Fall Break, tule jo..

Viime viikkoa muistellessa, ei mieleen tule juuri mitään muuta kuin stressiä, lisää stressiä ja kiirettä. Oikeestaan koko aika on vaan harmaata massaa, mistä maanantaita ei pysty erottamaan torstaista. Päivät sujui juostessa edestakaisin kodin, koulun ja tenniskenttien väliä. Neljä eri tenttiä ja viikonlopun turnaus Mary Washingtonissa, osasi imeä kaikki mahdolliset nesteet kehosta. 

Viikon viimeisenä työpäivänä oli taas aika pakata tennisbägit ja suunnata Cougar -bussin nokka kohti pohjoista. Ajomatka oli tällä kertaa vajaa nelisen tuntia ja siihen rakas couchimme osasi mahduttaa muutaman sydänkohtauksen alun, kiitos hänen ajotaitojen. Näiden road trip-kokemusten jälkeen, suomalaista puolivuotista ja kallista autokoulua katsoo aivan uusilla silmillä. Täällä ajokortin saa päivässä, se maksaa noin 20 dollaria ja näyttää muropaketin yllätyslahjalta. Amerikoissa ei (valitettavasti) myöskään saa sakkoja kännykkään puhumisesta tai tekstiviestien kirjoittamisesta samalla kun ajaa autoa. Applen lahja maailmalle, kosketusnäyttöinen iPhone, tekee koko yhtälöstä vielä vaarallisemman. Puhelimen kun omistaa joka toinen amerikkalaisista, mukaan lukien myös valmentajamme.  

Viime viikonlopun turnaus oli tasoltaan huomattavasti kovempi kuin edellinen. Meidän koko joukkue pelasi Championship- kaaviossa, jossa pelaajia oli yli 60. Tämän lisäksi oli vielä kaksi muuta kaaviota. Koko turnaus oli mukava vaikka menestystä ei tullut Ferrumin turnauksen tapaan, mutta harvoin pääsee pelaamaan yli 100 osanottajan turnauksia. Seuraava turnaus on vasta ensi semesterillä, jolloin alkaa tenniksen pääkausi.

Tämä viikko menee taas koulutöiden parissa, joita tunkeutuu ovista ja ikkunoista. Muutaman voisi lähettää myös tuliaisiksi Suomeen. Seuraavan neljän päivän saldo on 3 koetta ja yksi suullinen Power Point-esitys omasta terveyssuunnitelmastani. Onneksi presesntaatio on taiwanilaisen Michellen tunnilla, joten miinuspisteitä ei pitäisi hirveän paljon ropista kielitaidosta ja ääntämisestä. 

...

Perjantaina lähdimme kohti Ferrumia yhdessä couchin, Johannan ja Ilonan kanssa. Averettin 11 hengen minibussissa meitä kaiken kaikkiaan oli siis kuski + 3, tilaa riitti ja jokaiselle oli oma penkkirivi. Matka kesti muutaman tunnin ja ensimmäisen puolen tunnin aikana tuli hyvin selväksi, että amerikkalaiset eivät osaa ajaa. Meno ajoteillä on sama kuin Särkänniemen törmäilyautoradalla. Kisassa ovat mukana, niin Dairy Queenin 2-osaiset rekat, kuin ikivanhat Pick Up-autotkin mustaa savua yskien. Tyttöjen kanssa hetken päivilteltyämme paikallista ajotyyliä, myös couchi tunnusti, että hänellä on vaikeuksia piirtää saatika seurata suoraa viivaa...

Turnaus oli vain yksipäiväinen, joka pelattiin lauantaina. Yön vietimme Roanokessa, noin kolmen vartin ajomatkan päässä, joten lauantaiaamulla lähtö oli puoli 8. Tietenkin sitä ennen, söimme hotellin continental-aamiaisen; mustikkamuffinseja, kahvia ja sokerihuurutettuja 

donitseja. 

Karkeloissa oli mukana 3 muuta yliopistoa: Lynchburg, South Virginia University ja Ferrum, joten pelejä tuli jokaiselle mukavasti, vähintään Pelaan joukkueessamme #1 numeroa,

 joten vastassa oli muiden yliopistojen ykköspelaajat. Pelit suju hyvin ja voitot tuli Averettin yliopistolle niin kaksinpelissä kuin nelinpelissäkin. 

