maanantai 31. elokuuta 2009

...

Oleskelu Amerikassa alkaa pikku hiljaa tuntua ihan kivalta. Alku lentojen ja uuden viihtyisän kodin takia ehkä vähän takkuili, mutta kun arki on vihdoin ja viimein alkanut, niin alkaa oma huonekin jo tuntua ihan kodilta. Kielen kanssakin pystyy jo ilmasemaan itseään ja mitä haluaa sanoa, ainakin paremmin kuin viikko sitten. Tosin, etenkin matikan termit, kuten perpendicular, the point-slope formula tai Hyberbola tuottaa lieviä vaikeuksia. Onneksi proffa on armahtanut meitä suomalaisia ja antanut luvan käyttää suomi-englanti-suomi- sanakirjaa. 

Koulua on käyty nyt neljä päivää ja credittejä tältä semesteriltä kertyy kaiken kaikkiaan 16, mitkä vastaa ikään kun Suomen yliopiston opintopisteitä. Kursseja on matikka, englanti, musiikki, terveystieto, uinti ja uusille freshmaneille suunnattu IDS. Viimeiseski mainittu on aivan tyhjän toimitusta, missä opettaja esittää monologia tunnin ajan siitä, kuinka yliopisto-opiskelu on Sinusta itsestä kiinni; "Jos vain haluatte saatte enemmän, mutta jos ette halua, teistä tulee huonopalkkaisia ja ette tule pärjäämään elämässä! Teidän pitää haluta tätä tarpeeksi!! Halutkaa!!" 
Ja kyllä, se on juuri niin dramaattista ja teatraalista, kuin ajattelettekin.

Tänään oli ensimmäinen tennisjoukkueen tapaaminen ja vihdoin saimme tavata uuden couchin, hänkin noudattaen amerikkalaista ihannevartaloa. Valmentaja vaikutti muuten oikein hyvältä ja innostuneelta. Reenit alkavat keskiviikkona ja ovat ma-pe 4:00-6:00 pm. Ensimmäinen turnaus pelataan syyskuun 19, Virginian Ferrumissa. 

Viikonloppuna tuli taas pieni muistutus siitä, kuinka alkoholi on kiellettyä ilmeisesti ihan minkä ikäisenä vain. Suomalainen opiskelukaverimme -83 vuosimallia oleva nuorukainen joi olutta, yhdessä kampuksen asunnoista. Samaa miehenalkua odottaa huomenna puhuttelu yliopistomme rehtorin kanssa. 

perjantai 28. elokuuta 2009

Kotibileet

Kämppikseni täytti eilen 20- vuotta, joten hänen kunniakseen equadorilaisten talolla järjestettiin juhlat. Pirskeitä voisi kutsua tavallaan onnistuneeksi, koska poliisi ei keskeyttänyt niitä ja antanut sakkoja suurelle osalle juhlijoista. Lukukausimaksu olisi kerralla pompsahtanut suuremmaksi muutamalla tuhannella. Yleensä täällä kotibileet loppuu siihen, kun virkavalta tulee paikalle ja alaikäiset juhlijat juoksevat pakoon. 

Amerikassahan ikäraja alkoholin juomiseen ja ostamiseen on 21- vuotta. Olo on kuin pahasella murkulla, joka yrittää epätoivosesti löytää jotakuta täysi-ikäistä hakemaan itselleen juotavaa. Noh, onneksi kuitenkin suurin osa suomalaisista on paikallisessa mittakaavassa aikuisiän saavuttaneita. Paikallisille nuorille pilven polttaminen onkin kova sana, koska sitä on huomattavasti helpompi saada kuin menovettä. Alkoholilaki on jenkkilässä todella tiukka. Paperit kysytään vaikka vain vilkaisisit oluthyllyä. Kun ajat autoa, ei kan-
nata säilyttää mitään alkoholiin liittyvää, kuten tyhjiä tölkkejä yms. koska poliisi katsoo
välittömästi sinun juoneen ja antaa sakot rattijuopumuksesta. Kummallista kuitenkin on
se, että baariin pääsee alle 21- vuotias, mutta alaikäinen saa tosi kivan ruksin käteen, josta baarimikko tietää ettei hänelle saa myydä.

