuta kuin amerikkalainen. Terassin ulkonäkö oli varmasti matkittu jostakin eurooppalaisesta sisustuslehdestä. Niin tai näin, aamu oli mitä parhain: sininen taivas, lämmin ilma, juuri jauhettua kahvia ja tuore bagel. On täällä jenkeissä sittenkin ihan kivaa.

Aamiaisen jälkeen suuntasimme vanhankaupungin aamutorille, jossa myytiin tuoreita vihanneksia ja itsetehtyjä hilloja yms. , mikä on kaukana amerikkalaisesta kulttuurista. Olo oli melkein kuin Loimaan torilla perjantaiaamuna, vain lättykoju puuttui. Viimeiseksi kävimme vielä läheisellä sillalla, joka on ulkoilureitin varrella. Nyt tiedän, että joestamme löytyy myös vapaina eläviä kilpikonnia. Niiden hidasta menoa kun on tottunut vaan seuraamaan eläinkaupan akvaariosta.

Viikonloppu, viikonloppu

Taas yks kouluviikko ohi ja muutama päivä levähdysaikaa. Viikot menee täällä yhtä nopeella tahdilla eteenpäin, kuin Jamaican Bolt.. Muutama hassu kuukausi ja taas pakkaillaan matkalaukkuja ja lento kohti Helsinki-Vantaata. 

Tänään koin yhden jännittävimmistä hetkistäni täällä Danvillessä, kun pidin suullisen presentaation 30 muun opiskelijan edessä omasta terveydentilastani ja suunitelmista muuttaa terveyskäyttäytymistäni. Ainakin oletan, että esitys meni ihan hyvin. Toisaalta, mulle riitti se että ulosantini kuulosti edes lähes tulkoon englannilta sekä puna naamalla ei nousisi poskia ylemmäs. Perjantai-illalla loimaalaisoululainen-blondi-kaksikko päätti kokata muutamalle muulle suomalaiselle Mountain View Avenuen residensissä. Joukkoon mahtui yksi jenkkikin, mitä hän varmaan katuu loppuelämänsä ja kiertää suomalaissukuiset ravintolat kaukaa. 

Lauantaina lähdetään Greensboroon katsomaan ihka aitoa jenkkifutista. En ole ikinä ennen eläissäni nähnyt sitä livenä, joten lähden avoimin mielin matkaan. Yliopistomme joukkueella on siellä peli eli siis mukana mittelöissä on skandinaaviset vahvistukset, Matti ja Anssi. Pyhäpäivä olisi tarkoitus viettää Danville Golf Clubin viheriöillä, hutilyönneistä ja hävinneiden pallojen etsimisestä nauttien. Kolopalloa en ole tähän asti juuri missään elämänkaareni vaiheessa pelaillut. Luulen, että mulla tulee olemaan varmasti ihan mukavaa aikaa ruohokönttejä lyödessä, kanssapelaajillani taas, noh ei niin hauskaa...