Odotan ensi perjantaita tosi paljon, sillä sillon on lähtö South Regional turnaukseen Mary Washingtoniin, lähelle Washington D.C:n rajaa, joka kestää maanantaihin asti. Kyseessä on tosi iso turnaus, pelaajia on lähemmäs 100 ja joukkoon mahtuu muutama 1. divarinkin koulu. Pelit tulee olemaan siis huomattavasti tiukempia kuin viime viikonlopuna. 

Pääaine vaihtoon

Nyt se on virallista, pääaine vaihtui liikunnan opetuksesta journalismiin. Tämän semesterin opiskelen vielä entistä pääainettani. Physical educationin luentoja pitää taiwanilainen Dr. Hsiu- Chen Liu eli tuttavallisemmin Michelle, joka on myös advisorini. Heti amerikoihin saavuttuani häpeilin englannin puhumista, mutta aasialaisen naistohtorin tunnin jälkeen tajusin, että ujostelut ovat olleet täysin turhaa. Yhdellä lasten ohjaamiseen liittyvällä tunnilla, Liu paukautti:" You have to remember to see whole kids!" ..ilmeisesti jotkut näkee vain puolikkaita lapsia. Yleensä kaikki opiskelijat katsovat toisiaan tunnilla ihmetellen, mistä asioista viimeisen puolen tunnin aikana on puhuttu ja sanoiko opettaja "problem" vai "proper". Aasialainen on aksentti on monta kertaa pahempi, kuin suomalainen. 

Journalismin opinnot alkavat vasta ensi semesterillä eli joulun jälkeen. General opintoihin kuuluva "Johdatus kirjoittamiseen" on hyvä ja valmistava kurssi tulevien semesterien koitoksiin. Professori englannin kielen tunnilla muistuttaa lähinnä tonttua, mutta siitä huolimatta hän on yksi lempiopettajista yliopistolla. Proffa puhuu, puhuu ja puhuu, mikä ei tosin miellytä suurinta osaa opiskelijoista. Etenkin tummahipiäiset pojat saattavat välillä ottaa nokoset jos toisetkin puolitoistatuntisen luennon aikana, tänäänkin yhden nuorukaisen otsa kopsahti pulpettiin. Tunti on heti aamukahdeksalta, joka on uskomattoman aikainen aamu paikallisille nuorille, sillä suurin osa dormeissa asuvista astelevat rehvakkaasti flanelliset Spider Man- pyjamat päällä luokkahuoneseen. Vasta aikaisten luentojen jälkeen he suuntavat aamupesulle. 

Kolmen viikon syvällinen ystävyyssuhde Calculuksen kanssa sai yllättävän käänteen, kun päätin vaihtaa tappokurssin helpompaan. Tähänastinen MTH 201 on ollut yhtä tuskailemista, sillä lyhyen matikan ylioppilaana pitkän matikan opiskelu englanniksi ei sujunut aivan toivotulla tavalla. Minun ymmärrys, kärsivällisyys ja aika ei vaan yksinkertaisesti riittänyt enää pitämään suhdetta yllä rakkaan Calculuksen kanssa. Ennen tänne tuloa kaikkien piti tehdä Online- Math Placement Test, joka sisälsi 3 eri vaihetta monivalintoineen. Tämän testin tulosten mukaan oppilaat sijoitettiin eri matikkaryhmiin, jonka seurauksena minut sijoitettiin korkeimpaan?!?! 

En vieläkään tajua, miten siinä niin pääsi käymään.. Tosin kokeen lopussa oli pienellä kirjoitettu teksti:" Testi on hyvin uusi menetelmä, jota käytetään vielä kokeilumielessä. Joitakin virheitä saattaa ilmetä." Joka tapauksessa, tänään kävin vaihdattamassa itselleni helpomman MTH 103 kurssin, mikä toivottavasti ei vaadi yhtä paljon effortia, kuin Applied Calculus.

Ensimmäinen tennisturnaus on tämän viikon lauantaina eli 19. päivä, Ferrumissa, mikä sijaitsee noin puolentoistatunnin ajomatkan päästä Danvillesta. Turnauspäivä on vain lauantai, mutta suuntaamme jo perjantaina koulupäivän jälkeen Cougar Vanin kohti pelipaikkaa. Viimepäivät on uuden couchin kanssa sujunut vaihtelevalla menestyksellä, tosin vielä ei huumorintajut oikein kohtaa. Hän jaksaa aina vaan muistuttaa, että :"I'm giving you a hard time!". Ehkä tulevien, niin lyhyiden kuin pitkienkin pelimatkojen seurauksena, ensi semesterin loputtua saatamme jo tulla toimeen.