Equadorilaisten talo kuhisi opiskelijoita yliopistoltamme ja kaikkien suureksi yllätykseksi myös muutama High Schoolilainen oli löytänyt tiensä college- hippoihin. Kysyin yhdeltä nuorukaiselta, että kuinka he tiesivät tulla juhliin ja poika vastasi:
"No siis mun tyttöystävän kaverin kaveri tuntee Brunon (yksi equadorilaisista) kaverin. " aivan, ilman muuta siis he olivat siinä tapauksessa tervetulleita... Danville on pieni paikka, 60 000 hengen kaupunki, joten juttu kiertää samaan tahtiin kuin Loimaallakin. 

Paikallisten juhlintaa on hauska seurata, kun 21-vuotiaat aikuiset muuttuu hetkessä 15-vuotiaan tasolle muutamaan oluen jälkeen, mikä tietenkin johtuu siitä etteivät he ole koskeneet alkoholiin ensimmäisten 21 elinvuotensa aikana. Se ei ole niin vakuuttavaa, kun isot karvaset miehet käyttäytyy kuin ensimmäisiä lärvejä vetävä 14-vuotias, puhumattakaan tytöistä. Tytöt löytävät itsestään ihan uusia ja pelottavan estottomia puolia. Tällä hetkellä yliopistolla kiertää huhu, että yksi tyttö oli ensimmäisenä viikonloppuna collegessa löytänyt yhteisen sävelen 8 eri pojan kanssa, samana iltana. Toivottavasti se oli vain huhu.

Tänään luvassa on vielä suuremmat juhlat muutaman jenkkifutarin luona. Jefu-pelaajat ovat tunnetusti isoja, luolamiehen kokoisia köriläitä ja niitä on paljon. Viimeisen 3 viikon ajan futareilla on ollut harjoitusleiri; reenit alkaa 6 am ja päätty illalla. Leiriin on ottanut osaa 120 körilästä, jotka tämän päivän harjoituspelin jälkeen todennäkösesti pumppaavat päänsä täyteen, kaikkea mitä löytyy ennen kuin taas maanantaina alkaa pääkausi.  

torstai 27. elokuuta 2009

Love the Journey, not the Goal..

Kaksi ensimmäistä koulupäivää takana ja paljon opiskeltavaa edessä. Eilen oli ensimmäinen matikan luento ja nyt on 1050 sivuinen Calculus-opus edessä. Tosin koko kirjaa ei käydä läpi yhden semesterin aikana. Täällä siis lukuvuosi menee semestereinä eli syys-joulu on yksi ja joulu-kevät toinen. Tunnit ovat hyvin lukiomaisia ja opettajat käyttäytyvät kuin ylä-asteella: "Kun unohdat 3 kertaa kirjan kotiin, sinulta vähennetään 10 pistettä semesterin loppupistemäärästä!" Kuri on kova. Tänään yksi professori sanoi, että oppilaat joiden puhelin soi kesken tunnin, hän haluaisi lähettää vankilaan, mutta oli harmissaan ettei omista siihen tarpeeksi valtaa. 

Vaikka opetus on tunneilla hyvin kurinalaista, niiden ulkopuolella professorit ja muu henkilökunta on aivan eri maailmasta kuin Suomessa. Täällä professorit tekevät kaikkensa, tuntien ulkopuolellakin, jotta oppilas menestyisi hyvin. Joskus he kutsuvat oppilaita kotiinsa illalliselle ja ovat valmiita heti keskustelemaan oppilaan kanssa, vaikka Ulla-siivoja onkin kertomassa hyvää juorua tai pullakahvit olisivat kesken. 

Amerikkalainen yliopisto eroaa myös mielenkiintoisella tavalla suomalaistesta siinä, että täällä voi valita esimerkiksi jooga, miekkailu tai vaikka keilailu-kurssin. Mikä parasta, siitä saa yhtä paljon opintopisteitä, kuin vaikka historian kurssista. Itselläni on uintia YMCA:ssa, kun suurin osa opiskelukavereista istuu matikan luennolla. 

Tänään koululla oli avajaistapahtuma, jossa professorit olivat pukeutuneina niihin hassuihin viittoihin ja hattuihin. Vaikka tilaisuus oli tavallaan tylsä, niin koulu tarjosi tapahtuman kunniaksi kaikille ilmaisen lounaan koulun cafeteriassa. Sehän passaa, sillä lounas maksaa muuten 7,75 dollaria. Harmi, ettei KELA:n ateriatuet kanna tänne asti. Illalla kaikki uudet kansainväliset opiskelijat oltiin kutsuttu rehtorin vastaanotolle hänen taloonsa. Samalla tavalla, kuin USA:n presidenttikin, myös Averettin rehtori muuttaa isoon valkoiseen taloon aivan yliopiston viereen. Kun rehtori vaihtuu, vanha kerää  kimpsunsa uuden tieltä. 

Viimeisten tietojen mukaan tennistreenit starttaa ensi viikolla. Viime päivien aikana olen käynyt lyömässä entisen couchin ja nykyisen couchin kanssa, jotka ovat tykänneet pelaamisestani aikas paljon, joten joukkueessa olen ainakin. Pääkausi on vasta keväällä, mutta syksylle osuu myös jokunen peli. 

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Home Sweet Home

Asun kampuksen ulkopuolella eli olen ns. commuter student. Oikeestaan suurin osa kansainvälisistä opiskelijoista ei oleskele kampuksella koska ne maksavat vähintään 500 dollaria/kk ja kanankoppi jaetaan nuoren jenkki freshmanin kanssa. Vuokra-asunnon saa täältä helposti ja siihen asti, kun kämppä löytyy voi asua jonkun suomalaisen, ruotsalaisen tai vaikka equadroilaisen luona. Toisin kuin Suomessa, täällä vuokrataan kokonaisia omakotitaloja. Jotkut ovat hyviä ja halpoja, toiset ei niin hyviä, mutta hyvinkin halpoja. Omani osuu onnellisesti viimeiseen kategoriaan. Vuokra on 160 dollaria/kk ja huoneessa on oma vessa sekä vaatehuone. 

Kun saavuin jet lagia vielä kärsiessäni tulevaan huoneeseeni, ei amerikkalaiset eikä suomalaisetkaan kirosanat riittäneet kuvailemaan fiilistä. Huone oli 4 vuotta ollut saksalaisen tennispelaajan, Dimitrin käsittelyssä ja viimeiset 2 kk jenkkiläisen Christinan viimeisteltävänä. Tuleva kotini ei ollut selvästikään nähnyt imuria, moppia saatika roskista koko aikana. Aarteita löytyi, jos monenlaisia; käytettyjä miesten sekä naisten alusvaatteita, tekokynsiä, tyhjiä oluttölkkejä, kondomin kuoret ja tietenkin viemärit tukossa hiuksista ja karvoista. Tervetuloa uuteen kotiisi Emilia. 

Kumihanskat käteen ja niin saivat kyytiä niin Dimitrin kuin Christinankin aikaan saannokset. Nyt neljän päivän jälkeen huone alkaa näyttää jo oikealta makuhuoneelta. Seinät on maalattu ja vessan kaakelien saumat pesty hammasharjalla. Sieltä täältä saatta saksalaisen herrasmiehen karvatuppo pöllähtää. Onneksi sitä varten Walmartista on hankittu 99,9% bakteereita tappava desinfiointiaine. Ennen pidin Saksaa potentiaalisena matkakohteena, nykyään en. 

Kommuunimme Mountain View Avenuella on hyvinkin värikäs; yksi perulainen jatko-opiskelija, hölmön aksentin omistava etelä-afrikkalainen ja kaksi 
suomalaista vaaleaverikköä. Lisäksi, eihän omakotitalo olisi mitään ilman lemmikkejä, joten täällä asustelee myös Panda niminen kissa sekä Hörö niminen kani. Etenkin suomalaisille pojille, pupun nimi aiheutta aina hyvät naurut, kun se kirjoitetaan amerikkalaisella näppäimistöllä. Kämppikset ovat aivan loistavia ja kaikki tennispelaajia. Kentät sijaitsevat 20 metrin päässä, joten toivottavasti vierailut Taco Bellissä ei näy jouluna.  
 

torstai 20. elokuuta 2009

Vihdoin perillä..