Labour weekend

Perjantaina riemu oli suurimmillaan, kun edessä oli 3 päivän viikonloppu. Aina syyskuun ensimmäisenä maanantaina Amerikassa vietetään Labour Day- nimistä juhlaa, mikä vastaa osittain suomalaisten vappua eli juhlitaan ahkeria työläisiä. Tosin serpentiini, munkit ja terästetty sima puuttuu, myöskään perinteistä Ulliksen piknikkiä täällä ei ole. Saaliiksi pidennetystä viikolopusta tuli kahdet kotibileet ja shoppausmatka Greensboron, 5 kertaa "meidän Myllyn" kokoiseen tavarataivaaseen. 

Ensiksi vuorossa oli jenkkifutarien juhlat, jotka oli lauantaina. Suomalaiset futarikörmyt, Matti ja Anssi, johdatti meidät joukkuetovereidensa huomaan. Talo oli kirjaimellisesti täynnä, sillä muutama 150 kiloa painavaa jättiläistä, täyttää helposti jo pelkän olohuoneen. Juhlapaikan alakerrassa oli iso kellari, jossa paikalliset niin tummat kuin vaaleatkin päästelivät oikeinkin rentoja ja estottomia tanssiliikkeitä menemään toisiaan vasten. Muut suomalaiset vanhemmat opiskelijat varoittelivat etukäteen, etten järkyttyisi nuorten amerikkalaisten irrotteluista. Ei auttanut, olen vieläkin shokissa ja nään painajaisia. Kello kahden hujakoilla, alkoi juhlat kyllästyttää ja nukkuminen houkuttaa. Yksi suomalaisista futareista lähti saattaa minua kotiin, sillä yksin käveleminen pimeellä on tiukasti kielletty ja etenkin vaaleat, nuoret tytöt ovat hyvinkin haluttua riistaa täälläpäin. Vielä kotimatkan ratoksi saimme melkein osuman rattijuopon autosta, joka yhtäkkiä suistui väärälle puolelle tietä. 

Sunnuntaiaamulla juhlista selvittyämme, lähdimme ajamaan kohti Greensboroa. Matka on lähestulkoon sama, kuin ajaisi Loimaalta Turkuun. Olin ainoa tyttö matkassa, joten ostoskeskuksen suuruus ja kaikki putiikit ei herättäny muissa osaanottajissa suurta innostusta, pojat ehtivät syömään kaksi kertaa lounaan minun kierrellessä kauppoja. Perjantaina saatu opintotuki tukee nyt Gapin ja Dillard'sin putiikkeja. 

Vaatteiden, kenkien tai ihan minkä tahansa ostaminen on täällä huomattavasti halvempaa ja valinnanvaraa on. Danvillessa on muutama outlet- kauppa, Ross ja Marshall. Molemmista löytyy paljon mm. Ralph Laurenia, Guessiä ja Calvin Kleiniä. Kaikki irtoo 6 eurosta ylöspäin... Vaikka kaikki Amerikassa ei aina ihan toimikaan, niin ainakin hinnat on hyvät. 

Sunnuntai-ilta meni taas juhlimisen merkeissä. Tällä kertaa bileet heitti ruotsalais-brittiläis-suomalais-kuusikko. Talossa on 10 huonetta+ 4 wc+keittiö ja tietenkin, niin kuin kellä tahansa opiskelijalla kuuluu, takapihalla mollottaa uima-allas. Paikkaa on ekasta viikonlopusta lähtien kutsuttu nimellä "Party house". Juhlat sujuivat oikein hyvin ja ihmisillä oli mukavaa, kunnes joku sanoi "Cops are here!" Tietenkin.. Eli bileet saivat perinteisen lopun; 6 poliisia hurautti pihaan puoli 2 aikaan ja meno päättyi siihen. Kotimatkalla pohdeimme, eikö Amerikassa tosiaan oo muita pidätettäviä, kuin 20-vuotiaat yliopisto-opiskelijat.

Labour day ei sujunut niin työvapaana, kuin mitä nimi antaa ymmärtää. Viikonlopun rellestämisen ansiosta, koulutehtäviä oli enemmän kuin tarpeeksi. Ei siinä auttanut muuta kuin avata paras ystäväni, yli 1000- sivuinen Calculus ja muutama muu kirja.