Noh, eihän se matka alkanut ihan niinkuin piti. Matka Danvilleen kesti 30 tuntia, joka sisälsi Loimaalle unohtuneen lentolipun, myöhästyneen ja peruuntuneen lennon, sekä yö New Yorkissa American Airlinen laskuun. Kaikki lähti siis Helsinki-Vantaan lentokentältä, missä pitkän jonon jonotettuani Check-inniin huomasin tiskillä, että multahan puuttuu passi ja lentolippu. Onneksi passi oli autossa, mutta lippu kaikkien iloksi Loimaalla. Varausnumeron sai onneksi Kilroylta, joten lippu hoitui. 

Itse 9 tunnin matka New Yorkiin oli hyvin puuduttava, sanan koko merkityksessä. Kone kuhisi aasialaissyntyisiä ja ilmeisesti pienen kehonrakenteen ansiosta jokikinen kinukki nukkui koko lentomatkan. Hyvin kadehdittavaa. Vaikka kello oli Suomen aikaan 2 yöllä, ei silti saatu oululaisvahvistuksen kanssa unta millään. Tyydyimme siis pelaamaa sudokua ja katsomaan elokuvia omasta "Personal Entertaiment" järjestelmästä. 

Seurahuoneen pilkun aikaan kone viimein suvaitsi saapua John F. Kennedyn k
entälle, missä saimme tietää lentomme North Carolinan Raleighiin peruuntuneen ja seuraava lento lähtee vasta aamulla 8.20. Ensimmäisen kerran mielessä kävi kotisänky ja äidin makaronilaatikko, kunnes scenariot yön viettämisestä JFK:lla työnsi ne pois tieltään. Muutaman tunnin taistelun jälkeen jatkolentomme yhtiö American Airlines suostui maksamaan meille hotellin. Matkamme jatkui siis kohti NY:n Holiday Inn:iä.

Herätys 6 am ja takaisin JFK:lle, joka on kuin pieni kaupunki. Kilometrejä jatkuvan alueen sisällä kulkee moottoritie, lentokoneita ja oma AirTrain. Vempele on samanlainen kuin ratikka, joka vie sinut ilmaiseksi oikeeseen terminaaliin. Tuttu näky Turun lentokentältä.
Onneksi kaiuttimista kuulu: "This is the last call, Heikkinen Vuorela, Gate 31B. Your flight is leaving." Muuten olisi taas New Yorkin matka pidentynyt päivällä. 

Paikallista aikaa 1 pm Danvillen kampus näkyi autontuulilasissa ja niin uskomattomalta, kuin se tuntuikin, olimme viimein perillä. +36 asteen kostea tuulahdus ja sekainen kämppä, edellisten jäljiltä, oli kaikki mitä tarvitsin.

maanantai 17. elokuuta 2009

Ready for take off..

Tasan vuorokausi aikaa, kunnes auto starttaa kotipihasta. Sitä ennen pitäisi vielä pakata, minkä olen ihan tietoisesti jättänyt viime tinkaan. Se on jotenkin niin hirveen tylsää, aina jää varmasti jotain matkasta. Ajatus siitä, että jenkkilän Walmartista löytyy kaikkea ja halvalla, kuitenkin lohduttaa. 

Matka tulee todennäköisesti olemaan pitkä ja lentokoneruoan makuinen. 12 tuntia lentokoneessa+muutama odottelutunti JFK:n konehallissa, hivelee varmasti niin mieltä, hermoja kuin mahaakin. Suunnittelen kuitenkin ostavani laatikollisen Sukulakuja mukaani Helsinki-Vantaan lentokentältä, niin eiköhän se lento suju ihan mukavasti. Lisäksi vierustoverini koneessa on tuleva kämppikseni, paljasjalkainen oululainen, joten todennäköisesti osa matkasta menee etelä- ja pohjoismurteiden riitelemiseen.