"It's Time to Change America!" -Bill Clinton (1992)

Ensimmäinen kosketus USA:n terveydenhuoltoon on nyt koettu ja se on täysin maineensa veroinen. Aivan roska. Jos et omista kunnon vakuutusta ja sikaflunssa yllättää, olet pahassa lirissä!

Ilmeisesti kaikki 5 käyntikertaa Loimaan hammashoitolassa, viimeisen 3 viikon aikana ennen jenkkeihin tuloa ei riittänyt, koska löysin itseni taas varaamasta itselleni hoitoaikaa. Tosin nyt vaan paikallisesta hoitolasta, Danville Dental Associationista. Seuraavan vapaan ajan olisi saanut vasta syyskuun puoliväliin, mutta yliopistoni pienellä avustuksella vastaanottoapulainen löysi kuin löysikin tilaa jo seuraavalle päivälle.

Päästyäni pelipaikalle, vastaanotossa minua odotti yllättäen taas nippu lomakkeita täytettäväksi;"Oletko terroristi? en ole. Onko kengän kokosi yli 48? ei ole. Oletko sairastanut jonkun seuraavasta 85:stä taudista? en ole." Kunhan kaikkiin kysymyksiin vastaa "Ei" mitä todennäköisimmin lisäpapereita ei tarvitse täyttää. Puolentunnin puhelun jälkeen vakuutusyhtiöni New Yorkin toimistoon, olin vihdoin "kelvollinen" hoidettavaksi. Nainen puhelimessa oli oikein mukava ja onneksi suomalainen. Vastaanottotädit viettivät oikein hauskaa aikaa kuunnellessaan hassun kuuloista kieltämme. 

Hammaslääkäriin meno on aina jännittävää ja pelottavaa. Kidutustuoliin meneminen Atlantin toisella puolella ei houkuttele yhtään sen enempää. Nuori nainen tuli lopulta noutamaan minut ja pelosta jähmettyneen kroppani odotustilasta. Hän johdatti minua käytävää pitkin pieneen huoneeseen, jossa ilmeisesti minua tultaisiin hoitamaan. Näky oli aivan eri maailmasta, kuin kotona Suomessa on tottunut. Kävellessäni maratonin pituiselta tuntuvaa käytävää pitkin ohitin muut hoitokopit, joiden ovet olivat auki ja yksi ainoa lääkäri kulki huoneesta toiseen välillä poraamaan, välillä paikkaamaan. Porien terät olivat samanlaisti aseteltu kuin nuppineulat käsityötunnilla, neulatyynyyn, mikä on epäilemättä oikein näppärä tapa löytää nopeasti tarvittava osa. Odotin innolla omaa vuoroani. 

Hoitajani aloitti operaation tietenkin kyselemällä, mikä on vaivan nimi. Hetken aikaa hammaslääkärisanastoa muisteltuani (mitä on opiskeltu viimeksi.. ei koskaan), pääsi hoitaja yhteisymmärrykseen kanssani siitä, että kyseessä on vihlova kipu takahampaassa. Kolmen röntgenkuvan jälkeen, saapui vihdoin lääkäri huoneeseen. Kappas, sama lääkäri mikä operoi 15 minuuttia sitten muissa huoneissa. Saatoin vain toivoa, että hän olisi muistanut vaihtaa hanskat ravatessaan huoneita edestakaisin. Puolituntia kutiteltuaan jollakin hammastikulla väärää hammasta ja 15 min. ihmeteltyään röntgenkuvia, tuli hän siihen tulokseen että juuri Suomessa laitettu paikka pitää poistaa jolloin hän voi nähdä mitä sen alla on. Loimaan terveyskeskuksen Anderssoni olisi tehnyt homman hetkessä ja 10 minuutin päästä huutanut "Seuraava!!".

Suomessa leikistä joutuisi pulittaa muutaman kympin. Jenkkiversio taas kustansi tuntuvat 170 euroa. Onneksi vakuutus kustantaa. Surullista on kuitenkin se, että osalla amerikkalaisista on hädin tuskin varaa maksaa rutiinitarkastusten maksut. Puhumattakaan vakuutuksista tai kokonaisista leikkausoperaatioista. Ensi joulukuussa, kun menen hoidattamaan vihlovan takahampaani Loimaan hammashoitolaan, otan siitä ilon irti ja lopuksi saatan jopa kiittää hoitotätejä hyvästä työstä.